David Mametin uutuusnäytelmä saa fyysisen tulkinnan Tampereella - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Teatteriarvostelu

David Mametin uutuusnäytelmä saa fyysisen tulkinnan Tampereella

Aimo Räsänen tekee hienon roolin Harvey Weinsteinia muistuttavana Barney Feinina, mutta nihilististä esitystä on tukala katsoa.

Katkera pala on Aimo Räsäsen työvoitto. Yoko Takeda tekee hienon roolin hyväksikäytön uhrina. Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri

Julkaistu: 22.1. 15:57

Karvas pala.

Pohjoismainen kantaesitys Tampereen Työväen Teatterin Eino Salmelaisen näyttämöllä. Käsikirjoitus David Mamet, suomennos Michael Baran. Ohjaus Milko Lehto. Lavastus Janne Siltavuori, puvut Paula Varis, valot TJ Mäkinen, äänet Niklas Vainio. Rooleissa Aimo Räsänen, Yuko Takeda, Suvi-Sini Peltola, Jari Ahola, Janne Kallioniemi, Tommi Raitolehto, Joes Teka. ★★★

”Todellisen draaman tarkoitus on muistuttaa, että elämme irstaassa maailmassa, jossa tasan eivät käy onnen lahjat.”

Näin kirjoittaa David Mamet poleemisessa, draamaa ja sen rakennetta tutkivassa esseessään Three Uses of the Knife (2001).

Ja totisesti, maailman irstaus levittäytyy koko karmeudessaan katsojan nähtäville Mametin uutuusnäytelmässä Bitter Wheat, joka on saanut Michael Baranin sujuvassa suomennoksessa nimen Katkera pala.

Viime kesänä Lontoossa ensi-iltansa saanut näytelmä kertoo elokuvamoguli Barney Feinista – joka muistuttaa kovasti elokuvamoguli Harvey Weinsteinia. Barney on tottunut ostamaan rahalla kaiken, myös kiintymyksen. Elämä on hänelle kuin elokuvaa, tuota unelmatehtaan muovailuvahaa, josta voi aina ottaa uuden oton pieleen menneen tilalle. Ihmisiä tämä manipulaattori käsittelee kuin koulutettavia eläimiä, nälässä pitämällä saaliin pää on helppo sekoittaa.

Tampereen Työväen Teatteri nappasi näytelmän tuoreeltaan, hatunnosto rohkeasta vedosta. Rohkeasta sikäli, että Mamet on varsinkin viime vuosina ollut kiistelty tekijä, jonka teoksia on syytetty muun muassa naisvihasta. Viime kesänä Lontoon ensi-illassa näkemäni Bitter Wheat ei myöskään kerännyt brittimedialta varauksetonta kiitosta, vaikka pääroolissa vaappui läskipuvulla topattuna itse John Malkovich. Päin vastoin, se sai sylillisen risuja. Arviot venyivät yhdestä tähdestä kahteen–kolmeen.

Tarkempi vertailu kahden esityksen välillä on tarpeetonta, ja luonnollisesti epäreilua. Silti yksi kattava huomio: Tampereen esitys on fyysisesti rajumpi. Luultavasti ratkaisu johtuu siitä, että paljon puhetta sisältävä näytelmä menettää eittämättä käännöksessä iskevää nokkeluuttaan. Suomen kieli kun ei taivu yhtä nopeisiin verbaalisiin iskuihin kuin englanti. Aimo Räsänen Barney Feinin roolissa selviää urakasta hienosti kasvattaen intensiteettiään hieman vaisun alun jälkeen lopun hurjaan nousukiitoon. Fyysisiin puutteisiinsa alati vetoava Fein on ainoastaan epämiellyttävä.

Esitys onkin elimellisesti monologi ja Aimo Räsäsen työvoitto. Suvi-Sini Peltola itsensä paaduttaneena sihteerinä ja Yuko Takeda hyväksikäytön uhrina tekevät hienot roolityöt.

Näytelmän vaikeus on siinä, että se ei päästä yleisöä, saati näyttelijöitään, helpolla. Mutta se ei myöskään anna vastauksia tai ratkaisuja. Se tyytyy ainoastaan näyttämään kaiken kauheuden: silmittömän vallan sokaiseman miehen, jonka peesissä kulkee joukko myötäilijöitä niin kauan, kun heille itselleen on siitä hyötyä.

Valitettavasti Mametin lohduton teksti ei tarjoa minkäänlaista vallan ja hyväksikäytön analyysia. Ainoastaan tylyn toteamuksen viihdeteollisuuden mädännäisyydestä. Ihmiset ovat valmiita mihin vain saadakseen lunastettua viisitoistaminuuttisensa. Tätä kulmaa ohjaaja Milko Lehto on tulkinnassaan korostanut.

Näytelmän seksististen ja rasististen törkeyksien kuten ”sä oot korealainen etkä osaa hieroa?”, kuunteleminen käy työstä. Samalla törkeydet eivät löydä vastinettaan suomalaisessa todellisuudessa, esitys jää etäiseksi.

Lehto on myös yrittänyt helpottaa tuolissaan kiemurtelevan katsojan osaa tekemällä tulkinnassaan esitykselle kolme vaihtoehtoista loppua. Näin tarina saa edes jonkinlaisen poistoventtiilin.

Tämä tulkinta ansaitsee kolme tähteä, näytelmä kaksi. Mametin yliopistomaailmaan sijoittuva Oleanna (1992) käsitteli seksuaalista ahdistelua ja valtaa rutosti hienostuneemmin ja analyyttisemmin.

Seuraa uutisia tästä aiheesta