Kulttuuri

Koneen säätiöltä iso rahoitus aktivistiselle musiikintutkimukselle – artikkelien ja kirjojen lisäksi luvassa muun muassa lauluiltoja

Kaikkiaan Koneen säätiö myönsi apurahoina 30,6 miljoonaa euroa tieteelle ja taiteelle.

Koneen säätiön suurimman apurahan sai tämän vuoden jaossa Tutkimusyhdistys Suoni ry. Musiikintutkijoiden yhdistys saa neljä vuotta kestävään tutkimushankkeeseensa Koneen säätiöltä 563 000 euron rahoituksen.

Suoni on vuonna 2017 perustettu tutkimusyhdistys, jonka yleisenä tarkoituksena on yhteiskunnallinen ja aktivistinen musiikintutkimus. Se siis pyrkii vaikuttamaan yhteiskunnallisesti, eli tarkoituksena on muun muassa tehdä musiikkielämästä tasa-arvoisempaa ja oikeudenmukaisempaa kuin se nykyisin on.

Tähän päämäärään liittyy myös Koneen säätiöltä haettu ja saatu apuraha, kertoo hankkeen vastuullinen tutkija, dosentti Juha Torvinen.

”Tässä hankkeessa on mukana kuusi tutkijaa, ja jokaisella meistä on oma osatutkimushanke”, Torvinen kertoo.

Hänen oma tutkimuksensa liittyy nykytaidemusiikista käytävään keskusteluun ja ympäristökysymyksiin. Susanna Välimäen tutkimus keskittyy sukupuolien tasa-arvoon taidemusiikkielämässä ja musiikinhistoriassa.

Saijaleena Rantanen pyrkii muuttamaan käsitystä musiikinhistoriasta tutkimalla vaiettua amerikansuomalaisen työväenliikkeen musiikkia. Kim Ramstedtin aiheena on valkoisuuden normi musiikintutkimuksen rakenteissa.

Kaj Ahlsvedin tutkimusaiheena on musiikki ja urheilu, esimerkiksi se, miten urheilutapahtumien yhteydessä käytetty musiikki yhdistää ja erottaa yhteiskuntaluokkia. Sini Monosen tutkimusaiheena on mielenosoituksien musiikki.

Vaikka tutkijat tuottavat pääasiassa tutkimustekstejä artikkelien ja kirjojenkin muodossa, Suonin tarkoituksena on sisällyttää hankkeisiinsa myös toiminnallisuutta, Torvinen kertoo.

”Teemme esimerkiksi yhteistyötä festivaalien kanssa ohjelmistosuunnittelussa, mitä onkin jo tehty. Lisäksi Saijaleena Rantanen on järjestämässä työväenmusiikin lauluiltoja, joissa lauletaan niitä lauluja, joita Rantanen on arkistoista löytänyt.”

Juha Torvisen nykymusiikkia ja ympäristökysymyksiä yhdistävä tutkimushanke sisältää kahden säveltäjän, Riikka Talvitien ja Lauri Supposen kanssa toteutettavan sävellyksen, joka liittyy Itämeren tilaan.

”Sen on tarkoitus olla dialoginen prosessi, eli jo ennen sävellysvaihetta säveltäjät kysyisivät yleisöltä, minkä tyylinen musiikki sopii tällaisen teeman käsittelyyn”, Juha Torvinen sanoo.

Kaikkiaan Koneen säätiö myönsi syksyn apurahahaussa 30,6 miljoonaa euroa tieteen ja taiteen ”rohkeisiin avauksiin”.

Apurahan sai 325 henkilöä, organisaatiota tai työryhmää. Hakemuksia tuli yli 5 000, apurahan sai 5,8 prosenttia hakijoista.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Postin sekasorto on Helsingissä niin ankara, että taloyhtiöissä jaetaan jo kirjeitä harrastuspohjalta

      Tilaajille
    2. 2

      Kobe Bryant oli risti­riitainen super­tähti, joka saavutti kaiken – roolinsa hän erotti itse itselleen antamallaan lempinimellä

    3. 3

      Suomalaisyrityksen teknologia tappaa koronaviruksia ilmasta – nyt kiiretilaus Kiinaan laittoi työvuorot uusiksi

    4. 4

      Jos metsäteollisuuden lakon yhteydessä esitetyt luvut pitäisivät paikkansa, menetysten saaminen takaisin veisi sata vuotta – mitä järkeä lakossa on?

