Kulttuuri    |   Konserttiarvostelu

Kauheaa kankkusta ennakoitiin Musiikkitalossa huvittuneen hyrinän säestämänä

Valon ja ilon joulukuu ei ole pianisti Iiro Rantalan oma kalenterisuosikki sooloteoksessa, jolla hän veti Konserttisalin täyteen.

Iiro Rantala Musiikkitalon Konserttisalissa, konserttiohjelma My Finnish Calendar. Rantala, flyygeli ja elektroniikka.

Jouluna katamme parasta pöytään, hehkuttaa suomalainen keskusliike Musiikkitalon sisäänkäynnin viereisessä valtavassa valotaulussa, masentavan marraskuiselta vaikuttavassa joulukuun viidennen päivän synkän märässä illassa.

Ja vielä: ”Jouluruoalla on merkitys”.

Ehkä on, ainakin vanhoja mielikuvia hyödyntäville elintarvikekauppiaille.

Mutta sisällä Musiikkitalon Konserttisalin lämpimässä selviää heti, että nyt ovatkin meneillään suomalaisen vuodenkierron ehkä kauheimman henkisen kankkusen esivalmistelut.

Se on juuri se krapula, joka iskee meihin suomalaisiin kuulemma vääjäämättä aina tammikuun alussa, joulunvieton yksityisiä ja yleisiä pettymyksiä selvitellessä.

Eikä paljon parempaa ole odotettavissa myöhemmin, mikäli pianisti ja säveltäjä Iiro Rantalaa on uskominen.

Hänen säveltämänsä, suomalaista mielenmaisemaa kalenterikuukausilla ja sään muutoksilla kuvittava My Finnish Calendar etenee suurimmaksi osaksi kurjasta katumuksesta kurjaan koettelemukseen – ilman mainittavia ilon tai valon hetkiä.

Rantala esitti kaksitoistaosaisen teoksensa ensimmäistä kertaa jo viime vuoden elokuussa Suomenlinnan Viapori Jazzissa. Nykyisen kiteytyneen muotonsa se sai Berliinissä tehdyssä levytyksessä, joka julkaistiin maailmanlaajuisesti elokuun lopussa, sekä tietysti nimellä My Finnish Calendar.

Levy My Finnish Calendar koostuu napakasta sarjasta sävellyksiä, joissa hän käyttää hyväkseen laajaa tyylillistä tietotaitoaan jazzista klassiseen, ja juuri koskaan tarttuvasta melodisuudesta lipeämättä.

Saksalaisen ACT Musicin julkaisema My Finnish Calendar onkin Rantalan tähänastinen pääteos, jolle vetää vertoja vain hänen ensimmäinen soololevynsä, kansainväliselle uralle ison sysäyksen antanut Lost Heroes (2011). Sen hän omisti edesmenneille esikuvilleen – ja siksi nimen eteen olisi sopinut jo aivan hyvin myös minun, My. Kuten on sopinut sittemmin Rantalan levyjen My History of Jazz (2012) My Working Class Hero (2015).

Lavalla My Finnish Calendar on vielä vähän levytettyä laajempi versio 2.0., sillä Rantala taustoittaa jokaista kappaletta juohevan humoristisilla jutusteluilla sekä antaa samalla jonkinlaisia kuunteluohjeita. Miksi March on ”keskieurooppalaistyyppinen jazzvalssi”, miksi August ”ruotsalaistyyppinen polkka” tai miksi Aprilissa on niin paljon ”angstia ja ahdistuneisuutta”?

Näin 50 minuutin mittainen musiikillinen teos venyikin lähes kaksinkertaiseksi, puolittain komedialliseksi yhden miehen showksi. Konsertin ensimmäinen puolisko – tammikuusta kesäkuuhun – kesti yleisöä huvittaneine alustavine juontoineen 40 minuuttia ja toinen kaikkiaan 50 minuuttia, ilman illan ylimääräistä kappaletta.

Musiikkitalon ison Konserttisalin haltuun ottaminen ei liene yksin helppoa – suurella lavalla oli todella vain mies, flyygeli ja läppäri – mutta Rantala vaikutti pitävän yleisön oikein hyvin otteessaan. Eläytymistä tarinoihin ja teoksiin avittivat vähän kolmella isolla näytöllä pyörineet maisemavideot, jotka oli kuvattu suurimmaksi osaksi Suomenlinnassa ja enimmäkseen Kustaanmiekan kärjessä.

Tosin niissä näytti olevan vuodenaikoja vain yhtä vähän kuin pizzassa sekä siinä Antonio Vivaldin kuuluisassa viulukonserttosarjassa, josta Rantalakin vitsaili konsertin alussa – selvästi stressistä jo vapautuneena.

