Romaani
Maylis de Kerangal: Maailma käden ulottuvilla (Un monde à portée de main). Suom. Ville Keynäs ja Anu Partanen. Siltala 2019. 255 s.
Ensimmäinen virke kestää lähes koko sivun, ja tunnelma on asetettu: polveileva, virtaava, hengästynyt. Tästä huolimatta ranskalaisen Maylis de Kerangalin (s. 1967) romaani Maailma käden ulottuvilla on yllättävän tiivis ja täsmällinen.
Päähenkilö, parikymppinen Paula Karst, muuttaa Brysseliin opiskellakseen illuusion keinoja käyttävää trompe l’œil -maalausta ja valmistuakseen koristemaalariksi. Hän oppii maalaamaan betonin marmoriksi, lastulevyt pyökiksi, katon taivaaksi.
Taidemuodon herättämä ihmetys on jatkuvasti läsnä, aina siitä hetkestä lähtien, kun Paula astuu koulun ovista sisään ja hämmästyy sen eteishalliin tehtyjä maalauksia: ”Hän kumartuu vielä lähemmäs ja katsoo: se on tosiaankin maalattu”.
de Kerangal herkuttelee värien ja pintojen kuvauksella, pakottaen lukijan heittäytymään ja uppoutumaan silloinkin, kun sävyistä ja tekniikoista käytetty ammattitermistö on vierasta.
Tapa on tuttu kirjailijan aiemmista teoksista: de Kerangal valitsee teostensa kielen kuvaamansa, usein hyvinkin spesifin, maailman mukaan. Vuonna 2016 ilmestynyt Naissance d’un pont esimerkiksi kuvasi sillan rakentamista, joten teoksen kieli vilisi rakennustyöläisten puheenpartta ja rakennusalan termejä; suomeksi nimellä Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät (suom. Ville Keynäs ja Anu Partanen, Siltala 2016) puolestaan kertoi sydänsiirrosta, ja käytti siihen lääketieteen ja filosofian kieltä.
Näin erityinen kieli tietenkin vaatii kääntäjältä paljon, ja Ville Keynäs ja Anu Partanen ovat hyvästä syystä ehdolla vuoden parhaasta käännöskirjasta toukokuussa jaettavan Jarl Helleman -palkinnon saajiksi. Täyteen yksityiskohtia pakatut virkkeet polveilevat suomennoksessa vaivattomasti.
Maylis de Kerangal on Ranskan arvostetuimpia ja palkituimpia nykykirjailijoita, jota Le Figaro -lehti on nimittänyt ”kirjalliseksi ilmiöksi”. Erikoinen kielenkäyttö on kuitenkin herättänyt myös vastustusta maan kirjallisuuspiireissä. Esimerkiksi kirjailija Richard Millet nimitti de Kerangalin tyyliä Le Point -lehdessä ”ideologiseksi ja esteettiseksi hattaraksi” ja hänen lukijakuntaansa ”tuhansiksi imbesilleiksi”.
Suomalaisnäkökulmasta katsottuna syytökset kuulostavat kummilta, sillä de Kerangalin teoksia ei missään tapauksessa voi pitää tyhjänpäiväisenä kikkailuna kikkailun vuoksi. Päin vastoin: kieleen liittyvät ratkaisut palvelevat aina valitun todellisuuden ja siihen liittyvien kysymysten kuvailua.
Maailma käden ulottuvilla -romaanissa keskiöön nousee kaksi toisiinsa kietoutuvaa vastakkainasettelua: käsityö vastaan taide ja illuusio vastaan tosi. Näin perimmäisten asioiden äärellä henkilöhahmot ja etenkin näiden väliset suhteet jäävät väkisinkin statisteiksi, eikä Paulan ja tämän opiskelukaverin Jonasin rakkaustarina saa juurikaan lihaa ympärilleen.
Valmistuttuaan Paula kiertää ympäri Eurooppaa keikkatöiden perässä, osana eräänlaista käsityöläisnomadien joukkoa. Samalla romaani laajenee ajassa monin eri tavoin. Vaikka tilaustöiden perässä heittelehtiminen on vahvasti nykyhetkeä, on romaanin käsityöläisyyden kuvauksessa mukana myös annos keskiaikaa ja sitä edeltäviä vuosisatoja, jolloin taiteen tehtävä ei ollut uuden luominen vaan jumalan luoman maailman mahdollisimman tarkka toisintaminen.
Tällä uuden luomisen ja olemassa olevan kopioimisen rajalla kipuillessaan Paula päätyy Moskovasta Anna Kareninan lavasteista Rooman Cinecittà-elokuvastudiolle ja lopulta jäljentämisen jättihankkeeseen: kopioimaan maailman ensimmäisten kuvien syntysija, Lascaux’n luola.
Valmiita vastauksia de Kerangal ei tarjoa, ja romaanin päättyessä lukijaa huimaa. Mitä on totuus, mitä taide?
