Hannu Lintu johti Faustin tuomion leiskuvin ottein - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Konserttiarvostelu

Hannu Lintu johti Faustin tuomion leiskuvin ottein

Hector Berliozin draamallisen legendan värikkäänä keskushahmona oli itävaltalaisbaritonin rehvakas Mefisto.

Kapellimestari Hannu Lintu toteutti pitkäaikaisen unelmansa Faustin tuomion johtamisesta. Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva

Julkaistu: 18.1. 14:10

Klassinen

RSO Musiikkitalossa. Hannu Lintu, kapellimestari, John Irvin, tenori. Florian Boesch, baritoni, Markus Suihkonen, basso, Tuija Knihtilä, mezzosopraano. Musiikkitalon kuoro, Ylioppilaskunnan Laulajat, Suomen Kansallisoopperan lapsikuoro.

Goethen Faust on mahtava aate- ja sielundraama, jonka nimihenkilöä kalvaa jatkuva kaipuu, pyrkimys kohti uutta, tuntematonta ja parempaa.

Sen alussa Faust on vanha tutkija, joka toteaa tuskastuneena, ettei itse asiassa tiedä mitään. Tiedonjanoa tyydyttääkseen elämään pettynyt mies turvautuu magiaan.

Kuinka ollakaan, paholainen, Mefisto, ilmestyy ja lupaa pääsyn rajattomaan tietoon ja paluun nuoruuteen. Yhden ehdon Mefisto asettaa: jos Faust pysähtyy ja antautuu elämännautinnon houkutuksille, helvetti saa Faustin omakseen.

Hector Berliozin La damna­tion de Faust (Faustin tuomio) perustuu Goethen Faustin ensiosaan, johon nuori Berlioz tutustui Gérard de Nervalin käännöksenä.

Berliozin Faust ei ole niinkään goethelainen kuin byronilainen hahmo, jota vaivaa romanttisen ajan spleen: maailmantuska, masennus, ikävystyminen. Mefisto järjestää hänen elämäänsä vaihtelua ja jännitystä.

Hannu Lintu on pitkään haaveillut Faustin tuomion johtamisesta, ja nyt hän toteutti upeasti unelmansa. Samalla Suomen kansallisoopperan tuleva ylikapellimestari todisti kykynsä hallita vahvoin ja dramaattisen leiskuvin ottein suurta oopperamaista koneistoa.

Faustin tuomio ei ole varsinainen ooppera, vaan säveltäjänsä mukaan ”draamallinen legenda”. Sitä on esitetty menestyksekkäästi myös näyttämöllisesti, muun muassa Suomen kansallisoopperassa vuonna 1999.

Se koostuu sarjasta fantastisen värikkäitä kohtauksia, ja Lintu rakensi tästä kirjavasta ja mystisestä palapelistä sävelmaalauksen, josta kehkeytyi myös vangitseva tarina.

Matka kulki lumoutumisesta kauhuun, rakkaudesta epätoivoon ja helvetistä taivaaseen.

Berlioz oli tunnetusti yksi orkestroinnin suuria mestareita ja uudistajia. Lintu ja RSO pääsivätkin herkuttelemaan aina uusilla, psykologisilla sointiväreillä, jotka antoivat kohtauksille oman kiehtovan ilmeensä.

Suurissa nousuissa Berlioz käyttää suurkuoron ja orkesterin kaikkia resursseja. Järisyttävä huipennus oli Faustin ja Mefiston helvettiratsastus, joka raikasi ja rääkyi tuomiopäivän pauhua ja kauhua.

Usein Berlioz supistaa orkestroinnin läpikuultavan ohueksi ja käyttää vain muutamaa symbolisoivaa soitinta ja soitinryhmää aarioiden säestyksessä. Melodinen rikkaus on ylitsevuotavaa.

Oma hurmaava lukunsa ovat baletttimaiset välisoitot, joista viimeinen on demonisoituva menuetti.

Nimiosan lauloi yhdysvaltalainen tenori John Irvin, jolla on valoisan ja pehmeän kaunis lyyrinen tenori. Tämän Faustin hienoimmat hetket olivat kaksi luontomystistä yksinpuhelua, joista ensimmäinen ylisti kevään lumousta ja toinen rajuilmojen ulvontaa.

Niissä Irvinin ääni soi romanttisen haaveellisesti, pitkinä ja taipuisina, joskaan ei kovin voimakkaina linjoina. Hänen Faustinsa vaikutti passiiviselta peli­nappulalta, jota Mefisto talutti seikkailusta toiseen.

Esityksen värikäs keskushahmo olikin itävaltalaisen baritonin Florian Boeschin rehvakas Mefisto, milloin huvittavan pirullinen, milloin jyristen komenteleva, ylimysmäisen ylpeä paholaishahmo.

Nuoren Markus Suihkosen basso soi lämpimän kauniisti ja komean kantavasti Branderin pienessä osassa. Tuija Knihtilä sai mezzosopraanonsa kantamaan ilmeikkäästi ja sangen voimakkaasti Margueriten tärkeässä osassa.

Varsinkin mieskuoroilla riitti töitä, ja oli tärkeää, että Ylioppilaskunnan Laulajat toi lisäannoksen kajahtavaa laulun voimaa esitykseen. Musiikkitalon kuoro oli hyvässä iskussa iloisena maalaisväkenä, remuavina opiskelijoina, akateemisen hartaassa Aamen-hymnissä ja kiusoittelevina helvetin henkinä. Kansallisoopperan lapsikuoro toi lopussa mukaan taivaallisten henkien kirkkaat äänet.