Jörn Donner on kuollut – Ystävät ja kollegat kulttuurista ja politiikasta muistelevat ainutlaatuista persoonaa: ”Suomalaiselle kulttuurille tämä on tavaton menetys” - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri

Jörn Donner on kuollut – Ystävät ja kollegat kulttuurista ja politiikasta muistelevat ainutlaatuista persoonaa: ”Suomalaiselle kulttuurille tämä on tavaton menetys”

Donner oli kuollessaan 86-vuotias.

Jörn Donner työhuoneessaan Helsingin Pohjoisrannassa viime elokuussa. Kuva: Pekka Elomaa

Julkaistu: 30.1. 16:06, Päivitetty 30.1. 19:53

Kirjailija, elokuvaohjaaja ja poliitikko Jörn Donner kuoli torstaina sairaalassa Helsingissä, kertoo hänen vaimonsa Bitte Westerlund. Donner oli kuollessaan 86-vuotias.

Bitte Westerlund (vas.) ja Jörn Donner Linnan juhlissa 6. joulukuuta 2016. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

”Tänään, torstaina 30. tammikuuta kello 14.30 Jörn Donner menehtyi pitkäaikaisen keuhkosairauden jälkeen ydinperheensä läsnä ollessa Helsingin Kolmiosairaalassa, tai kuten hän itse olisi sen muotoillut, ’korkean iän johdosta’”, Westerlund viestitti STT:lle.

Donner olisi täyttänyt 87 vuotta Runebergin päivänä 5. helmikuuta.

Seitsemällä eri vuosikymmenellä ja useilla aloilla kulttuurista politiikkaan toiminut Donner teki töitä aivan viime hetkiinsä asti.

”Meidän yhteistyömme oli pitkä ja se jatkui viime hetkiin”, kertoo Donnerin suomenkielisen kustantamon Otavan kirjallinen johtaja Minna Castrén. ”Silloinkin keskustelimme tulevista projekteista.”

Minna Castrén Kuva: Christian Westerback / HS

Castrénin mielestä Donnerin merkitys Suomen kulttuurikentässä on ollut ainutlaatuinen.

”Varmasti hän oli yksi maamme kaikkein tunnetuimmista kulttuurihenkilöistä”, Castrén sanoo.

Vaikuttavuudessa oli monta osa-aluetta: ”Hänellä oli uskomattoman laaja kirjallinen tuotanto, monenlaisia teoksia. Hän oli valtavan lukenut ja myös hyvin verkottunut niin Suomessa kuin Pohjoismaissa ja ympäri maailmaa. Hän oli loppuun asti utelias, seurasi maailmanpolitiikkaa ja kansainvälistä kirjallisuutta.”

Mistä kirjallisuudesta elokuvaan ja politiikkaan yltävä laaja-alaisuus mahtoi johtua?

”Mielettömästä elämänvimmasta ja tiedonhalusta”, Minna Castrén arvelee. ”Hän halusi tietää, luoda ja ilmaista omia näkemyksiään, näkyä ja vaikuttaa yhteiskuntaan. Se oli myös tarttuvaa, sillä hänet tavattuaan huomasi itsekin haluavansa tietää enemmän maailmasta, olla siinä enemmän mukana.”

Monia ihmisiä näin kiihkeä elämäntapa kuluttaa, mutta Jörn Donnerin kohdalla näyttää olleen päinvastoin.

”Hän sai nimenomaan voimaa uteliaasta ja vimmaisesta elämäntavastaan”, Minna Castrén arvelee. ”Hänen suhteensa lukemiseen oli kuin luonnonvoima. Syksyllä Turun kirjamessuilla esiintyessään Donner sanoikin, että lukeminen pitää hänet hengissä. Tai itse asiassa hän sanoi, että ilman kirjoja hän olisi jo kuollut.”

Kustantaja Tapani Ritamäki teki Jörn Donnerin kanssa kirjoja parinkymmenen vuoden ajan.

Tapani Ritamäki (oik.) ojentaa Jörn Donnerille viinapullon syntymäpäivälahjaksi Donnerin Vesi on verta sakeampaa -romaanin julkistamistilaisuudessa Helsingissä 5. helmikuuta 2018 Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

”Hän oli yksi laaja-alaisimpia kulttuurihenkilöitä. Hän teki kirjojen lisäksi paljon muutakin, aiemmin myös elokuvia. Hän on vaikuttanut monella alalla, Ruotsissa ja Suomessa.”