    5. 5

      Tutkijat yllättyivät: Koe-eläinten joukossa oli aivoton rotta, joka eli kuitenkin normaalisti

    6. 6

      Moni suomalaislapsi on kasvatettu tavalla, joka murentaa itseluottamusta – Asiantuntijat kertovat, miksi tyyliä kannattaa muuttaa heti

      Tilaajille
    7. 7

      Koronavirus ei vaikuta yhtä tappavalta kuin sars, mutta arviot tartuttavuudesta vaihtelevat – Tämä viruksesta tiedetään nyt

    8. 8

      ”You idiot” ei ole ”senkin spede” – Tv-ohjelmien suomalaisille käännösteksteille on nyt tehty kansalliset laatusuositukset, tällaiset ne ovat

    9. 9

      HS:n palkkakone paljastaa, tienaatko yhtä paljon kuin työkaverisi keskimäärin – Palkoista pitäisi puhua paljon enemmän, sanoo professori

      Tilaajille
    10. 10

      Helsingin poliisin ylikomisario teki rikosilmoituksen perussuomalaisten kansanedustajasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni suomalaislapsi on kasvatettu tavalla, joka murentaa itseluottamusta – Asiantuntijat kertovat, miksi tyyliä kannattaa muuttaa heti

      Tilaajille
    2. 2

      Fasismia tuli joka tuutista, joten Ilkka Malmberg vei poikansa katsomaan, mihin oikea fasismi johtaa – Kuukausiliitteen klassikko­juttu vie Auschwitziin

      Tilaajille
    3. 3

      Uusi pysäköintihalli Töölössä seisoo lähes tyhjillään, emmekä me töölöläiset ihmettele sitä yhtään

    4. 4

      Kobe Bryant oli risti­riitainen super­tähti, joka saavutti kaiken – roolinsa hän erotti itse itselleen antamallaan lempinimellä

    5. 5

      ”Läksyt stressaavat”, nuori kertoi, mutta sitten paljastui todellisuus, joka veti ammattilaisenkin vakavaksi – HS vietti illan suositulla chat-kanavalla, jossa näkyy nuorten ahdistus ja hätä

      Tilaajille
    6. 6

      Sata vuotta sitten New Yorkin yläluokkaa palveli oireeton kokki Mary Mallon, joka oli historian kenties pahin suurtartuttaja: isäntäperheet sairastuivat vuorotellen vaaralliseen tautiin

    7. 7

      Rajun näköisestä lihasvasarasta tuli treenaajien hittituote – Asiantuntija kertoo, mitä laite tekee lihaksille

    8. 8

      Suomalaisyrityksen teknologia tappaa koronaviruksia ilmasta – nyt kiiretilaus Kiinaan laittoi työvuorot uusiksi

    9. 9

      Kirjeenvaihtajan kommentti: John Boltonin paljastus on uutis­pommi, joka voi muuttaa Trumpin oikeuden­käynnin kulkua

      Tilaajille
    10. 10

      HS-analyysi: Maailmassa on kaksi Sanna Marinia – yksi supersankari ja yksi kuilun partaalla horjuva pääministeri

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    2. 2

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    3. 3

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    4. 4

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    5. 5

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    6. 6

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    7. 7

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    8. 8

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    9. 9

      Rap-artisti Pyhimys ratkaisi matematiikan tehtävän tavalla, joka sai opettajan hämmästymään – Siitä alkoi polku, joka olisi voinut johtaa aivan toisenlaiseen elämään

      Tilaajille
    10. 10

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    11. Näytä lisää