Kulttuuri

Ensi yön Golden Globe -gaala on suoratoistopalveluiden juhlaa – ehdokaslistojen kärjessä Netflixin Marriage Story ja The Irishman

Helsingin Sanomat seuraa tapahtumaa maanantain vastaisena yönä kello kolme alkaen.

Elokuva- ja televisioalan Golden Globe -palkinnot jaetaan Los Angelesissa Kaliforniassa maanantaina aamuyöstä Suomen aikaa.

Elokuvien ehdokaslistojen kärjessä ovat Marriage Story kuudella, The Irishman ja Once Upon a Time... in Hollywood kumpikin viidellä sekä Joker ja Kaksi paavia kumpikin neljällä ehdokkuudella.

Parhaan draamaelokuvan palkinnosta kisaa lisäksi Sam Mendesin ohjaama ensimmäisestä maailmansodasta kertova Taistelulähetit – 1917, joka saa Suomen-ensi-iltansa 24. tammikuuta.


Parhaan komedia- tai musikaalielokuvan kategoriassa kilpailevat Quentin Tarantinon Once Upon a Time... in Hollywoodin lisäksi Eddie Murphyn tähdittämä Dolemite Is My Name, meillä parhaillaan teattereissa pyörivä murhamysteeri Knives Out, Suomessa 10. tammikuuta ensi-iltansa saava Jojo Rabbit sekä Elton Johnista kertova Rocketman.

Näistä sekä Marriage Story, The Irishman, Dolemite Is My Name että Kaksi paavia ovat Netflixin tuotantoa. Myös televisiopalkintojen kategorioissa Netflix on vahvoilla: The Crown ja syyskuussa julkaistu Unbelievable -minisarja ovat kumpainenkin ehdolla neljälle palkinnolle, samoin kuin HBO:n Chernobyl.

Suoratoistopalvelut ovatkin viime vuosina kivunneet hyvää vauhtia vakavasti otettaviksi tekijöiksi elokuva-alalla. Lopullinen läpimurto tapahtui viime vuonna, kun Netflixin tuottama ja levittämä Roma voitti kolme tärkeää palkintoa Oscar-gaalassa.

Alfonso Cuarónin ohjaama meksikolaisdraama palkittiin parhaana ei-englanninkielisenä elokuvana, minkä lisäksi Cuarón voitti parhaan ohjauksen ja kuvauksen Oscarit. Kriitikoiden ylistämä elokuva keräsi maailman suurimmassa elokuvapalkintogaalassa kaikkiaan kymmenen ehdokkuutta.

Myös marraskuussa käynnistynyt Apple TV Plus on ehdolla kolmen palkinnon saajaksi tv-sarjallaan The Morning Show.

Kaikki eivät kuitenkaan ole olleet suoratoistopalveluiden noususta hyvillään. Viime keväänä elokuvaohjaaja Steven Spielberg yritti estää Netflixin ja muiden suoratoistopalveluiden alkuperäiselokuvien pääsyn Oscar-ehdokkaiksi.

Aiempina vuosina Golden Globeja on kritisoitu naisohjaajien sulkemisesta ehdokaslistojen ulkopuolelle, eikä tämä vuosi tee poikkeusta. Muun muassa Greta Gerwigin (Pikku naisia), Lulu Wangin (The Farewell) ja Marielle Hellerin (A Beautiful Day in the Neighborhood) puuttuminen parhaan ohjaajan ehdokasluettelosta on herättänyt kritiikkiä, joskin heidän elokuvansa ovat ehdolla muissa kategorioissa.

Parhaan ohjaajan Golden Globesta kisaavat sen sijaan Bong Joon-ho (Parasite), Sam Mendes (Taistelulähetit – 1917), Todd Phillips (Joker), Martin Scorsese (The Irishman) ja Quentin Tarantino (Once Upon a Time... in Hollywood).

