Kulttuuri
Nainen taistelee demoneitaan vastaan suomalaissyntyisen Emma Tammen kauhuelokuvassa, jonka perusteella ohjaaja
Kauhu
The Wind. Ohjaus Emma Tammi. Pääosissa Caitlin Gerard, Julia Goldani Telles, Ashley Zukerman. 86 min. K16. ★★★
Äänisuunnittelu on elintärkeä osa hyvää kauhuelokuvaa. Itsestäänselvyyden muistaa vasta, kun katsoo elokuvaa, jossa osa-alue on hoidettu erityisen hyvin.
Emma Tammen ohjaama The Wind on sellainen elokuva.
Kyseessä on lännendraama, jossa nuoret naiset Lizzy (Caitlin Gerard) ja Emma (Julia Goldani Telles) elävät miestensä Isaacin (Ashley Zukerman) ja Gideonin (Dylan McTee) kanssa keskellä New Mexicon asuttamatonta preeriaa joskus 1800-luvulla. Emma on ollut kerran raskaana, mutta joutunut Isaacin kanssa tyytymään elämään ilman lasta. Lizzie odottaa esikoistaan.
Elokuva alkaa Lizzien ja tämän vauvan kuolemasta. Emma jää yksin taloon kädessään vihkonen, jonka otsikko kuuluu ”demons of the prairie”, preerian demonit. Sitten alkaa tapahtua. Tuuli puhaltaa, sudet raatelevat pihalle jääneen vuohen ja kohta joku ryskyttää ovea.
Samaan aikaan opitaan takaumien kautta mitä kahden keskellä ei-mitään asuvan pariskunnan välillä on oikein tapahtunut.
The Wind on vaitonainen ja hienostunut kauhudraama. Valkoista, harmaata ja ruskeaa hyödyntävä väripaletti on kaunis ja askeettinen.
Musiikkia käytetään säästeliäästi, paljon kuullaan vain heinän kihinää, vesisankojen kolinaa ja vasaroiden nakutusta. Välillä äänet säikäyttävät, mutta pääosin niiden tehtävä on rakentaa maisemaa, viedä katsoja aikaan ja paikkaan.
Väliin The Wind on liiankin vähäeleinen. Joka kohtaukseen ei saada rakennettua jännitettä, ja siksi elokuva saattaa paikoin puuduttaa, vaikka kestoa on alle puolitoista tuntia.
Muutamat tehokeinot alkavat myös menettää toiston myötä tehoaan. Aika monta kertaa äänimaisema yltyy jylinäksi ja katkeaa sitten täyteen hiljaisuuteen.
Teresa Sutherlandin käsikirjoitus käsittelee kateutta ja mustasukkaisuutta, äitiyttä ja lapsen menettämisen traumaa. Teemat ovat kauhugenrestä tuttuja, mutta lännenelokuvissa niitä on käsitelty vähemmän.
Teemojen ja naisnäkökulman vuoksi The Windiä voi hyvin kutsua feministiseksi westerniksi. Tammi on kertonut, että tekijäryhmästä 60 prosenttia oli naisia.
Naisen näkökulma villiin länteen on yhä harvinainen. The Wind ottaakin hienosti paikkansa Anthony Mannin Raivottaren (1950), Maggie Greenwaldin Pikku-Jon balladin (1993) ja Kelly Reichardtin Meek’s Cutoffin (2010) rinnalla.
The Wind on Emma Tammen ensimmäinen pitkä fiktioelokuva. Tämän perusteella häneltä voi odottaa paljon.
The Wind. Ohjaus Emma Tammi. Pääosissa Caitlin Gerard, Julia Goldani Telles, Ashley Zukerman. 86 min. K16. ★★★
Äänisuunnittelu on elintärkeä osa hyvää kauhuelokuvaa. Itsestäänselvyyden muistaa vasta, kun katsoo elokuvaa, jossa osa-alue on hoidettu erityisen hyvin.
Emma Tammen ohjaama The Wind on sellainen elokuva.
Kyseessä on lännendraama, jossa nuoret naiset Lizzy (Caitlin Gerard) ja Emma (Julia Goldani Telles) elävät miestensä Isaacin (Ashley Zukerman) ja Gideonin (Dylan McTee) kanssa keskellä New Mexicon asuttamatonta preeriaa joskus 1800-luvulla. Emma on ollut kerran raskaana, mutta joutunut Isaacin kanssa tyytymään elämään ilman lasta. Lizzie odottaa esikoistaan.
Elokuva alkaa Lizzien ja tämän vauvan kuolemasta. Emma jää yksin taloon kädessään vihkonen, jonka otsikko kuuluu ”demons of the prairie”, preerian demonit. Sitten alkaa tapahtua. Tuuli puhaltaa, sudet raatelevat pihalle jääneen vuohen ja kohta joku ryskyttää ovea.
Samaan aikaan opitaan takaumien kautta mitä kahden keskellä ei-mitään asuvan pariskunnan välillä on oikein tapahtunut.
The Wind on vaitonainen ja hienostunut kauhudraama. Valkoista, harmaata ja ruskeaa hyödyntävä väripaletti on kaunis ja askeettinen.
Musiikkia käytetään säästeliäästi, paljon kuullaan vain heinän kihinää, vesisankojen kolinaa ja vasaroiden nakutusta. Välillä äänet säikäyttävät, mutta pääosin niiden tehtävä on rakentaa maisemaa, viedä katsoja aikaan ja paikkaan.
Väliin The Wind on liiankin vähäeleinen. Joka kohtaukseen ei saada rakennettua jännitettä, ja siksi elokuva saattaa paikoin puuduttaa, vaikka kestoa on alle puolitoista tuntia.
Muutamat tehokeinot alkavat myös menettää toiston myötä tehoaan. Aika monta kertaa äänimaisema yltyy jylinäksi ja katkeaa sitten täyteen hiljaisuuteen.
Teresa Sutherlandin käsikirjoitus käsittelee kateutta ja mustasukkaisuutta, äitiyttä ja lapsen menettämisen traumaa. Teemat ovat kauhugenrestä tuttuja, mutta lännenelokuvissa niitä on käsitelty vähemmän.
Teemojen ja naisnäkökulman vuoksi The Windiä voi hyvin kutsua feministiseksi westerniksi. Tammi on kertonut, että tekijäryhmästä 60 prosenttia oli naisia.
Naisen näkökulma villiin länteen on yhä harvinainen. The Wind ottaakin hienosti paikkansa Anthony Mannin Raivottaren (1950), Maggie Greenwaldin Pikku-Jon balladin (1993) ja Kelly Reichardtin Meek’s Cutoffin (2010) rinnalla.
The Wind on Emma Tammen ensimmäinen pitkä fiktioelokuva. Tämän perusteella häneltä voi odottaa paljon.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi
HS Digi -tilauksella pääset lukemaan rajoituksetta tämän ja muita kiinnostavia artikkeleita
- Elokuvat Seuraa
- Arviot Seuraa
- Kulttuuri Seuraa
- Anton Vanha-Majamaa Seuraa
Kommentit