Kulttuuri

Oscar-raatiin kuuluva Stephen King kommentoi tasa-arvoa taiteen arvioinnissa, sai osakseen vihaisen vastausryöpyn

Esimerkiksi When They See Us -sarjan ohjaaja Ava DuVernay piti Kingin kommenttia niin ’vanhanaikaisena ja oppimattomana, että sen luettuaan haluaa vain mennä takaisin nukkumaan’.

Kirjailija ja Oscar-raadin jäsen Stephen King on joutunut vihaisen vastausryöpyn kohteeksi kommentoituaan vuoden 2020 ehdokasvalintoja niiden julkistamisen jälkeen, kirjoittaa muun muassa The Guardian-lehti.

Yhdysvaltain elokuva-akatemia jakaa alan himoituimpia pystejä kaikkiaan 24 kategoriassa.

Kauhukirjailija King on mukana kolmessa raadissa: hän oli päättämässä parhaan elokuvan, parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen sekä parhaan sovitetun käsikirjoituksen ehdokkaista.

Toissa päivänä julkistetut ehdokaslistat herättivät heti tuoreeltaan närkästystä ennen kaikkea siksi, että parhaaksi ohjaajaksi ei ollut ehdolla ainuttakaan naista.

Päivää myöhemmin King kommentoi Twitterissä, ettei hän ota huomioon diversiteettiä eli monimuotoisuutta äänestäessään Yhdysvaltain elokuva-akatemiassa.

”Kun arvioidaan taidetta, diversiteettiä ei voi ottaa huomioon. Ainoastaan laatu ratkaisee. Jos toimisin toisin, tuntisin tekeväni väärin”, King kirjoitti.
Kirjailija sai osakseen vihaisen vastausryöpyn.

Monet nimekkäät Hollywood-tähdet kritisoivat Kingiä siitä, että hänen argumenttinsa tuntuu sulkevan pois sen mahdollisuuden, että elokuva voisi olla samaan aikaan sekä taiteellisesti ansiokas että edustaa sukupuolten tai etnisyyksien moninaisuutta.

Esimerkiksi When They See Us -sarjan ohjaaja Ava DuVernay piti Kingin kommenttia niin ’vanhanaikaisena ja oppimattomana, että sen luettuaan haluaa vain mennä takaisin nukkumaan’.
Kingin faniksi tunnustautuva kirjailiija Roxanne Gay sanoi olevansa pettynyt, koska hänen idolinsa näyttää uskovan, että vain yksi väestöryhmä pystyy tuottamaan laatua.

Oscar-ehdokkaiden vinoutuneesta sukupuolijakaumasta kirjoitettiin monessa julkaisussa ehdokkaiden julkistamisen jälkeen.

Muun muassa The Guardianissa kuvailtiin, miten kyllästyneitä ja pettyneitä moni on elokuva-alaan: kaikesta alalla käydystä keskustelusta huolimatta naiset ja värilliset jäävät edelleen arvostuksessa ja palkinnoissa alakynteen.

Tämän tiivisti jo ehdokkaiden nimet paljastanut näyttelijä Issa Rae luettuaan läpi odotetun listan julkistamistilaisuudessa.

”Onnea kaikille miehille”, hän sutkautti.

Sanavalinnoillaan Rae muistutti katsojia siitä, että sama tapahtui edellisvuonna. Silloin näyttelijä Natalia Portman esitteli ehdokkaat ’all-male -ehdokkaina’ ja otti näin kantaa listan sukupuolijakaumaan.

Tänä vuonna parhaan ohjauksen pystistä kisaavat viisi miestä: Martin Scorsese, Todd Phillips, Sam Mendes, Quentin Tarantino ja Bong Joon-ho.

The Guardianiin kirjoittava elokuvatoimittaja Ellen E Jones muistutti, että tänä vuonna monen naisohjaajan elokuva olisi ansainnut päästä listalle.

Miksei Lulu Wangia, Marielle Helleriä, Céline Sciammaa, Lorena Scafariaa, Mati Diopia tai Melina Matsoukasia otettu mukaan, hän kysyy. Jones huomauttaa, että ainoa naisohjaajan saama tunnustus on Greta Gerwigin Pikku Naisien ehdokkuus parhaan elokuvan kategoriassa.