My Finnish Calendarin tuominen Musiikkitaloon oli hänelle taiteellinen ja ehkä ennen kaikkea taloudellinen riski, joka kannatti. Konserttisali oli käytännössä loppuunmyyty, ja saattaa olla vuoden kuluttua myös hänen seuraavassa konsertissaan.

Silloin Rantala tuo Musiikkitaloon kuuluisan saksalaisen kamariorkesterin – Die Deutsche Kammerphilharmonie Bremen –, jonka kanssa on tehnyt jo toisen levyn, nimeltään Playing Gershwin.

Oikaisu 7.12. klo 12: Toisin kuin jutussa aiemmin luki, ”keskieurooppalaistyyppinen jazzvalssi” ei ole January, vaan March.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Karibianmerellä voimakas maanjäristys: Kuuteen maahan annettiin tsunamivaroitus

    2. 2

      Tutkijat selvittivät, miten yksi perhe sairastui koronavirukseen, ja tapaus kyseenalaistaa Kiinan version epidemian leviämisestä

    3. 3

      Perheessä rahat eivät kuulu vain sille, joka ne on tienannut, sanoo tutkija – On olemassa malli, jolla tulot ja menot jaetaan puolisoiden kesken reilusti

      Tilaajille
    4. 4

      Trumpin rauhan­suunnitelma: Palestiinalle oma valtio, iso osa Länsirannasta Israelille – kartta näyttää ehdotetut rajat

    5. 5

      Vanhemmat teippasivat lapsensa kädet yhteen ja pakottivat syömään lattialla – Tapaus paljastui purjeveneellä, hovioikeudesta vankeustuomiot

    6. 6

      Näissä ammateissa tienataan yli 6000 euroa kuussa – HS:n palkkakone kertoo 346 ammatin palkat

      Tilaajille
    7. 7

      Petteri Orpo määritteli kokoomuksen uusiksi – onko puolue siirtymässä oikealle?

      Tilaajille
    8. 8

      Neljävuotiaan pojan Espoossa kadottaneet lastenhoitajat saivat rikostuomiot

    9. 9

      Onko koronavirus pahempi kuin tavallinen influenssa ja kuinka monta ihmistä yksi sairastunut voi tartuttaa? Tämä viruksesta tiedetään nyt

    10. 10

      Moni suomalaislapsi on kasvatettu tavalla, joka murentaa itseluottamusta – Asiantuntijat kertovat, miksi tyyliä kannattaa muuttaa heti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näissä ammateissa tienataan yli 6000 euroa kuussa – HS:n palkkakone kertoo 346 ammatin palkat

      Tilaajille
    2. 2

      Postin sekasorto on Helsingissä niin ankara, että taloyhtiöissä jaetaan jo kirjeitä harrastuspohjalta

      Tilaajille
    3. 3

      Tutkijat selvittivät, miten yksi perhe sairastui koronavirukseen, ja tapaus kyseenalaistaa Kiinan version epidemian leviämisestä

    4. 4

      Kobe Bryant oli risti­riitainen super­tähti, joka saavutti kaiken – roolinsa hän erotti itse itselleen antamallaan lempinimellä

    5. 5

      Tutkijat yllättyivät: Koe-eläinten joukossa oli aivoton rotta, joka eli kuitenkin normaalisti

    6. 6

      Perheessä rahat eivät kuulu vain sille, joka ne on tienannut, sanoo tutkija – On olemassa malli, jolla tulot ja menot jaetaan puolisoiden kesken reilusti

      Tilaajille
    7. 7

      Vanhemmat teippasivat lapsensa kädet yhteen ja pakottivat syömään lattialla – Tapaus paljastui purjeveneellä, hovioikeudesta vankeustuomiot

    8. 8

      Töölössä lähes tyhjillään seisovan pysäköintihallin johtaja: ”Hintoja ei tulla muuttamaan”

    9. 9

      Proteiiniruuan suosiminen näkyy jätevesissä, ja seuraukset ovat Itämerelle synkät

    10. 10

      Kobe Bryantin raiskauskohusta muistuttanut toimittaja hyllytettiin tehtävistään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    2. 2

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    3. 3

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    4. 4

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    5. 5

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    6. 6

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    7. 7

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    8. 8

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    9. 9

      Rap-artisti Pyhimys ratkaisi matematiikan tehtävän tavalla, joka sai opettajan hämmästymään – Siitä alkoi polku, joka olisi voinut johtaa aivan toisenlaiseen elämään

      Tilaajille
    10. 10

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    11. Näytä lisää