Kiasman äänitaideteos Hiljainen kuolema muuttaa kuolemaan liittyvät pelottavat äänet aisteja hiveleviksi

Hiljainen kuolema. Konsepti ja esitys Juha Valkeapää ja Heidi Soidinsalo, valot Mika Haaranen, osatuotanto W A U H A U S, Juha Valkeapään Ääni.

Kiasma-teatterissa perjantaina ensi-iltansa saanut Hiljainen kuolema on kolmas äänitaiteilija Juha Valkeapäänhttps://www.hs.fi/haku/?query=juha+valkeapaan eri kokoonpanoissa tänä vuonna valmistunut esitys. Juha Biitsillä kävi läpi isäsuhdetta, Taito Hoffréninhttps://www.hs.fi/haku/?query=taito+hoffrenin kanssa tehty Pelko taas lähestyi nykypäivän pelkotiloja siten, että esiintyjät asettuivat yleisön rinnalle kanssakulkijoiksi.

Yhdessä äänisuunnittelija Heidi Soidinsalonhttps://www.hs.fi/haku/?query=heidi+soidinsalon kanssa tehty Hiljainen kuolema asettaa yleisön vastakkain kuoleman kanssa hyvin epätyypillisellä tavalla. Esitys on sydämeenkäypää askartelua kuoleman lähellä.

Erilaisten materiaalien hallinta on naivistista ja rentouttavaa. Kuuluu plopsahduksia, suhinoita, sahaavaa ääntä, koneiden jyskettä, murtumista. Kuolemaan liittyvät pelottavat äänet muuttuvat aisteja hiveleviksi ja jopa korvia hyväileviksi ääniksi ja tuottavat välitöntä mielihyvää. Ne herkistävät eivätkä kivetä kauhusta, kuten kuoleman ajatteleminen.

Äänten epäpersoonallisuus ja kyky koskettaa ihmistä ensin fyysisesti ja vasta sitten älyn kautta virittävät kuolema-aiheisten tietojen äärelle. Pitkän isäsuhteen tragedian voi esittää vain istumalla hetken ajan tuolilla ja katsomalla tyhjin silmin yleisöä. Omien koirien eläinlääkärillä tapahtunut piikittäminen esitetään käyttämällä hyväksi koirien kuvien ääriviivoja, aivan kuin niistä tehtäisiin paperinukkeja. Soidinsalo on aiemminkin osannut näyttää, miten pieni voi olla suurta, mutta Hiljaisessa kuolemassa hän venyttää tätä taitoaan äärimmilleen.

Esityksessä kuunnellaan niitä pieniä ääniä, joita kuoleman äärellä kuullaan. Esityksessä asetutaan kuuntelemaan sukupuuton ääniä, kielten kuolemaa, Pompejin tuhoa, lemmikin kuolemaa, isän kuolemaa ja tehtaan kuolemaa.

Näyttämöllä kulkevat valtavat, järkälemäiset aiheet, mutta niitä pienennetään käsitettävän kokoisiksi. Kumpikin esiintyjistä kertoo oman, ennustettavissa olevan elinikänsä päivän tarkkuudella. Eksaktiudessa on käsin kosketeltavaa hellyyttä. Hiljainen kuolema yhdistää ankaran pikkutarkkuuden ja rentouteen.

Emilia Kokon teokset, joissa huminat ja reuna-alueen äänet nousevat esiin, sekä parhaillaan Universum-teatterissa esitettävä Infinito asettuvat Hiljaisen kuoleman kumppaneiksi. Se, mikä jää varjoon, se, mikä pitäisi sivuuttaa, vaatii nyt taiteilijoiden huomiota.

Valkeapää ja Soidinsalo ovat ennenkin tienneet, että raskaista asioita pitää kertoa keveästi. Hiljainen kuolema asettaa tällekin periaatteelle toisenlaisen haasteen. Hiljainen kuolema on sekä hyvin yksityistä surutyötä, että yritystä kuunnella tätä ihmisien luomaa maisemaa, joka yhdenmukaistaa ja koko ajan tappaa erilaisuutta ja monimuotoisuutta.

Pienet, hetkessä tehtävät valinnat, saavat kuoleman läheisyydessä myös suuria merkityksiä. Lopuksi Soidinsalo ja Valkeapää kutsuvat yleisön syömään kanssaan vegaanista kakkua, jonka perinteisen reseptin he ovat muokanneet ympäristöystävälliseksi.

Joseph Beuysinhttps://www.hs.fi/haku/?query=joseph+beuysin hengessä Hiljainen kuolema asettaa taiteeksi ihmisenä olemisen. Suurten mullistusten keskellä ihmisiä yhdistävä asia on kuolema. Se on ainoa yhteinen taito.

Korjaus 3.12. klo 16.30: Joseph Beuysin nimen oikeinkirjoitus korjattu.