Naisen keho on uhkaavaksi koettu katseen kohde – 1970-luvulla shokeeranneen Lili Dujourien teoksia on nyt ensi kertaa esillä Suomessa

Kuvataide

Lili Dujourie 1.3. saakka Taidehalli Kohtassa (Työpajankatu 2 B). Avoinna ti–pe 12–18, la–su 12–16.

Lili Dujourie (s. 1941) oli yksi monista taiteilijoista, jonka teokset shokeerasivat aikalaisia 1970-luvulla. Usein nämä liian radikaaleina koetut tekijät olivat naisia.

Aika tarkoitti monelle järjestäytymistä: muun muassa Yhdysvalloissa ja Britanniassa naistaiteilijat protestoivat miesvaltaisessa taidemaailmassa naisen aseman puolesta.

Belgialainen Dujourie on puhunut yksinäisyydestä, jonka hän tuolloin kohtasi. Osana vuoden 2013 Vienna Art Weekiä järjestetyssä haastattelussa Dujourie muisteli, kuinka nousevasta feministisestä liikkeestä huolimatta moni naistaiteilija työskenteli verkostojen ulkopuolella.

Laajan uran tehneen taiteilijan teoksia voisi hyvin kuvitella näkevänsä soolonäyttelynä missä hyvänsä maamme suurista instituutioista. Taidehalli Kohta tuo nyt esille Dujourien pienen yksityisnäyttelyn, jossa nähdään kolme teosta eri luomiskausilta.

Dujourie on työskennellyt saven, kollaasin, metallin, marmorin, teräksen, paperin, tekstiilin, valkokuvan ja videon parissa. Vaikka Dujourien töitä ei ole nähty aikaisemmin Suomessa, joku saattaa muistaa niitä esimerkiksi documenta 12:sta.

Pitkältä uraltaan hänet tunnetaan erityisesti vuosien 1972 ja 1981 välillä tehdyistä mustavalkoisista videoista. Omakuvamaisissa teoksissa taiteilija tekee itsestään katseen kohteen.

Dujourie saattoi asettua kameran eteen alastomuudesta vihjaavaan asentoon. Pelkkä vihjaus riitti: videot koettiin aikanaan provokatiivisina, jopa pornografisina.

Dujourien teokset paljastivat taidemaailman kaksoisstandardin. Siinä missä mieskeho on taiteen historiassa normi, naisen keho on politisoidun katseen kohteena ja se voidaan kokea vaarallisena ja uhkaavana.

Kohtassa on esillä videokauden myöhäisteos, vuoden 1981 Passion de l’été pour l’hiver (suom. Kesän kaipuu talveen). Provokatiivisuuden sijaan se on kaunis. Viipyilevässä ja asetelmallisessa tunnelmassa voi nähdä Dujourielle tyypillistä maalauksellisuuden ja veistoksellisuuden yhdistämistä.

Sama johtoajatus on tilaa hallitsevassa installaatiossa Amerikaans imperialisme (suom. Amerikkalainen imperialismi) (1972). Maalatusta seinästä ja siihen nojaavasta teräslevystä koostuva työ ottaa kantaa Yhdysvaltojen imperialistiseen politiikkaan niin taidemaailmassa kuin maailmanpolitiikassa.

Metallilevy – jonka voi ajatella viittaavan käsitteellisesti esimerkiksi valtiolliseen väkivaltaan – peittää seinästä juuri sen osan, jonka alla voi kuvitella tapahtuvan jotain. Samalla valtava työ vetää kaiken huomion itseensä ja hallitsee näyttelytilaa.