Kulttuuri

Adrian Ibañez-Resjan voitti Kuopion viulukilpailun – loppuvuonna edessä voi olla kansainvälinen Sibelius-kilpailu

23-vuotias opiskelija soitti isoisänsä valmistamalla viululla ja toi tuomaristolle ”tipan linssiin”.

Johannes Brahmsin viulukonsertto ratkaisi sunnuntai-iltana Kuopion viulukilpailun voiton 23-vuotiaalle Adrian Ibañez-Resjanille.

”Aika huikea meininki. Se tuntui kyllä nappisuoritukselta. Sitä ei tietenkään voinut tietää, riittääkö se tuomariston mielestä voittoon”, voittaja kertoo.

Se riitti, ja Ibañez-Resjan kuittasi 8 000 euron pääpalkinnon. Toisen palkinnon eli 6 000 euroa sai Essi Höglund ja kolmannen palkinnon eli 4 000 euroa Otto Antikainen. Muut finalistit olivat Lotus Amin Tinat, Rebecca Roozeman ja Abel Puustinen.

Kerran viidessä vuodessa järjestettävän Kuopion kansallisen viulukilpailun ohjelmisto räätälöidään aina niin, että se auttaa valmistautumaan myös loppuvuonna pidettävään Helsingin kansainväliseen Sibelius-viulukilpailuun.

Aikooko voittaja käyttää tilaisuuden hyväkseen? Viisi vuotta sitten edellinen Kuopion viulukilpailun voittaja Tami Pohjola jätti ainakin sillä kertaa Sibelius-viulukilpailun vielä väliin.

”En ole päättänyt, mutta Sibelius-kilpailuun osallistuminen on kiva idea. Pidän todennäköisenä, että osallistun vielä joihinkin kansainvälisiin kilpailuihin.”

Turussa syntynyt Adrian on pianisti Valeria Resjanin poika ja sai isoisältään Araik Resjanilta viulun alkeisopetusta kolmivuotiaasta lähtien. Ensimmäinen konsertti oli nelivuotiaana.

”Isoisä oli myös viulunrakentaja ja soitin Kuopion viulukilpailunkin hänen rakentamallaan viululla”, voittaja kertoo.

Ibañez-Resjan on ollut ikäluokkansa parhaita suomalaisviulisteja jo pitkään. Hän sai erikoispalkinnon lupaavana viulistina Moskovan Oistrah-kilpailussa jo vuonna 2006. Jyväskylän viulukilpailussa hän saavutti teinivuosina voitot A-sarjassa vuonna 2009 ja B-sarjassa 2012.

Kuopion viulukilpailuun hän osallistui toista kertaa. Vielä viisi vuotta sitten kilpailu päättyi välieriin.

”Musiikillinen ote ja suhtautuminen ovat nyt aivan toista kuin viisi vuotta sitten, samoin varmuus”, hän arvioi.

Voittaja opiskelee Sibelius-Akatemiassa Päivyt Mellerin johdolla ja Münchenin musiikkikorkeakoulussa Christoph Poppenin johdolla. Münchenistä hän saa kandidaatin tutkinnon valmiiksi tänä vuonna.

Lähivuodet näyttävät, minkälaisia työmahdollisuuksia nuorelle lahjakkuudelle tarjoutuu. Kuopion voiton luulisi ainakin täyttävän kalenteria Suomessakin.

”Olen aina halunnut solistiksi ja kamarimusiikki kiinnostaa myös hyvin paljon”, Ibañez-Resjan kertoo.

Kuopion viulukilpailun tuomariston puheenjohtaja Elina Vähälä ylistää voittajaa ”synnynnäiseksi solistiksi”.

”On ollut ihan mahtavaa seurata hänen kehitystään pikkupojasta lähtien”, nykyisin Wienin musiikin ja esittävän taiteen yliopiston professorina työskentelevä Vähälä kertoo.

