Haruki Murakamin 1980-luvun romaanissa eletään kulutusyhteiskunnassa, jota oudot sattumukset ohjailevat - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Kirja-arvostelu

Haruki Murakamin 1980-luvun romaanissa eletään kulutusyhteiskunnassa, jota oudot sattumukset ohjailevat

Menestyskirjailija vie henkilönsä lumiseen Sapporoon, loistohotelliin ja Havaijille.

Haruki Murakami vastaanotti Die Welt -lehden kirjallisuuspalkinnon Berliinissä vuonna 2014. Kuva: Robert Schlesinger / DPA

Julkaistu: 28.1. 16:08

Romaani

Haruki Murakami: Tanssi tanssi tanssi (Dansu Dansu Dansu). Suom. Antti Valkama. Tammi. 561 s.

”Saata se, mikä on jähmettynyttä, taas liikkeelle”, saa Haruki Murakamin romaanin Tanssi tanssi tanssi kertoja ohjeekseen jostain rajan takaa. Kehotuksen tanssia, antaa jalkojen viedä. Ei kirjaimellisesti, mutta jähmettyneeseen elämään pitää saada potkua.

Sehän sopii tosin neuvoksi itse kullekin.

Murakamin (s. 1949) romaanin tyylikeinot ovat monet alkaen pohjois­amerikkalaisesta eleettömästä kerronnasta. Ennen kaikkea hän hakee vauhtia jo varhaisromantiikan ajan kirjailijoista ja kauhukertomuksista. Niistä, jotka kehottivat panemaan aivot ja alitajunnan tanssimaan.

Siinä missä romantikoille metsä oli salamyhkäinen paikka, jossa piili elämän tuntematon lähde, Murakamin elämän lähteen kätkevä paikka on uusi, valtava hotelli, joka on tullut entisen samannimisen tilalle. Sieltä paljastuu tuntemattomia käytäviä ja huoneita.

Vaikka luontoakin Japanissa riittäisi, Murakamin teos on maisemaltaan täysin urbaani. Tanssi tanssi tanssi ilmestyi Japaniksi jo 1988, ja sen ympäristö henkii saman vuosikymmenen alkua jatkuvasti soivine ajan hitteineen. Kertoja esiintyi jo ensimmäisessä Murakami-suomennoksessa Suuri lammasseikkailu.

Eli jälleen sukelletaan aika ajoin rinnakkaismaailmaan, ei toisin niin pitkälle kuin myöhemmässä 1Q84-trilogiassa.

Naiset pitävät romaanin kertojaa kummana kaverina. Hän tuntuu kuitenkin luonteeltaan tasaiselta, kuten Murakamin moni muukin päähenkilö.

Mies kirjoittaa ravintoloista ja pitää työtään merkityksettömänä. Hän kritisoi edistynyttä kapitalismia ja turhien tarpeiden kulutuskulttuuria, vaikka elää siinä muitta mutkitta: sättii roskaruokaa mutta syö itse aamiaisensa donitsipaikassa.

Lisäksi hän ottaa vastaan maksullisia naisia, kun niitä tarjotaan. Yksi on aivan erityinen, ja myös kaipauksen kohde Kiki on ryhtynyt sellaiseksi. Uudelleen rakennettu hotelli lumisessa Sapporossa kutsuu, koska mies on viettänyt siellä aikaa Kikin kanssa.

Hän saa työstään rahaa niin hyvin, että pystyy pitämään pitkän vapaan ja matkustamaan kesken kaiken Havaijillekin huostaansa uskotun 13-vuotiaan tytön kanssa.

Vanha koulukaveri taas on edennyt tähtinäyttelijäksi ja tuntee olevansa tuotantoyhtiön vanki. Hän saa romaanissa synkän roolin, kun kertoja etsii kadonnutta rakastettuaan.

Kertoja onnistuu pysymään pitkään melkoisena viilipyttynä, vaikka hänellä on yhteys toiseen todellisuuteen, josta hänen elämänsä kytkökset tuntuvat määrittyvän. Mutta kytkökset ovat sekaisin, hän toteaa. Tanssi ei oikein suju.

Kaiken huipuksi matkan varrella syntyy useampi vainaja, ja kaivattu Kiki kuuluu heihin. Muitakin outoja sattumia on ripoteltu matkan varrelle. Havaiji-seuralaisella on erityinen kyky aistia asioita. Hänen isänsä taas on Makimura Hiraku -niminen lahjaton kirjailija.

Murakami on taitava, väliin turhan eleetön kertoja, jonka kieli on yleensä suoraviivaista ja luistavaa. Väliin tuntuu, että hän vain näyttää, miten intohimotonta elämä Japanin ”edistyneessä kapitalismissa” on.

Toisaalta hän heittää koko ajan lisää täkyjä, mikä pakottaa lukemaan eteenpäin. Käänteitä riittää.

Lopuksi kytkökset tuntuvat ainakin joiltain osin asettuvan kohdalleen. Oudot sattumukset ovat ikään kuin portti, jonka kertoja löytää itsestään: ne vievät omiin arkkityyppeihin. Etsintää ei saa jättää kesken, entistä ei saa kaivata vaan antautua uuteen tanssiin.

Arjen kuvauksia Murakami tarjoaa liiankin kanssa. Romaanissa käydään syömässä lukemattomia kertoja, otetaan aina uusia lasillisia, kävellään ja ajetaan ympäriinsä.

Seuraa uutisia tästä aiheesta