Patrick Modianon uusin suomennos kulkee jälleen muistin arvoitusten perässä - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Kirja-arvostelu

Patrick Modianon uusin suomennos kulkee jälleen muistin arvoitusten perässä

Modianon lumoava tyyli ammentaa melankolisuudesta ja sattumanvaraisista kohtaamisista.

Patrick Modiano on tehnyt muistin aukkoisuudesta pääteemansa. Kuva: Lionel Guericolas

Julkaistu: 22.1. 12:22

Romaani

Patrick Modiano: Uinuvia muistoja (Souvenirs dormants). Suom. Lotta Toivainen. WSOY. 117 s.

Nuori mies kuljeskelee pitkin Pariisin katuja, istuu kahviloissa ja solmii muutaman uuden tuttavuuden. Mistä tämä kuvio on jo kovin tuttu? Tietenkin vuoden 2014 nobelistin Patrick Modianon edellisistä pienoisromaaneista.

Jälleen kerran vanhempi kirjailija yrittää saada kiinni nuoruudenmuistoistaan, jäljittää niitä, pohtii muistojensa aukkoisuutta.

Kuvaan kuuluu, että mies tapaa nuorena ihmisiä, joilla on hyvinkin kipeitä kokemuksia toisen maailmansodan ajoilta. Joskus kyse on vain salaisuuksista, salaperäisistä tapahtumista, joita mies jäljittää vielä vuosikymmenien päästäkin.

Juuri näin käy myös uusimmassa suomennoksessa Uinuvia muistoja, jossa kuljetaan kahden tai oikeastaan kolmen naisen kanssa ja sitten heidän jäljillään

Kyse ei ole romanttisista suhteista, tai ainakaan sitä puolta Mo­diano ei käsittele. Ensimmäinen nainen vie kertojan salatieteiden harrastajan luo, toisen kanssa hän pakenee poliisia tapon jälkeen.

Luvassa on siis vähän jännitystäkin. Ennen kaikkea Modianon apuna on lumoava tyyli, joka muistuttaa edesmenneen saksalaisen W. G. Sebaldin kirjoja melankolisuudessaan ja kyvyssään ammentaa sattumanvaraisista kohtaamisista. Sebald tosin kirjoittaa runsaammin ja perinpohjaisemmin, Modiano taas on tehnyt hapuilusta ja muistin aukoista pääteemansa.

Siksi Modianon näkemys on jopa vastakkainen Marcel Proustille, johon häntä on verrattu. Proustin kertojan ei tarvitse kuin haukata leivosta, niin menneisyys keriytyy esiin kaikkine käänteineen. Modianon kertoja taas vaeltaa ihmeissään Pariisin katuja toivoen törmäävänsä uudestaan menneisyyden arvoituksellisiin hahmoihin.

Välillä hän törmääkin. Kunpa Modiano vain kehittäisi näitä jälleennäkemisiä pitemmälle kaikella kirjailijan vapaudella.

”Lapsuudesta ja nuoruudesta lähtien olin tuntenut suurta uteliaisuutta ja suurta vetoa kaikkea sellaista kohtaan, mikä koski Pariisin arvoituksia”, hän kirjoittaa. Pari arvoitusta voisi näin lupaavan lauseen jälkeen ratkaistakin, eikä perusasetelma, muistin hauraus, siitä kärsisi.

Onneksi hieno tyyli kantaa tätäkin kirjaa eteenpäin. Ja hienosti Lotta Toiviainen on jälleen tämänkin kirjan suomentanut.