”Adrian näytti jo ihan nuorena tosi jänniä virtuoosikykyjä ja nyt hänestä on kypsynyt todella syvällinen muusikko, jonka soittaessa nousee iho kananlihalle ja vähän tippakin linssiin.”

Kuopion ohjelma testasi soittajien valmiuksia Bachista nykymusiikkiin, jota edusti Sebastian Fagerlundin tilausteos.

”Tuollaista soittoa ei saavuta ilman kurinalaista harjoittelua. Adrian soitti ensimmäistä kertaa Brahmsin viulukonserton orkesterin solistina ja olin todella otettu, miten hän piti suuren linjan, poimi esiin yksityiskohdat ja kommunikoi luontevasti kapellimestarin ja orkesterin kanssa.”

Professori Vähälä piti koko kilpailua korkeatasoisena.

”Hyvän tason soittajien määrä on laajentunut eikä turisteja ollut mukana. Kaikki olivat valmistaneet ohjelmistonsa vakavasti ja yhä enemmän osataan soittaa myös tyylinmukaisesti eri säveltäjiä.”

Vähälän mukaan myös välieriin jäi todella hyviä viulisteja.

”Kaikki finalistit ovat myös vahvoja persoonallisuuksia. Ei ole mitään geneeristä suomalaista muottia, mihin pakotettaisiin, vaan jokainen soittaa omana persoonallisena itsenään. Se tarkoittaa, että koulutuksessa tehdään jotakin oikein”, Vähälä kiittää.

Voit kuunnella Kuopion viulukilpailun ensimmäisen finaalipäivän esitykset tästä ja toisen finaalipäivän esitykset tästä linkistä. Voittaja soitti toisen finaalipäivän toisena esiintyjänä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kalliosta on löytynyt kranaatti kadulta, poliisi paikalla

    2. 2

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    3. 3

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    4. 4

      Ostarille asennettiin tarkkaan harkittu terävä metallilevy, jotta häiriökäyttäytyjät eivät notkuisi Munkkivuoren kaupoilla

    5. 5

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    6. 6

      Tutkimus: Oikomishoidon potilaat huijasivat lääkäreitä Espoossa – Jatkossa seuraamukset voivat olla kovia

      Tilaajille
    7. 7

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    8. 8

      Työministeri päätti siirtää kemianteollisuuden lakkoa kahdella viikolla

    9. 9

      Ruotsia koettelee räjäytysten aalto, ja yksi pommeista paiskasi Outi Ojan koti­oven eteiseen

    10. 10

      On musertavaa, että joukkueemme nimi yhdistyy nyt julkisesti kaikkeen tähän, kirjoittavat Team Uniquen entiset luistelijat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    2. 2

      Moni hinkkaa elämän pieniä yksityiskohtia täydellisiksi – Heiltä jää huomaamatta, missä aito hyvinvointi piilee

    3. 3

      Kysely hybridien omistajille paljasti hämmästyttäviä lukemia – Nyt ei tarvitse enää pohtia, ajavatko hybridiautoilijat sähköllä vai bensalla

    4. 4

      Älä katso tätä yhdessä perheesi kanssa – Hehkutettu nuortensarja Sex Education näyttää loputtomasti seksiä, ja siitä voi oikeasti oppia paljon

      Tilaajille
    5. 5

      Puistonpenkin käsinojalla on salakavala tarkoitus: Kuvat näyttävät, kuinka maailman metropolit on suunniteltu kodittomille mahdottomiksi paikoiksi elää

    6. 6

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    7. 7

      ”Nacci” Tranbergia ja Helvetin enkeleiden johtohahmoa koskeva huumevyyhti laajenee: Nyt syytettynä myös maajoukkuetason kilpapurjehtija

    8. 8

      Turvalaite petti Salmisaaren kiipeilykeskuksessa, mies putosi seinältä maahan

    9. 9

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    10. 10

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    4. 4

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    5. 5

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    6. 6

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    7. 7

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    8. 8

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    9. 9

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    10. 10

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    11. Näytä lisää