Kulttuuri    |   Televisioarvostelu

Antropologit lähtevät uhittelevien alfaurosten joukkoon

Ohjelma ei ensiminuuttiensa virittelystä huolimatta ole erityisen mukaansatempaava.

Luontodokumentti käynnistyy kuin jännityselokuvan prologi. Simpanssit hiippailevat metsässä, musiikki soi odotuksen uhkaa. Mitä tapahtuu?

Kohta antropologit David Watts ja John Mitani näyttävät kasvonsa ja alkavat kertoa ugandalaisesta simpanssiyhteisöstä. Sekä poikkeuksellisen ison että julman lauman jäsenet yksilöidään ja nimetään, niiden sosiaalisia toimia seurataan ja selostetaan tarkasti. Alfaurokset kilvoittelevat, liittoutuvat, sotivat, sor­tavat – monella tapaa samoin kuin ihmiset, antropologit täsmentävät.

Kiintoisaa, mutta itse ohjelma ei ensiminuuttiensa virittelystä huolimatta ole erityisen mukaansatempaava. Puolitoistatuntinen valuu verkkaisesti kameroiden seuratessa simpansseja ja tutkijoiden jutustellessa.

Kieltämättä tiivistetympi dokumentti innostavalla selostajalla vetoaisi pitävämmin, mutta asiapainotteinen ohjaajatuottaja James Reed ei tainnut pelätä katsojien karkaavan naapurikanaville. Eikä raakuuksia tarvitsekaan dramatisoida.

Simpanssien sota (Rise of the Warrior Apes), Britannia 2016, Kutonen klo 19.00.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Turkkilainen viranomainen Reutersille: Syyrialaisten tuloa Eurooppaan ei enää estetä

    2. 2

      Lyhyeksi myynnissä pyritään hyötymään osakkeen halpenemisesta – Helsingin pörssissä on yksi yhtiö ylitse muiden sijoittajien vedonlyönnissä

    3. 3

      Selkänojan kallistaminen voi kärjistää lentokoneen tunnelman – Näin Finnair ohjeistaa matkustajia käyttäytymään

      Tilaajille
    4. 4

      Syrjäisellä parkkipaikalla on pieni sininen mökki, jonne kulinaristit ajavat Savosta saakka ahtamaan jauhelihatankoja

    5. 5

      Ensin Onni, 3, yski ja sitten vaimeni – Hädän hetkellä ensimmäiset minuutit ratkaisevat, mutta juuri silloin moni hyytyy

      Tilaajille
    6. Näytä lisää
    1. 1

      37-vuotias Reetta Ek alkoi tuntea iltaisin olonsa oudoksi – Kun lääkäri kertoi syyn, Ek tunsi syöksyvänsä kohti vanhuutta

      Tilaajille
    2. 2

      Suosikkikahvila haettiin konkurssiin Helsingin Punavuoressa: Sitten puhelu tuntemattomasta numerosta muutti kaiken

    3. 3

      Puiden takana on varjeltu salaisuus: Espoossa on Lego-taloilta näyttävä asuinalue, jonka vain paikalliset tietävät ja pitävät sitä ihmeenä

    4. 4

      Työhaalareissa ei pitäisi olla mitään asiaa juniin ja busseihin, sanoo työmies Juhani Kaappola Keravalta – Mitä vastaavat VR ja HSL?

    5. 5

      Päihdejärjestön epäily: Ruotsissa on kehitetty suomalaisia varten huippuvahva nuuska, joka koukuttaa etenkin nuoria

    6. Näytä lisää
    1. 1

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    2. 2

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    3. 3

      Koronaviruksen hillitsemiseksi on olemassa yli­voimainen keino, joka on jokaisen ulottuvilla – Kokeile, läpäisetkö käsi­hygienian testin

    4. 4

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    5. 5

      ”Ovi avattiin, ja esiin työntyi pistin” – Toimittaja Jussi Konttisen isä joutui kuusi­vuotiaana venäläisten vanki­leirille, jolta moni lapsi ei selvinnyt

      Tilaajille
    6. Näytä lisää