Kulttuuri    |   Kirja-arvostelu

Sanna Tahvanaisen romaani kuvaa kirjailija Sylvia Plathin kesää New Yorkissa 1950-luvulla juuri ennen ensimmäistä itsemurhayritystä

Kirsikoita lumessa -romaani kuvaa Plathin mielenmaisemaa alkupuolella kepeydellä, jota ei tunnista Plathin teksteistä. Loppua kohti Tahvanaisen Plathista rakentuu moniulotteisempi ja uskottavampi.

Romaani

Sanna Tahvanainen: Kirsikoita lumessa (Körsbär i snön). Suom. Jaana Nikula. Otava. 415 s.

Sanna Tahvanaisen romaani vie yhdysvaltalaisen runoilijan Sylvia Plathin (1932–1963) nuoruuteen ja vuoden 1953 New Yorkiin, jossa tämä työskenteli kuukauden Mademoiselle-lehden kesätoimittajana.

Samoja tapahtumia Plath on kuvannut omaelämäkerrallisessa romaanissaan Lasikellon alla (suom. Mirja Rutanen 1975) ja osittain myös päiväkirjoissaan. Harjoittelu muotilehdessä ajoittui aikaan juuri ennen Plathin hermoromahdusta ja ensimmäistä itsemurhayritystä.

Tahvanainen on taitavasti poiminut Plathin erilaisista teksteistä yksityiskohtia, joilla hänen romaaninsa tarina liitetään kuuluisaan kirjailijaan.

Kun Tahvanaisen Plath ahdistuu, hän hokee: ”Minä olen, minä olen, minä olen” aivan kuten Plathin päähenkilöhahmo Es­ther Greenwood Lasikellon alla -romaanissa.

Lukijan eteen avautuu uskottava kuvaus 1950-luvun New Yorkista, sen yöelämästä sekä ajan naistenlehden toimituksesta. Tytöt asuvat hotelli Barbizonissa, jonne miehillä ei ole asiaa ja jota kutsutaan romaanissa Nukke­kodiksi. Plathin ahdistus 1950-lukulaisista kapeista sukupuolirooleista välittyy hienosti.

Kielellisesti Tahvanaisen romaani on ansiokas. Kerronta on sujuvaa ja kieli rikasta.

Minä-muotoon kirjoitettu teos ei kuitenkaan tavoita Plathin kielelle ominaisia sävyjä: tekstistä puuttuu Plathin monikerroksellinen metaforisuus ja tekstin alla alati virtaavaa melankolinen vire. Sävy tuntuu väärältä.

Rebecca Solnit kirjoittaa esseessään Woolfin pimeys (suom. Pauliina Vanhatalo 2019) kirjailija Virginia Woolfin vivahteikkaan kielen monikerrostuneisuudesta:

”Rohkeiden väitteiden kieli on yksinkertaisempaa ja vaatii lukijalta vähemmän kuin kieli, joka perustuu vivahteille, monille tulkinnoille ja oletusten auki kirjoittamiselle. Woolf oli jälkimmäisen tyylilajin mestari.”

Samaan kategoriaan lasken Plathin moniselitteiset ja syvällisiä merkityksiä kantavat virkkeet.

Tämä jää Tahvanaisen kerronnassa ja pätkityissä lauseissa puuttumaan. Varsinkin romaanin alkupuolella Sylvia Plath -nimisen henkilöhahmon meno on melkoisen maanista, ehkä tarkoituksellisesti.

Tahvanaisen romaanissa Plath shoppailee ennen matkaansa New Yorkiin, sillä Mademoisellen toimittajana pitää pukeutua edustavasti. Romaanin mukaan ”Minä otan tämän!” on Plathin lempilausahdus.

Hän kirjoittikin päiväkirjassaan sanoneensa niin. Myös vaatteet, joita Tahvanainen kuvaa Plathin ostaneen, ovat juuri ne, jotka päiväkirjassa mainitaan. Ja Plath rakasti vaatteita!

Päiväkirjassa Plath kuvasi kuitenkin myös sitä, kuinka hänelle tuli huono olo katsoessaan myyjättären ottavan rahaa vastaan. Todellisuudessa hänellä ei olisi ollut varaa niin kalliisiin vaatteisiin.

Juuri tällaiset vivahteet olisivat olleet tärkeitä sen korostamisessa, kuinka ulkopuolinen Plath New Yorkissa koki olevansa.

Romaanissa on paikoin sanalistoja, jotka on lihavoitu: ”New York. Neiti. Nainen. Nailoni. Novelli. Näppäin. Naida. Näytelmä. Nousta. Neuvostoliitto. Nenä. Näköala. Numero. Nähtävyys. (…).”

Niiden merkitys kokonaisuuden kannalta ei avaudu.

Vasta siinä vaiheessa, kun keskushenkilön mieli alkaa hajota, ja eräässä listassa toistuvat puolen sivun verran sanat ”Kaksi. Kyynel. Kaksonen”, listan merkityksen ja kutistumisen muutamaan sanaan voi ymmärtää.

Sanojen kadottaminen voisi symboloida myös tulevaa täydellistä kirjoitusblokkia, jonka Plath koki New Yorkissa vietetyn kesän jälkeen.