Toimittaja Beatrice Loayza puolestaan huomautti, että muut kuin valkoiset näyttelijät tuntuvat pääsevän ehdolle vain orjien, lastenhoitajien tai rikollisten rooleissa. Hänen mukaansa ei-valkoisten ihmisten tarinat kiinnostavat ainoastaan, jos niihin liittyy kärsimystä ja tragediaa.

King yritti korjata sanojaan jälkeen päin, kertoo nettijulkaisu IndieWire.

Uudessa twiitissään hän painotti, miten tärkeää on varmistaa, että kaikki ihmiset sukupuoleen, etniseen alkuperään tai suuntautuneisuuteensa katsomatta saavat samat mahdollisuudet.

”Juuri nyt he ovat pahasti aliedustettuina, eikä tämä koske vain taidealaa. Kukaan ei voi voittaa palkintoja, jos hänet suljetaan ulos pelistä”, King kirjoittaa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Puistonpenkin käsinojalla on salakavala tarkoitus: Kuvat näyttävät, kuinka maailman metropolit on suunniteltu kodittomille mahdottomiksi paikoiksi elää

    2. 2

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    3. 3

      Puolueiden kannatus on vakiintunut: Perussuomalaiset selvästi suurin, Marin-ilmiö ei ole nostanut Sdp:tä

    4. 4

      Idyllisessä peltomaisemassa seisoo surkea näky: Upea mökkialue rapistui Espoossa rötiskökyläksi, jota asukkaatkin välttelevät

    5. 5

      Moni hinkkaa elämän pieniä yksityiskohtia täydellisiksi – Heiltä jää huomaamatta, missä aito hyvinvointi piilee

    6. 6

      Kuvat kertovat hävityksestä: Puisto muuttui kaatopaikaksi Helsingissä

    7. 7

      Miten vaarallinen Kiinasta leviävä koronavirus on? HS kokosi vastaukset neljään keskeiseen kysymykseen

    8. 8

      Ville Pernaa oli tottunut tekemään valtavasti töitä mediamurroksen keskellä, mutta työuupumus iski kertarysäyksellä: ”Ajattelin, etteivät hyytymiset koske minua”

      Tilaajille
    9. 9

      ”Eikö tämä olekin turvallisin paikka, minkä voit kuvitella?” – HS seurasi tuhansien amerikkalaisten asemarssia Virginiassa

      Tilaajille
    10. 10

      Nuortensarja Sex Education näyttää loputtomasti seksiä ja pääsee äärimmäisen häpeän tasolle – Miksi seksuaalikasvattaja hehkuttaa sitä?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    2. 2

      844 000 suomalaista harkitsee ”vakavasti” maalle muuttamista. Älkää muuttako

    3. 3

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinkiläinen Toffe tarjoutuu siivoamaan alasti ”rouvien ja neitien” koteja: ”Mä haluan rahaa”

    5. 5

      Suomen myydyin punaviini vaihtui vuosien jälkeen – Sen hyvä hinta-laatusuhde yllätti asiantuntijankin

    6. 6

      Ravintolakompleksi konkurssiin Helsingissä, toiminta loppuu välittömästi Kasarmitorilla

    7. 7

      Kymmenettuhannet suomalaiset kuuluvat joukkoon, jonka lihakset eivät kasva kuntosalilla: ”On vain yksi keino selvittää, mihin ryhmään itse kuuluu”, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    8. 8

      Isisin uuden johtajan oikea henkilöllisyys selvisi: ”Professorilla” on yliopisto­tutkinto ja järjestön johto­hahmoksi harvinainen tausta, kertoo The Guardian

    9. 9

      Suosituimpien lihankorvikkeiden terveellisyydessä on isoja eroja – Ravitsemusterapeutti kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota

      Tilaajille
    10. 10

      Vähentääkö biopolttoaineen tankkaaminen liikenteen päästöjä? Kannattaako bensa-auto ajaa loppuun? HS etsi vastaukset kysymyksiin autoilun ilmasto­vaikutuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    4. 4

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    5. 5

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    6. 6

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    7. 7

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    8. 8

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    9. 9

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    10. 10

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää