Kulttuuri    |   Tanssiarvostelu

Teemu Mäen ja Maija Nurmion ohjaus yhdistää tanssia, tekstiä ja ranskalaisen nykysäveltäjän Éliane Radiguen musiikkia

Teos käsittelee musiikin ja väkivallan suhdetta siten, että buddhalainen eetos läpäisee kuvat, äänet ja liikkeet.

Nykytanssi

ÉLIANE. Suomen kantaesitys Mad House Helsingissä. Ohjaus Teemu Mäki ja Maija Nurmio, koreografia Maija Nurmio, teksti ja video Mäki, valot Olivia Pohjola, tanssi Maija Nurmio, Jonna Eiskonen ja Maija Karhunen.

Ranskalaisen Éliane Radi­guen (s. 1932) I’Île Re-sonante (2000) kuuluu elektronisen musiikin klassikkoteoksiin. Säveltäjä on maailmankatsomukseltaan buddhalainen, ja sen kautta Teemu Mäen ja Maija Nurmion ohjaamassa ÉLIANE-esityksessä tulkitaan Radiguen musiikkia – ensin esseen ja sen jälkeen tanssiteoksen kautta.

Tai ehkä, tarkemmin sanottuna, teos käsittelee musiikin ja väkivallan suhdetta siten, että buddhalainen eetos läpäisee kuvat, äänet ja liikkeet.

Väkivalta on ollut Mäen ohjauksissa keskiössä jo kauan aina oopperoista (Autuus), teatteritulkinnoista (Woyzeck-muunnelmat, Teoreema) esitystaide­teoksista (Koivu-ryhmän teokset) tanssiesityksiin (yhteistyöt Arja Tiilen kanssa).

Pehmeä vastavoima väkivallalle on usein löytynyt erilaisista ruumiillisista tekniikoista, niin nytkin. Tällä kertaa kuitenkin herkistyminen liikkeelle ja musiikille saa viedä kaiken se ajan, mikä sille kuuluu, eikä joudu alisteiseen asemaan kokonais­teoksessa. Kaiken elävän kunnioittaminen toteutuu juuri rauhallisuudessa, jota harjoitetaan tietoisesti.

Éliane alkaa Mäen videoteoksella, johon upotetussa Kaikki on musiikkia -esseessä pohditaan Utøyan tapahtumia. Niistä tulee tänä vuonna kuluneeksi jo yhdeksän vuotta, ja nyt ne asettuvat loogiseen jatkumoon äärioikeiston kannatuksen nousussa.

Videolla näkyy Norjan uskomattoman kaunista syksyistä luontoa, josta kamera poimii yksityiskohtia, pieniä lehtiä ja varpuja. Videolla puhuva esseeminä pohtii, että olisiko kuolemat voinut estää, jos Anders Behring Breivik olisi herkistynyt luonnon monimuotoisuuden ja moninaisuuden kauneudelle.

Hyvin yksinkertaistavia ajatuskulkuja, naiivejakin, mutta juuri siksi toimivia. Pitkät jaarittelut aiheen äärellä kun tuntuvat helposti vain turhalta ja uuvuttavalta brassailulta.

Kertoja on itse käynyt juuri magneettikuvauksessa, jonka seurauksena oma kuolevaisuus on tullut lähelle.

Osaan minäkin tappaa ja kiduttaa, välillisesti, lähikaupan tuotteita ostaessani, hän sanoo. Minimalistisin vedoin näytetään, että sekä äärioikeisto että finanssikapitalismi kylvävät kuolemaa, ja rakenteellinen väkivalta ulottuu jokaiseen hengenvetoon.

Esityksen toinen osa on Maija Nurmion koreografioima tanssiosuus, jossa hänen lisäkseen tanssivat Jonna Eiskonen ja Maija Karhunen.

Ilahduttaa, miten paljon Maija Nurmion koreografialle annetaan aikaa ja tilaa kehittyä. Tanssi saa esitellä kaikki lähtökohtansa rauhallisesti, jopa tavallaan pedagogisesti (mielestäni sanan parhaassa merkityksessä), ja silti siitä tulee kokonainen tanssiteos.

Alun tärinä ja tanssijoiden kiinnittyminen toisiinsa muistuttavat jonkinlaista kollektiivista traumaterapiaa. Sen jälkeen, kun esiintyjät ovat ikään kuin maadoittuneet ruumiiseensa ja mieleensä, he alkavat kukin löytää omaa tapaansa kiinnittyä musiikin eri kerroksiin.

Liikkeet toistavat musiikin huojuntoja, rummutuksia, suvantoja ja aksentteja.

Musiikissa kuuluu tavaroiden siirtelyä, kylmää kohinaa, ahdistavasti muriseva jääkaappi, mutta samalla tosiaan jotain aivan muuta, hitaasti avautuvia äänitiloja. Herkistyminen musiikille on sekä ohjelmallisen pedanttia että hetkessä syttyvää.

Kuoleman läheisyys on ollut ainakin neljän viime aikojen ensi-illan lähtökohtana.

Siinä missä kuolemanpelkoinen kulutuskapitalismi haluaa lukita ihmisen syvään yksinäisyyteen, avaavat kuolema-aiheiset esitykset puolestaan yhteyden maailmaan jonkun aivan muun kuin kulutuksen logiikan kautta. Jos kuoleman hyväksyy, näyttäytyy kuolevaisuudessa elämäkin, mutta sen eteen pitää ponnistella.

Myös ÉLIANE tarjoilee ajatuksia, jotka eivät saarnaa vaan asettuvat pikemmin ankkureiksi. Niihin voi kiinnittyä, ja niiden ympärille voi lähteä kehimään oma ajatuksiaan.

Tanssijat katsovat suoraan silmiin, mutta tunkeilematta. Elämää, eivät (väki)valtaa kunnioittaen.

Oikaisu 20.1. kello 10.28. Lisätty teoksen ohjaajaksi Maija Nurmio.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      Valtava valonheitin pystytettiin ilmoittamatta Paula Arteksen ikkunan alle, eikä kokonainen kortteli ollut saada unta

    3. 3

      Tampereen yliopisto puuttui sen logosta tehtyyn pilaversioon ”uhittelevalla” kirjeellä – Some reagoi omilla versioillaan ”tuninaamasta”

    4. 4

      Näin teet täydellisen perunamuusin: pieni niksi nostaa muusisi uudelle tasolle

    5. 5

      Pariskunta osti huonokuntoisen hirsitalon Vantaalta: Sitten vintiltä löytyi salahuone ja talon ainutlaatuinen historia alkoi valjeta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      Pariskunta osti huonokuntoisen hirsitalon Vantaalta: Sitten vintiltä löytyi salahuone ja talon ainutlaatuinen historia alkoi valjeta

    3. 3

      Syöpäpotilaille ruokavalio­hoitoa antanut lääkäri Antti Heikkilä sai varoituksen

    4. 4

      Näin teet täydellisen perunamuusin: pieni niksi nostaa muusisi uudelle tasolle

    5. 5

      Valtava valonheitin pystytettiin ilmoittamatta Paula Arteksen ikkunan alle, eikä kokonainen kortteli ollut saada unta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 70 prosenttia suomalaisista syö liian vähän hiilihydraatteja – asiantuntija kertoo yllättävät merkit, joista tunnistat hiilarivajeen

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    5. 5

      Kun ikuisesti reipas uupuu, kukaan ei huomaa – On väärin luulla, että jokainen pystyy pyytämään apua

    6. Näytä lisää