Romaanin loppupuolella Tahvanainen saakin paremmin kiinni sävystä, joka mielestäni liittyy kiinteästi Plathin teksteihin. Hän kuvaa hienosti sitä, kuinka kokemus todellisuudesta alkaa hämärtyä.

Uupumusta ja hermo­romahduksen reunalla oloa kuvataan satuttavasti.

Tahvanaisen Plath tulee epävarmaksi kaikesta, jopa havaintojensa todenperäisyydestä. Hän ajattelee jopa keksineensä ystävänsä Carol LeVarnin, jonka kanssa hän vietti paljon aikaa.

Lasikellon alla kertoo, miten Neuvostoliiton vakoojina tuomittujen Rosenbergien teloitus loi varjon päähenkilö Esther Greenwoodin kesään 1953. Teloituksen aiheuttamasta ahdistuksesta Plath kirjoittaa myös päiväkirjoissaan.

Tällekään Tahvanainen ei anna riittävästi painoarvoa. Kirja pysyttelee liian pitkään huudahdusten, huulipunien, kynsilakkojen, vaatteiden ja bilettämisen pintamaailmassa. Ehkä tarkoitus onkin juhlistaa Plathin iloa ja elämänjanoa, joka on niin usein jäänyt traagisen lopun ja itsemurhan varjoon.

Plathin teksteistä on kuitenkin jatkuvasti aistittavissa myös pinnallisuuden ahdistavuus, ja sitä Kirsikoita lumessa ei täysin tavoita.

Toki se on romaani, josta kirjailijalla tietysti vapaus tehdä omanlaisensa. Avain lukemiseen onkin kirjoitettu heti sen alkuun:

”Nimeni pitäisi olla Sylvioita, ei Sylvia. Sylvioita Platheja. Olen monikollinen, en yksiköllinen. Minussa on vaikka kuinka monta Sylviaa. Yksi joka sivulla. Joskus useampiakin.”

Kirjailija on luonut oman tulkintansa ja tiedostaa myös, että jokainen lukijakin luo omansa.

Jäin silti kaipaamaan Plathille ominaisia kielellisiä melankolian sävyjä sekä lausetasoista kielen kerroksellisuutta. Runollisuutta, joka on proosassakin luettavissa. Sitä vivahdetta, joka teki Plathin kielestä niin poikkeuksellisen.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    2. 2

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    3. 3

      Lentoasemalle rynnii joka päivä puolipaniikissa olevia matkustajia: Heitä odottaa passipisteen pelastava enkeli Reetta Jurvanen

    4. 4

      Kuka päätti, että koulut ovat nyt ”avoimia oppimisympäristöjä” eikä luokkia ja seiniä enää tarvita?

      Tilaajille
    5. 5

      Jyväskylässä valmistellaan historiallista kauppaa vesihuollon yksityistämiseksi, avaus on herättänyt laajasti huolta

    6. 6

      Vantaalaisnainen vertaa viruksen takia eristettyä Wuhania kauhu­elokuvaan: ”En uskalla astua hissiin päästäkseni ulos”

    7. 7

      Miksi tavallinen uusi kaksio maksaa 6 000 euroa neliöltä? Grafiikka näyttää, mistä hinta koostuu

      Tilaajille
    8. 8

      Lasse Lempainen pelastaa miljoonien eurojen urheilu-uria: ”Siinä vaiheessa kun puukko viiltää, suljen kaiken muun pois”

      Tilaajille
    9. 9

      Arkinen keitetty kananmuna muuttuu uskomattoman makuiseksi, kun sen marinoi yksinkertaisilla aineksilla

    10. 10

      Vuonna 1938 Suomi käännytti laivallisen Hitlerin vainoja paenneita juutalaisia takaisin natsi-Saksaan – Pauli Riihilahti päätti eläkepäivillään selvittää, mitä heille todella tapahtui

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    2. 2

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    3. 3

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    4. 4

      Arkinen keitetty kananmuna muuttuu uskomattoman makuiseksi, kun sen marinoi yksinkertaisilla aineksilla

    5. 5

      Naisten seksilelumarkkinoille tuli hittilaite, joka muutti kaiken – se kertoo suomalaisten seksielämän käänteestä

      Tilaajille
    6. 6

      Kuka päätti, että koulut ovat nyt ”avoimia oppimisympäristöjä” eikä luokkia ja seiniä enää tarvita?

      Tilaajille
    7. 7

      Valvontaviraston suomalais­asiantuntija HS:lle: Koronaviruksesta saatu lisätietoja – ”Kyse kohtuullisen vakavasta taudista”

    8. 8

      Ugandalainen ilmastoaktivisti rajattiin ulos uutiskuvasta, jossa hän poseeraa Greta Thunbergin ja kolmen muun valkoihoisen kanssa – Syyttää uutistoimistoa rasismista

    9. 9

      Yleinen harhaluulo ajokortista on saanut suomalaiset hankkimaan ennätys­määrän henkilö­kortteja

    10. 10

      Lasse Lempainen pelastaa miljoonien eurojen urheilu-uria: ”Siinä vaiheessa kun puukko viiltää, suljen kaiken muun pois”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    4. 4

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    5. 5

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    6. 6

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    7. 7

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    8. 8

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    9. 9

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    10. 10

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    11. Näytä lisää