"Hirveät lettirinkelit" toivat televisioroolin nuorelle Kati Bergmanille 1970-luvulla, ja hänet muistetaan niistä edelleen

”Kun minusta oli edellisen kerran kuva Hesarissa, olin uima­puku päällä”, Kati Bergman muistelee huvittuneena.

Kyse oli muutaman vuoden takaisesta artikkelista, jossa haastateltiin myöhemmällä iällä uuden harrastuksen aloittaneita suomalaisia. Tuolloin yli viisikymppinen Bergman oli aloittanut uimahyppäämisen ja treenasi sitä pari kertaa viikossa.

Viime aikoina hyppyjä on tullut vähemmän, mutta veteen on edelleen päästävä säännöllisesti.

”Lapsena en tiennyt kesäisin mitään parempaa kuin uimisen lämpimässä vedessä ulkona. Ja sitten ne rakensivat ihan lähelle Allas Sea Poolin. Nyt pääsen 27-asteiseen veteen ympäri vuoden.”

Uimisen pariin Bergmania kannusti nuorempana kilpaa ­uinut äiti. ”Totesin aika pian, ettei musta tule kilpauimaria. Olin lapsena sellainen jauhosäkki.”

Sitä paitsi varsinainen into­himo oli jo löytynyt. Veri veti musiikin ja esiintymisen pariin. Kuusivuotiaasta asti pianoa soittanut Bergman kävi Tapiolan yhteiskoulun musiikkiluokkaa ja lauloi kuorossa.

Pian sitä oltiinkin jo televisiossa. Bergmanin luokka satuttiin valitsemaan mukaan MTV:n ­uuteen koulumaailmaan sijoittuneeseen nuortensarjaan Lehtori M (1972).

”Se oli varmaan ensimmäisiä tv-sarjoja, jotka oli suunnattu meidän ikäisillemme esiteineille. Siihen aikaan mustavalkotelkkarissa ei ollut juuri tarjontaa.”

Ere Kokkosen ohjaaman ja Daniel Katzin käsikirjoittaman sarjan pääosassa Lasse Mårtenson näytteli lehtori Musaa. Bergmanin esittämä Elina oli luokka­tovereittensa sorsima tyttö, josta kuitenkin kuoriutui myöhemmin kuoron solisti.

”Siinä kävi vielä niin, että satuin panemaan hirveät lettirinkelit ja rusettinauhat juuri sinä päivänä, kun ohjelman tekijät tulivat koululle. Jostain syystä ne ilmoittivat, että pidät nuo päässäsi. Olin sitten jumissa niiden rinkeleiden kanssa. Ilmeisesti koko mun sukupolvi katsoi sitä, koska edelleen tulee vastaan ihmisiä, jotka sanovat muistavansa minut siitä. Varmaan se omituinen kampaus jäi mieleen.”

Bergman tuli tutuksi tv-katsojille myös myöhemmin 1980- ja 1990-luvulla. Hänet nähtiin niin Velipuolikuun tekijöiden kokeellisemmassa sketsisarjassa Mutapainin ystävät kuin juontajana euroviisukarsinnoissa ja erilaisissa viihdeohjelmissa, kuten Lauantai-illan huumaa. Viisukarsinnoissa hän esiintyi myös taustakuoroissa ja Opus 5 -lauluyhtyeessä.

”Ihailen näiden nykyisten juontajien luontevuutta. Katsoja voi vain nauttia siitä, kun joku kertoo asioita sujuvasti. Minun piti aina aika pitkälle suunnitella se oleminen televisiossa, kun ei ollut puhujan rutiinia.”

Tv-työt olivat mieluisia hommia, mutta aikansa kutakin, Bergman tuumaa. ”Ei minulla ole koskaan ollut kauheaa kunnianhimoa, että pitäisi jotenkin edetä uralla”, hän sanoo.

Pikemminkin asioita on tullut tehtyä sitä mukaa, kun niitä on ilmaantunut eteen. Sibelius-Akatemiasta valmistunut Bergman on työskennellyt musiikin parissa, opettanut pianonsoittoa ja esiintynyt eri kokoonpanoissa.

Yksi hauskimmista on ollut Vino Prinsessa, Bergmanin käsikirjoittama musiikkiesitys, jossa tehdään klassista musiikkia tutuksi lapsille tarinan kautta.

Bergman ja sellisti Ulla Hammarberg kiersivät pitkään kouluissa ja päiväkodeissa esiintymässä, Hammarberg takkutukkaisena prinsessana ja Bergman kuningattarena.

”Olin roolini kanssa ensin vähän kieli poskessa. Muistan, kun teimme ensimmäisen näytöksen vähän testimielessä. Kävelin sisään kruunu päässä ja juhlapuku päällä ja näin ne kolme–neljävuotiaiden ilmeet, että olen just niin oikea kuningatar kuin olla voi.”

Musiikki on yhä vahvasti osa Bergmanin elämää. Vaikka pianonsoitto on jäänyt hieman vähemmälle, on laulaminen sitäkin tärkeämpää. Bergman laulaa muun muassa parikymmentä vuotta kasassa olleessa Reippaat äidit -lauluyhtyeessä sekä Tapiolan kuoron alumnikuorossa.

”Meillä oli juuri ihana konsertti Espoonlahden kirkossa, jossa oli mukana alumnit ja nykyiset kuorolaiset. Meitä oli yhteensä 150 laulajaa. Nuorimmat olivat 9–10-vuotiaita, ja heidän sointinsa oli se sama kuin meillä siinä iässä. Se oli herkkä hetki.”

Kun puhe kääntyy oman perheen muusikoihin, J. Karjalaisena tunnettuun puolisoon Jukka Karjalaiseen ja Tiisu-yhtyeessä soittavaan poikaan Väinöön, Bergman innostuu entisestään.

”Läheisteni seuraaminen on suuri rikkaus. Jukka on fantastisen luova, ja Väinön ura on tuonut taas uusia aspekteja, kun olen saanut tutustua nuorempiin soittajiin. Hänellä on Vallilassa studio Nisun Pekan kanssa, jossa he äänittävät analogitekniikoilla. Juuri oli Hesarissa neljän tähden arvio Grandmother Cornin levystä, jota Väinö oli äänittämässä.”