Kirjailijana Donnerin tuotanto käsittää kaikkiaan 68 kirjaa. Ritamäki arvelee, että se on ehkä Suomen ennätys.

”Parhaimmat ovat todella hyviä. Itse nostaisin esille hänen kirjansa Ingmar Bergmanista ja Mannerheimista, hänen Berliini-kirjansa, Mammutin sekä Pikku mammutin. Teimme viime vuosina myös Suomi Finland -kirjasarjan.”

Ritamäen mukaan Donner kirjoitti Suomesta ikään kuin päiväkirjamaisesti. ”Paljon hän kirjoitti myös kuolemasta sekä tunteistaan Suomea kohtaan.”

Donner toimi myös arvostelijana Hufvudstadsbladetissa, jonne hän toimitti aina ”hyvin kirjoitettuja, mielenkiintoisia juttuja”.

Henkilönä Donner oli Ritamäen mielestä erilainen kuin yleisesti luullaan. ”Hän oli tietenkin räväkkä, mutta samaan aikaan vaatimaton ja jopa kiltti. Minua hän aina kohteli todella kivasti.”

Ritamäen mukaan Donnerilla oli kirjallisuuden ja ihmisten suhteen hyvä arvostelukyky. Hän oli hyvin järkiperäinen henkilö, mutta myös suuri humoristi, jolla oli kuiva ja hiukan ironinen huumorintaju.

”Donner oli ehkä Suomen tunnetuimpia ihmisiä. Kun hänen kanssaan liikkui, sai aina hyvää palvelua”, Tapani Ritamäki kertoo.

Elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja sekä entinen elokuvataiteen professori Lauri Törhönen oli Donnerin ystävä ja kollega 35 vuotta. He työstivät yhteistä projektia vielä viime viikolla.

Lauri Törhönen Kuva: Irene Stachon / Lehtikuva

”Vielä viime syksyyn asti hänestä paljastui minulle aina uusia ja uusia puolia, vaikka olen ollut hänen ystävänsä kaikki nämä vuodet.”

Törhönen osasi odottaa suru-uutista. Siinä missä ystävykset ennen puhuivat kuolemasta äärimmäisen harvoin, kuluvan vuoden aikana siitä on puhuttu usein.

Puoli vuotta sitten Donner kutsui Törhösen hautajaisiinsa.

”Se hätkähdytti.”

Törhösen mukaan Donner on puolileikillään sanonut, että kuolema kohtaa kaikki, mutta ei sen pitäisi kuulua hänelle.

”Minulle hän oli loppujen lopuksi sekä velipuoli että isäpuoli siinä tavassa, miten teimme töitä yhdessä ja miten söimme silakoita ja joimme viskiä Kolmessa kruunussa ja jaoimme kaikki surut puolin ja toisin.”

Törhönen sanoo, että Donnerin merkitystä hänelle henkilökohtaisesti ja yleisemmin Suomelle on vaikeaa edes sanoittaa.

”Suomalaiselle kulttuurille tämä on aivan tavaton menetys.”

Suomi on lyhyessä ajassa menettänyt kaksi kulttuurin renessanssi-ihmistä: Claes Anderssonin ja Jörn Donnerin. Heidän kaltaisiaan, elämänsä loppuun asti monipuolisia ja niin monessa asiassa suvereeneja ihmisiä saa Suomen kulttuurihistoriasta hakemalla hakea, Törhönen pohtii.

Claes Andersson Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Molemmat tekivät Törhösen kanssa elokuvia. Donner tuotti kaikkiaan viisi hänen elokuvaansa.

Donnerin vaikutus kotimaiselle elokuvalle kulminoituu Törhösen mukaan Fanny ja Alexander -elokuvan Oscar-palkintoon.

Donner otti palkinnon mukaan lähtiessään pääkonsuliksi Los Angelesiin, koska ymmärsi, että Oscar avaa ovia.

”Ruotsalaiset rupesivat riitelemään siitä, että palkinto pitäisi antaa Ruotsiin. Bergman ärähti, että palkinto ei ollut ohjauksen vaan tuotannon palkinto ja että Fannya ja Alexanderia ei olisi tehty ilman Donneria. Siihen loppui se ruotsalaisten mölyäminen”, Törhönen kertoo.

”Donner on sen yhden Oscarin verran suurempi kuin koko suomalainen elokuva-ala.”