Voittajaveikkauksissa tämän vuoden tapahtumaa pidetään poikkeuksellisen ennalta arvaamattomana, eikä yksikään ehdokkaista ole noussut ennakkosuosikiksi. Arvauksia ja toivomuksia on silti esitetty yhtä tiuhaan kuin aiempinakin vuosina.

Independent ennustaa parhaaksi draamaksi Taistelulähetit – 1917 -elokuvaa, parhaaksi komediaelokuvaksi Once Upon a Time... in Hollywoodia ja parhaaksi ohjaajaksi Martin Scorsesea. Parhaaksi miesnäyttelijäksi veikataan Joaquin Phoenixia (Joker) ja Taron Egertonia (Rocketman), parhaaksi naisnäyttelijäksi Scarlett Johanssonia (Marriage Story) ja Ana de Armasia (Knives Out).

The Guardianissa puolestaan arvaillaan, että parhaan draamaelokuvan palkinnon voittaa Marriage Story, parhaan komediaelokuvan Knives Out ja parhaan ohjaajan Martin Scorsese. Adam Driver (Marriage Story) on lehden veikkaus parhaaksi miesnäyttelijäksi draamaelokuvasta ja Taron Egerton komediaelokuvasta, Renée Zelleweger (Judy) parhaaksi naisnäyttelijäksi draamasta ja Awkwafina (The Farewell) komediasta.

77. kerran järjestettävän tapahtuman juontaa jo viidettä kertaa brittiläinen koomikko ja näyttelijä Ricky Gervais, jonka terävä kieli on aiempina vuosina herättänyt sekä riemua että kauhua.


Palkintoja tulevat jakamaan muun muassa Margot Robbie, Rami Malek, Scarlett Johansson, Brad Pitt, Leonardo DiCaprio, Charlize Theron ja Daniel Craig. Palkinnot valitsee Hollywoodin ulkomaisten toimittajien yhdistys (HFPA) ja ne ovat toiseksi tärkein elokuva- ja televisioalan palkitsemisjuhla sitten Oscar-gaalan.

Helsingin Sanomat seuraa tapahtumaa maanantain vastaisena yönä kello kolme alkaen.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Hän saalistaa köyhien ihmisten pikkutyttöjä” – The New York Times julkaisi laajan selvityksen raiskaussyytösten kohteeksi joutuneesta Peter Nygårdista

    2. 2

      ”Ovi avattiin, ja esiin työntyi pistin” – Toimittaja Jussi Konttisen isä joutui kuusi­vuotiaana venäläisten vanki­leirille, jolta moni lapsi ei selvinnyt

      Tilaajille
    3. 3

      Moni tekee vatsalihasliikkeet aina makuu­asennossa tai istuen, vaikka ei kannattaisi – Asian­tuntija neuvoo viisi vatsalihas­liikettä, jotka ovat selvästi tehokkaampia

      Tilaajille
    4. 4

      Pessimistin elimistö sairastuu herkästi, ja ominaisuus on hyvin pysyvä – Testaa, onko sinussa pessimistin piirteitä

      Tilaajille
    5. 5

      Kuvia Suomesta, osa 48: Akseli Valmunen otti maisemakuvia paikoista, joissa höntsäillään

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Rappukäytävään leijaili kuukausien ajan sietämätön haju – Vuokralainen tuhosi töölöläisasunnon jätteillä betoniseiniä myöten

    2. 2

      ”Ovi avattiin, ja esiin työntyi pistin” – Toimittaja Jussi Konttisen isä joutui kuusi­vuotiaana venäläisten vanki­leirille, jolta moni lapsi ei selvinnyt

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta, osa 48: Akseli Valmunen otti maisemakuvia paikoista, joissa höntsäillään

    4. 4

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    5. 5

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    3. 3

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    4. 4

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    5. 5

      Kuinka paljon pidemmälle kansanedustajat voivat väkivallan ihannoinnissa vielä mennä?

    6. Näytä lisää