Kulttuuri

The Wolf of Wall Street -elokuvassa esitetty pörssimeklari vaatii tuottajilta 300 miljoonan dollarin korvauksia – Kokee tulleensa huijatuksi

Talousrikoksista vankilassa istunut Jordan Belfort kokee maineensa kärsineen elokuvaan liitetyistä talousrikosepäilyistä.

Yhdysvaltalainen Jordan Belfort vaatii The Wolf of Wall Street -elokuvan tuottajilta jättikorvauksia petoksesta ja sopimusrikkomuksista. The Hollywood Reporterin mukaan Belfortin vaatima summa on 300 miljoonaa dollaria eli noin 272 miljoonaa euroa.

Belfort, 57, on entinen pörssimeklari jota Leonardo DiCaprio esitti The Wolf of Wall Streetissä. Häikäilemättömillä osakehuijauksilla Wall Streetin huipulle noussut Belfort tuomittiin talousrikoksista vankeuteen vuosituhannen vaihteessa. Nykyään hän toimii konsulttina.

Martin Scorsesen ohjaama, Belfortin muistelmiin perustuva The Wolf of Wall Street sai ensi-iltansa 2013. Se menestyi hyvin ja keräsi useita Oscar-ehdokkuuksia.


Belfortin korvausvaatimus liittyy laajaan talousrikosepäilyyn, jossa jopa miljardeja malesialaisen kehittämisrahaston dollareita on mahdollisesti ohjattu vääriin käsiin – muun muassa The Wolf of Wall Streetin rahoittamiseen.

Elokuvan tuotantoyhtiön Red Graniten toinen perustaja, malesialainen Riza Aziz, on rahaston perustaneen pääministeri Najib Razakin poikapuoli. Vuonna 2016 Yhdysvaltain oikeusministeriö vaati elokuvan tuottoja takavarikoitavaksi rikosepäilyjen vuoksi.

Malesian valtion rahaston on tarkoitus sijoittaa kehittämisprojekteihin, joiden tuotot käytetään Malesian hyödyksi. Oikeusministeriön kanteen mukaan rahastosta on kanavoitu jopa miljardeja dollareita muihin tarkoituksiin, kuten uhkapeleihin ja luksuskiinteistöihin. Liike- ja virkamiesten väitetään ohjanneen rahaston varoja itselleen muun muassa monien amerikkalaispankkien kautta.

The Hollywood Reporterin mukaan Belfort kokee tulleensa huijatuksi, kun hän myi muistelmansa filmausoikeudet Red Granitelle vuonna 2011. Hän sanoo uskoneensa tuolloin, että yhtiön takana oli rehellisiä sijoittajia ja että rikosepäily on tahrannut hänen sekä The Wolf of Wall Street -teoksen maineen.

Belfort vaatii myös, että teoksen Red Granitelle myydyt oikeudet mitätöidään ja palautetaan hänelle.

Red Granite -yhtiön asianajaja kutsuu The Hollywood Reporterin jutussa Belfortin vaatimuksia sekä epätoivoisiksi että ironisiksi, Belfortin omaan talousrikostaustaan viitaten.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tampereen keskustassa on Suomen kovin kommuuni – ”Linnan” asukkaita yhdistää armoton harrastus

      Tilaajille
    2. 2

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    3. 3

      Puolisottomuus on yleistynyt kolme­kymppisillä lyhyessä ajassa: ”Parisuhteiden dynamiikka vaikuttaa syntyvyyteen”, tutkija sanoo

    4. 4

      Lätkäjätkät edustavat kaikkea, mikä suomalaisessa miehisyydessä on pielessä, sanoo kirjailija Juhani Brander

    5. 5

      Kello on 10.40, wc:n roskakorissa on verisiä papereita ja puhdistus­lappuja – HS vietti päivän Oodissa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    2. 2

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    3. 3

      En ole mies, mutta voin vilkaista

    4. 4

      Vihreiden Fatim Diarra uhkaa julkistaa kaikki saamansa peniskuvat: ”Se on seksuaalista häirintää”

    5. 5

      Jos Samu Hällforsin työntekijä on onneton, hän saa 5 000 euroa – Yrittäjä ratkaisi avokonttorien pahimman piinan, ja se teki hänestä rikkaan miehen

      Tilaajille
    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    4. 4

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    5. 5

      Kuinka paljon pidemmälle kansanedustajat voivat väkivallan ihannoinnissa vielä mennä?

    6. Näytä lisää