Minna Haapkylä näytteli pääosaa Donnerin kahdessa viimeisessä näytelmäelokuvassa. Kuulustelussa (2009) Haapkylä esitti Kerttu Nuortevaa ja Armi elää! -elokuvassa Armi Ratiaa.

Minna Haapkylä Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva

”Hän oli yksi älykkäimmistä ja sivistyneimmistä ihmisistä, joita koskaan olen tavannut. Hänen kanssaan työskenteleminen oli mielettömän palkitsevaa ja antoisaa”, Haapkylä sanoo.

”Hänen tapansa ohjata oli ainutlaatuinen. Tapasimme ennen kumpaakin elokuvaa vuoden ajan monta kertaa viikossa, keskustelimme rooleista ja kaikesta niiden ympärillä. Se oli tasaveroista keskustelua, jossa molemmat kertoivat näkemyksiään.”

Haapkylä sanoo kokeneensa kumpaakin elokuvaa tehdessään, että he olivat ystäviä, eivätkä vain ohjaaja ja näyttelijä.

He suunnittelivat yhteisiä projekteja vielä pitkään Armi-elokuvan jälkeenkin, Haapkylä sanoo. He myös jäivät läheisiksi ystäviksi ja tapasivat usein, Haapkylän mukaan yhteisillä aamiaishetkillä Donnerin luona.

”Vein sinne mukanani croissantin ja hän keitti pahaa kahvia”, Haapkylä sanoo ja nauraa.

Donnerin voinnin huononnuttua he tapasivat harvemmin, mutta yhteydenpito jatkui aivan viime hetkiin asti, Haapkylä sanoo.

”Tänään aamuna soitin hänelle viimeksi. Mutta hän ei enää vastannut, vaan [Donnerin poika] Rafael vastasi ja hän sanoi, että loppu on nyt lähellä.”

Donner oli yhtä kuin suomalainen sivistys, Haapkylä sanoo.

”Pelkään, että kun hän kuoli, iso osa sivistystä on kadonnut maapallolta. Se määrä tietoa ja rakkautta taiteeseen – ei ole ketään toista häntä korvaavaa.”

Myös näyttelijä Hannu-Pekka Björkman teki töitä Jörn Donnerin kanssa tämän kahdessa viimeisessä näytelmäelokuvassa. Björkman esitti toista pääosaa elokuvissa Kuulustelu (2009) ja Armi elää (2015).

Björkman kertoo tavanneensa Donnerin ensimmäisen kerran tämän tuottaman Raja 1918 -elokuvan kuvauksissa, mutta Kuulustelun myötä he ensimmäisen kerran tutustuivat.

Kuulustelua harjoiteltiin aika paljon hänen työhuoneellaan Pohjoisrannassa. Käsikirjoitusta luettiin siellä hänen ja meidän näyttelijöiden kesken. Kokoonnuimme sinne aamulla. Hän oli keittänyt kahvit, ja sitten aloimme lukea uudelleen ja uudelleen. Siinä pikkuhiljaa jokainen pääsi roolinsa kanssa sinuiksi. Ei hosuttu”, Björkman kertoo.

”Se kuuluu mielenkiintoisimpiin elokuvatöihin, joissa olen ollut mukana – hänen tekotapansa vuoksi. Se oli niin rauhallista. Toki Kuulustelu olikin vähän sellainen ’kamarielokuva’, sen tunnelma oli tavattoman keskittynyt.”

Björkmanin mukaan hänelle jäi kuva Donnerista elokuvantekijänä, joka tietää hyvin selkeästi, mitä haluaa.

Kuulustelun jälkeisinä vuosina Björkman ja Donner kävivät yhdessä syömässä muutamia kertoja Kruununhaan Kolmessa kruunussa, Donnerin kantapaikassa.

Tapaamisissaan he puhuivat paljon muun muassa elokuvista ja kirjallisuudesta, Björkman kertoo.

”Olin ryhtynyt kirjoittamaan silloin itse, ja siitä oli hänen kanssaan mukava keskustella. Hänhän oli kirjoittajana tavattoman tuottelias.”

Keskustelujen myötä Donner pyysi Björkmania mukaan myös Armi elää! -elokuvaan. Sen ensi-illan jälkeen he tapasivat enää vain satunnaisesti, Björkman sanoo.

