Kulttuuri

Suomen Kulttuurirahasto järjestää kurssin kriitikoille

Kurssille valitut kirjoittajat saavat työskentelyapurahan ja tuen opintomatkalle ulkomaille.

Suomen Kulttuurirahasto järjestää kirjoittajakoulun kriitikoille syksyllä 2020.

Kurssi keskittyy taiteesta kirjoittamiseen. Sen tavoitteena on kehittää kriitikoiden ja taiteesta ammatikseen kirjoittavien omaa osaamista, tarjota vertaistukea ja päivittää ajatuksia kritiikistä.

Kurssi on tarkoitettu kokeneille, uransa keskivaiheilla oleville kriitikoille.

Kurssille valitaan enintään 15 osallistujaa. Valitut saavat 2 500 euron työskentelyapurahan sekä enintään 2 000 euroa opintomatkan toteuttamiseen.

SKR:n kurssi sisältää kahdeksan lähiopetuspäivää, ulkomaanmatkan ja kirjoitustehtäviä.

Kurssin lopputyönä jokainen osallistuja tekee pitkän taide-esseen jostakin kirjoittajaa kiinnostavasta aiheesta. Siihen liittyy myös kurssin aikana tehtävä opintomatka ulkomaille.

Kurssin sisällön on suunnitellut Long Play -julkaisu, ja kurssin vastuuopettajana toimii toimittaja, kirjailija ja kirjoittamisen opettaja Anu Silfverberg.

Hänen lisäkseen kurssilla opettavat muun muassa ruotsalainen kirjallisuuskriitikko ja kääntäjä Rebecka Kärde, Harri Kalha, Kalle Kinnunen, Mervi Kantokorpi, Suna Vuori, Sonja Saarikoski, Tommi Melender, Riikka Pelo, Minna Lindgren sekä Todellisuuden tutkimuskeskus.

Suomen Kulttuurirahasto on aiemmin järjestänyt kaksi kulttuurijournalismin mestarikurssia.

Kurssin ohjelma julkaistaan tammikuussa, ja kurssille haetaan Long Playn kautta 20.1.–17.2. Valinnoista ilmoitetaan 31. maaliskuuta 2020 mennessä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Oikeustieteilijät ihmettelevät ulkoministeri Haaviston toimia al-Holin pakolais­leirin kysymyksessä

    2. 2

      HS näki poliisin asiakirjat: Ulko­ministeriössä on laadittu suunnitelma kaikkien halukkaiden suomalaisten kotiuttamiseksi al-Holista

    3. 3

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    4. 4

      Koillis-Syyrian ”ulkoministeri”: Al-Holin leirillä lapsista tulee uusi suku­polvi Isisin terroristeja

    5. 5

      Viiksekkäät hipsterit rynnivät lähiöbaariin Mellunmäessä – ulkoapäin rujon näköiseen kuppilaan tehdään jo pöytävarauksia

    6. 6

      Hillary Clinton jakoi Twitterissä kuvan Suomen uudesta hallituksesta: ”Hyvä Suomi!”

    7. 7

      Emmi-Liia Sjöholm sai kaveriltaan ”junttivaroituksen”, ja sitten hän itki – Harmiton heitto sai tajuamaan, että äänekkäimmät ja rohkeimmat hallitsevat maailmaa

      Tilaajille
    8. 8

      Jatkuvat keskeytykset alkavat muuttaa aivoja vaivihkaa – Aivotutkijat laativat neljän kohdan treeniohjelman, jonka avulla keskittymiskyky palautuu

      Tilaajille
    9. 9

      HS-analyysi: Onko Greta Thunbergin viesti liian synkkä?

    10. 10

      Kasvijuomat eivät ole tasavertaisia terveellisyyden suhteen – Asiantuntijat kertovat, mistä saa eniten proteiinia ja mikä on paras sydämen kannalta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    2. 2

      Kehomme vanhenee kolmen virstanpylvään kautta, ja ne paljastuvat tarkasti verestä

    3. 3

      Vanhan koulun ostanut perhe yllättyi muutettuaan haavetaloonsa: ensimmäisen talven öljylasku 10 000 euroa ja remonteille ei näy loppua

    4. 4

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    5. 5

      HS näki poliisin asiakirjat: Ulko­ministeriössä on laadittu suunnitelma kaikkien halukkaiden suomalaisten kotiuttamiseksi al-Holista

    6. 6

      Koko oppositio jätti välikysymyksen hallituksen toiminnasta al-Holiin liittyen, Halla-aho: ”Epäselvää ja salakähmäistä”

    7. 7

      Jussi Halla-aho ja Mikko Kärnä kiistelivät somessa al-Holin suomalaisten palauttamisesta, ja lopulta päätyivät karkeaan alatyyliin

    8. 8

      Nainen raiskattiin yökerhon wc-tiloissa Helsingin keskustassa, DTM on ”tarkastellut toimintaansa kriittisesti” tapauksen jälkeen

    9. 9

      Keskustan kansanedustaja vaatii, ettei hallitus tuo ketään al-Holin leiriltä, puheenjohtaja Kulmuni jätti puolueen linjan auki

    10. 10

      Kaupungin työntekijät löysivät nipun avaamattomia posteja kävelytien varrelle sijoitetusta roskakorista Vantaalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    3. 3

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    4. 4

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    5. 5

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    6. 6

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    7. 7

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    8. 8

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    9. 9

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    10. 10

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    11. Näytä lisää