Kulttuuri    |   Konserttiarvostelu

Radion sinfoniaorkesteri päätti syyskautensa jäähyväistunnelmiin –yhdeksäs sinfonia jäi kuolemansairaalta Brucknerilta kesken

Gerald Finley kulki hellien muistojen parissa ja Brucknerin sinfoniassa metelöi koneaikakausi.

Klassinen

Radion sinfoniaorkesteri Musiikkitalossa. Hannu Lintu, kapellimestari, Gerald Finley, baritoni. – Lieberson, Bruckner.

Hannu Linnun johtama RSO päätti syyskautensa Brucknerin viimeisen, yhdeksännen d-molli-sinfonia esitykseen. Teos jäi kuolemansairaalta Brucknerilta keskeneräiseksi, vaille finaalia. Kolmella osalla on silti kestoa yli tunti.

Brucknerin kaikki sinfoniat ovat eräänlaisia suuruusfantasioita, joissa itsensä ulkopuoliseksi tuntenut, vieraantunut ja yksinäinen säveltäjä loi musiikillaan itselleen mahtavan sisäisen maailman.

Ne eivät ole kuitenkaan pelkkiä turvapaikkoja, sillä sisäisen ja ulkoisen maailman ristiriidat heijastuvat kaikkiin sinfonioihin.

Brucknerin yhdeksännen sinfonian ensiosan ensimmäinen teema syntyy tyhjyydestä ja kaaoksesta. Hannu Lintu loihti ensiosan alkuun valtaisan ja aution, wagneriaanisen erämaatunnelman, jossa perinteisen tonaalisuuden rajat usein hämärtyvät pahaenteisesti.

Kun Lintu rakenteli osan jyriseviä nousumaininkeja, tuntui joskus siltä, että jäinen kylmyys hohkasi tässä alppimaisemassa. Pääteema pauhasi kolkkona ja brutaalina, tuskainen sivuteema lauloi tyydyttämätöntä rakkaudenkaipuuta.

Brucknerin blokkimainen muotoajattelu on alituinen ihmettelyn aihe. Sen sijaan että Bruckner olisi sommitellut siirtymiä teemaryhmistä toiseen, hän katkaisee terävästi yhden blokin ja aloittaa muitta mutkitta uuden, kontrastoivan blokin.

Brucknerin mystinen sinfoninen jatkuvuus syntyi nytkin. Linnun reittisuunnitelma suuntautui musiikin nykyhetkessä myös vääjäämättömästi tulevaa suuntaa kohti, läpi blokkirajojen.

Jos ensiosa on jo täynnä jyrkkiä kontrasteja, kaikkein suurin kontrasti syntyy toisen osan Scherzon ja sitä ympäröivien kahden osan välille. Scherzon primitiivisessä jyskytyksessä voi kuulla uuden koneaikakauden raakaa, inhimilliset äänet tukahduttavaa melua. Trion pieni pastoraalinen oboemelodia oli haavekuva menneisyydestä.

Adagiossa Lintu porautui kiihkeästi osan lunastuksen kaipuuseen, sen päättymättömään pyrkimykseen kohtia valoa.

Tuska, kaipuu ja resignaatio soivat tässä suurten jäähyväisten monivivahteisessa tunnelmassa.

Jäähyväistunnelma virittyi jo konsertin ensimmäisessä teoksessa, yhdysvaltalaisen Peter Liebersonin (1946–2011) viisiosaisessa laulusarjassa Songs of Love and Sorrow Pablo Nerudan kauniisiin ja musikaalisiin espanjankielisiin runoihin.

Kanadalainen tähtilaulaja Gerald Finley kulki Liebersonin musiikin uusromanttisessa, valohämyisessä virrassa melankolisten ja hellien muistojen polkuja.

Hänen vahva ja taipuisa äänensä on väriltään tasaisen kaunis ja lämmin, jopa yllättävän valoisa bassobaritoniksi.

Yleisilme oli rauhallisen ja kaipaavan mietiskelevä. Joskus Nerudan runojen säteilevät luontokuvat ja rakkaudentunteet sysäävät musiikin kiihkeisiin nousuihin, huudahduksiin ja pyörteisiin.

Soolosello oli laulajan lähin seuralainen. Puhaltajia säveltäjä on yhdistänyt runollisesti ja säästeliäästi luonnon ilmiöihin tai vaikkapa rakastetun hiuksiin.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      HS-analyysi: Maailmassa on kaksi Sanna Marinia – yksi supersankari ja yksi kuilun partaalla horjuva pääministeri

      Tilaajille
    2. 2

      ”Olen tuottanut poikkeuksellisen paljon lapsia” – Norjan hiihtotähti Martin Johnsrud Sundby sanoo tilanteensa olevan ”vaativa”

    3. 3

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    4. 4

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    5. 5

      Kiinan avaruushallinto julkaisi nipun uusia kuvia Kuun toiselta puolelta

    6. 6

      Harvey Weinsteinin asianajaja yllätti valamiehistön yli 20 vuotta vanhoilla nauhoilla, joita David Letterman -fani oli säilyttänyt kotonaan

    7. 7

      Kim Jong-unin täti palasi julkisuuteen kuusi vuotta miehensä teloituksen jälkeen – ”Tämä muistuttaa, miten outo ja julma Pohjois-Korea on”

    8. 8

      Kuka päätti, että koulut ovat nyt ”avoimia oppimisympäristöjä” eikä luokkia ja seiniä enää tarvita?

      Tilaajille
    9. 9

      Arkinen keitetty kananmuna muuttuu uskomattoman makuiseksi, kun sen marinoi yksinkertaisilla aineksilla

    10. 10

      Lasse Lempainen pelastaa miljoonien eurojen urheilu-uria: ”Siinä vaiheessa kun puukko viiltää, suljen kaiken muun pois”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    2. 2

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    3. 3

      Kuka päätti, että koulut ovat nyt ”avoimia oppimisympäristöjä” eikä luokkia ja seiniä enää tarvita?

      Tilaajille
    4. 4

      Arkinen keitetty kananmuna muuttuu uskomattoman makuiseksi, kun sen marinoi yksinkertaisilla aineksilla

    5. 5

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    6. 6

      Lasse Lempainen pelastaa miljoonien eurojen urheilu-uria: ”Siinä vaiheessa kun puukko viiltää, suljen kaiken muun pois”

      Tilaajille
    7. 7

      Miksi tavallinen uusi kaksio maksaa 6 000 euroa neliöltä? Grafiikka näyttää, mistä hinta koostuu

      Tilaajille
    8. 8

      Harvey Weinsteinin asianajaja yllätti valamiehistön yli 20 vuotta vanhoilla nauhoilla, joita David Letterman -fani oli säilyttänyt kotonaan

    9. 9

      Valvontaviraston suomalais­asiantuntija HS:lle: Koronaviruksesta saatu lisätietoja – ”Kyse kohtuullisen vakavasta taudista”

    10. 10

      Vuonna 1938 Suomi käännytti laivallisen Hitlerin vainoja paenneita juutalaisia takaisin natsi-Saksaan – Pauli Riihilahti päätti eläkepäivillään selvittää, mitä heille todella tapahtui

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    4. 4

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    5. 5

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    6. 6

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    7. 7

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    8. 8

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    9. 9

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    10. 10

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    11. Näytä lisää