Anu Tuomisen näyttelyssä katseen vangitsee kirpputoreilta löydetyistä lukemattomista patalapuista koostuva värikäs installaatio - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Näyttelyarvostelu

Anu Tuomisen näyttelyssä katseen vangitsee kirpputoreilta löydetyistä lukemattomista patalapuista koostuva värikäs installaatio

Taidehallissa esillä oleva taiturillisten ja hitaiden teosten retrospektiivi tekee aikasilmukan taiteilijan elämän alkuun.

Patalapuista koostuva Oikeita väriympyröitä (1997– ) revittelee abstraktin maalaustaiteen arjesta ja elämästä etääntyneellä idealla. Kuva: Patrik Rastenberger

Julkaistu: 17.1. 13:12

Kuvataide

Anu Tuominen 1.3. saakka Helsingin Taidehallissa (Nervanderinkatu 3). Avoinna ti, to, pe 11–18, ke 11–20, la–su 11–17.

”Vaihda esineiden paikkaa kuvien kesken, vaihda mittakaava, aika, ympäristö, tilanne. Leikkilaivasta valtamerialukseksi.”

Anu Tuomisen (s. 1961) vuonna 2001 ilmestynyt kirja Kuvan sijamuotoja on kokoelma teoskuvia ja taiteilijan niiden lomaan kirjoittamia poeettisia kuvauksia.

Tekninen taituruus ja hitaus kuuluvat Anu Tuomisen teoksiin. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / HS

Värien, esineiden ja materiaalien luetteloinnin lomasta voi erottaa vihjeitä siitä, kuinka Tuomisen teokset syntyvät. Esiin nousee tiheästi teonsanoja: liimaa, määrittele, piirrä, kiinnitä, kokoa, leikkaa, kerää, koverra, täytä, koristele, maalaa.

Vuonna 2003 Ars Fennicalla palkitun Tuomisen retrospektiivi Huomenna tänään on eilen tuo esiin taiteilijan teoksia viideltä vuosikymmeneltä. Helsingin Taidehallissa on esillä monipuolisesti esinekokoelmia ja arkisilla menetelmillä muokattuja sarjoja, joissa Tuominen käsittelee väriä, mittakaavaa, kielen metaforia ja taideobjektin syntyä.

Kuvassa vasemmalla etualalla oleva Rouva Albersin värisekoituksia (1994) on eräänlainen neulottu maalaus, joka taipuu myös veistokselliseksi sarjaksi. Kuva: Patrik Rastenberger

Näyttelystä voi löytää klassikkoja, kuten ruokasarjan töitä ja värioppiteoksia. Osa on vanhoja tuttuja uusilla nimillä. Moni saattaa esimerkiksi muistaa henkareista koostuvan installaation Tuulettumassa (2020/2007– ) teoksena Ei vaatteita, vaatetettuina (2007– ).

Vanhojen teosten uudelleen nimeäminen kuvaa Tuomisen rentoa asennetta taidettaan kohtaan. Taideteokset riisutaan niiden juhlallisesta asusta ja tuodaan osaksi arkea, elämää ja kodinomaisuutta. Ele on feministinen: se purkaa taidehistoriassa patriarkaalisiksi miellettyjä käytäntöjä ja tekee arjesta ja kodista ”naisen tiloina” taiteen alueita.

Näyttelynäkymä Anu Tuomisen retrospektiivistä. Kuva: Patrik Rastenberger

Tämä taiteen historian ”nurinkääntö” ei synny pelkästään käyttämällä sellaisia teosmateriaaleja, jotka voisivat löytyä joka kodista. Myös teosten syntyprosessit ovat sellaisia, että ne voivat kehkeytyä arjen keskellä kuin huomaamatta. Virkkaus, liimaus ja lajittelu ovat useimmilta luonnistuvia kädentaitoja eivätkä vaadi suurta työhuonetta. Neromyyttiä ravistelevat metodit ovat yhtä aikaa rituaalinomaisia, leikkisiä, rönsyileviä ja pedantteja. Kaikkea leimaa prosessuaalisuus ja toisto.

Vaikka teokset näyttävät helpoilta, niihin kuuluu myös teknistä taituruutta ja hitautta. Tekniikalla briljeeraus ei tosin ole mikään itseisarvo ja se saatetaan kyseenalaistaa teosnimessä: Naisen mitta? (sukan kantapää) (2019) on siksakkina etenevä ja työlään villasukan kantapääosan toistoa.

Huomenna tänään on eilen järjestyy Tuomiselle tuttujen metodien mukaan värein ja assosiaatioin. Suuressa kuvanveistosalissa on pienimuotoisia kasaumia; väriliukuma kulkee maanläheisestä ruskeasta kirjavaan. Sitä seuraa mustavalkoisten teosten sali ja ”värioppisali”.

Värioppihuoneessa katseen vangitsee yksi Tuomisen uran avainteoksista, lukemattomista kirpputoreilta löydetyistä patalapuista koostuva installaatio Oikeita väriympyröitä (1997– ).

Siinä kiteytyy Tuomisen koko tuotanto: löydetyt, tuntemattomien virkkaamat ja poisheitetyt patalaput muodostavat vastaäänen 1900-luvun taidemaailman valtavirralle, arjesta ja elämän materiaalisista ehdoista irtaantuneelle abstraktille maalaustaiteelle.

Mustavalkoisessa huoneessa saman teeman alkusoittoa on minimalismia kommentoiva Virkkaa vuorotellen metri mustaa lankaa ja metri valkoista (1994– ).

Aivan erityisen oivaltava Tuominen on väriteoreetikkona sekä nälän, puutteen ja runsauden filosofina.

Teoksessa Vasta poimittuja luumuja (2003) Tuominen ”yhteyttää” lehtivihreää: sinisistä ja keltaisista lankakeristä koostuvista ”luumuista” versoo lankoja, jotka on virkattu vihreältä näyttävien lehtien muotoon. Teos edustaa samalla Tuomisen ruokateosten sarjaa, jossa langasta on kehkeytynyt ruoan kuva.

Sarja tuo mieleen arjen estetiikan, jossa hyödylliset resurssit muunnetaan koristeellisiksi ja samalla käyttökelvottomiksi. Teokset tuntuvat puhuvan tarpeesta, puutteesta ja kaivatun rituaalinomaisesta ajattelusta; Porkkanalaatikko (2003) on loppuun palaneita kynttilöitä vuoassa ja Aurinkokuivattuja porkkanoita (2002) onkin virkattujen juuresten rivi.

Yliopisto (2020) muodostaa elämän pienille yksityiskohdille omistetun tutkijankammion. Kuva: Patrik Rastenberger

Vaikka Huomenna tänään on eilen välttelee ilmeistä kronologiaa, se muodostaa kuitenkin jonkinlaisen ajallisen kehän. Näyttelysalista takaisin portaikolle vievään kapeaan käytävään on installoitu Yliopistoksi (2020) nimetty kokonaisuus.

Täältä, taiteilijan ”tutkijankammiosta” löytyy viimeaikainen karttateos, Atlas – miehen nimi (2019). Se on yllättävä muistuma näyttelyssä aiemmin nähdystä Vaelluksesta. Teokset tekevät aikasilmukan: niistä viimeksi mainittu oli se nimenomainen, jolla Tuominen haki Kuvataideakatemiaan vuonna 1989 ja aloitti kuvataiteilijan elämän.

Seuraa uutisia tästä aiheesta