Helsingin Sanomat

Tapahtumajärjestäjä, toimi­tus­johtaja, dj, ohjelmapäällikkö, taiteellinen johtaja, toimittaja, radiojuontaja. Oma levy-yhtiö, levykauppa ja festivaali. 40 vuotta täyttävää Matti Nivestä voisi sanoa ahkeraksi tyypiksi.

Hänet tuntee todennäköisesti jokainen kotimaisen jazzin parissa toimiva ihminen.

Se on aika paljon siihen nähden, että 20 vuotta sitten Nives uskalsi hädin tuskin haaveilla siitä, että voisi olla dj.

”Jyväskylässä Vakiopaine-baarissa oli Vinylo-klubi ja olisin halunnut soittaa siellä itsekin, mutta en uskaltanut jutella järjestäjille”, Nives kertoo nauraen.

Hän syventyi sanojensa mukaan musiikkiin kunnolla vasta sitten, kun oli heittänyt kitaran ja basson nurkkaan.

Teininä hän soitti kavereidensa kanssa hc-punkia ja heviä. Hän mainitsee yhden bändeistä olleen nimeltään vaatimattomasti Koiranpaska. Se ei kuulemma ollut edes paikallisesti merkittävä, mutta ainakin muutaman keikan he ehtivät soittaa.

Lyhyeksi jääneen punk-uran jälkeen Nives alkoi kerätä levyjä, ja ensimmäinen hankinta oli Miles Davisin jazzklassikko Kind of Blue (1959). ”En tiennyt siitä mitään, mutta olin nähnyt sen kannen jossain ja ajattelin, että se voisi olla hyvä.” Niinkin voi sanoa, sillä levyä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista jazzlevyistä.

Nives ei tosin aluksi oikein tajunnut oudolta kuulostavasta musiikista mitään, mutta se saattoi johtua siitä, että hän kuunteli vinyyliä punktyyliin singleille tarkoitetulla nopeudella eli 45 kierrosta minuutissa. ”Tajusin jossain vaiheessa vaihtaa sen nopeuden ja kuuntelin, että okei, tämä on aika diippiä.”

Jazz alkoi viedä, ja pian Niveksellä oli oma Cannonball Adderleyn albumin mukaan nimetty Somethin’ Else -klubi Jyväskylän Jazz Barissa, joka tunnetaan nykyisin Popparina. Jyväskylän yliopistossa opiskelevasta Niveksestä tuli opintotuella tapahtumajärjestäjä, joka toi omalla riskillä bändejä klubilleen ja soitti itse siellä levyjä.

”Intoa oli, mutta ei rahaa tai asiantuntemusta. Se oli paras graafisen suunnittelun sekä viestinnän koulu. Piti tehdä julisteita ja saada jengiä paikalle.”

Sittemmin Nives on saanut hyödyntää näitä taitojaan esimerkiksi Flow-festivaalilla, Jazzliitossa, Ricky-Tick Recordsilla, ja viimeisimpänä omassa We Jazz -yrityksessään. Se on laajentunut tapahtumajärjestäjästä ja dj-kollektiivista myös levykaupaksi ja levy-yhtiöksi, joka julkaisee kymmenisen albumia vuodessa.

Soundi järjesti hiljattain äänestyksen 2000-luvun parhaimmista kotimaisista levyistä.

60 musiikkitoimittajaa osallistui äänestykseen, ja sadan parhaan levyn listalle ei mahtunut yhtään jazzlevyä, vaikka tämä vuosituhat on ollut kotimaisen jazzin kultakautta. ”Pakko myöntää, että mua pyydettiin osallistumaan siihen, mutta en ehtinyt. On se sääli. Olisi hyvä, jos toimittajat näkisivät jazzin yhtenä populaarimusiikin osana.”

Nives jäävää omat julkaisunsa, mutta nostaisi listalle ainakin mielestään 2000-luvun parhaimman jazzlevyn eli The Five Corners Quintetin Chasin’ the Jazz Gone By (2005).

Jos Niveksen pitäisi valita kaikkien aikojen kotimainen jazz­levy, se olisi Eero Koivistoisen Odysseus (1969). Se on merkkipaalu, joka ilmestyi aikana, kun Suomessa ei jazzia juuri tehty.

Nives muistaa hyvin tähän aikakauteen liittyvän keskustelun, jonka kävi Digelius-levykaupan nyt jo edesmenneen omistajan Emu Lehtisen kanssa. ”Emu totesi lyhyesti, että noh, Suomessa sodittiin, ja Ruotsissa tehtiin jazzia.”

Ensi kesänä Nives järjestää Lonnan saarella Odysseus-festivaalin. Hän haaveili, että olisipa hienoa, jos Koivistoinen soittaisi Odysseus-levyn tapahtumassa. Tilanne näytti epävarmalta, kunnes kesken Jypin ja Ilveksen välistä jääkiekko-ottelua saapui sähköposti.

”Seisoin kaljajonossa erätauolla ja Koivistoiselta tuli viesti, että mahtava idea, kyllä me tullaan soittamaan.”

Myös omat nelikymppiset menevät jazzin merkeissä 18. tammikuuta Ääniwallissa. Ensin Nives oli ajatellut lähinnä kutsua kavereitaan baariin, mutta sitten tarjoutui tilaisuus buukata keikalle Niveksen pitkään havittelema rumpali Makaya McCraven.

Synttäreistä tulikin We Jazz -tapahtuma, jossa soittaa myös yhtiön artisti Timo Lassy. Ja levyjen soiton sijasta Nives itse keskittyy tapahtumassa lähinnä heittämään ylävitosia.

Nives on tehnyt harrastuksestaan ja intohimostaan uran, ja jatkosuunnitelmat ovat varsin yksinkertaiset.

”Haaveena on tehdä asioita, mitkä kiinnostaa.”