Molempien elokuvien päärooleja esitti Minna Haapkylä. Björkman muistaa myös, kuinka Donner pyysi vuonna 2009 Haapkylää – Björkmanin silloista vaimoa – Kuulusteluun Kerttu Nuortevan rooliin. Kirjeitse.

”Se oli siihen aikaan jo tavatonta. Se oli hyvin kohtelias ja hienolla käsialalla kirjoitettu kirje.”

Suomalaisena kulttuuripersoonana Donner jäi Björkmanille mieleen pelkäämättömänä, rohkeana ja suorasanaisena.

”Hän uskalsi sanoa mielipiteensä aina, niin kansanedustajana, kirjailijana kuin elokuvantekijänä. Minulle jäi sellainen tunne, että hän ei kyllä pelännyt ketään.”

HS haastatteli Donneria vuonna 2014 Didrichsenin taidemuseon Edvard Munch -näyttelyssä. Videolla Donner valitsee näyttelystä suosikkiteoksensa.

Kirjallisuusfestivaali Helsinki Litin ohjelmajohtaja, toimittaja Philip Teir on myös Donnerin suomenruotsalainen kirjailijakollega.

Teirin mukaan monella ihmisellä on Donnerista käsitys, että tämä oli hyvin kyyninen. ”Mutta samaan aikaan hän oli hyvin lämmin ihminen. Mielenkiintoinen paradoksi.”

Vaikka Jörn Donner oli todella ilkeä teksteissään, hänessä oli aina sellaista uteliaisuutta, joka näkyi hänessä eräänlaisena anteliaisuutena, Teir sanoo. ”Aina kun häntä tapasi, hän oli hyvin kiinnostunut kaikesta. Hänessä oli sekä ilkeä satiirikko että kiinnostunut intellektuelli.”

Teirin mielestä on vaikea sanoa, mikä oli Donnerin pääasiallinen ura. Hän arvelee, että Donnerin persoona oli suurempi kuin kaikki ne yksittäiset asiat, joita hän teki.

”Hänhän luki aivan hirveästi. Kun tapasin hänet viimeisen kerran marraskuun lopussa, hän puhui uusista kirjoista, joita oli lukenut. Hän puhui Patrik Svenssonin kirjasta Ankeriaan testamentti. Se kiehtoi häntä, koska hän oli jossain elämänsä vaiheessa kalastanut ankeriaita.”

Donner ei ollut snobi, vaikka monet häntä sellaisena pitivät, Teir sanoo.

”Hän ei asettanut ihmisiä eriarvoiseen asemaan. Kun katsoo hänen viimeisiä kirjojaan Suomesta ja politiikasta, niistä näkyy, miten hän kunnioitti ihmisiä, jotka tekivät työnsä ja joilla oli omia ajatuksia.”

”Lisäksi hän oli todella cool. Nekin, jotka ovat syntyneet 1980-luvulla, eivätkä ole hänen kirjojaan lukeneet, pitävät häntä Suomen cooleimpana miehenä.”

Teir kertoo esimerkin: Kun Donner 1980-luvulla meni Oscar-gaalassa noutamaan Ingmar Bergmanin saaman Oscarin, hän nousi ensimmäisenä suomalaisena lavalle aivan pokkana ja sanoi Akatemialle tyylikkäästi: ”Teillä on hyvä maku.”

”Hänellä oli niin uskomaton presenssi, hän oli niin itsevarma.”

Philip Teir sanoo, että Jörn Donnerin kuolema on todella surullinen asia. Hänestä tuntuu, että tämä ei ollut vielä valmis.

”Kun tapasin hänet syksyllä, hän oli hyvin surullinen sairautensa uusiutumisesta. Hän kirjoitti edelleen joka päivä, vaikka oli hyvin väsynyt. Hän ei menettänyt kiinnostustaan maailmaan. Jos hän olisi voinut elää vielä kymmenen vuotta, hän olisi kirjoittanut varmaan kymmenen kirjaa lisää.”

Poliitikot muistelevat Donneria intellektuellina ja ärsyttäjänä

Jörn Donner toimi politiikassa usealla vuosikymmenellä ja edusti montaa puoluetta.

Poliittinen ura alkoi vuonna 1968 Skdl:n riveissä Helsingin kaupunginvaltuustossa. Kansanedustajaksi hänet valittiin vuonna 1987 Rkp:n listoilta. Myöhemmin hän edusti Sdp:tä Euroopan parlamentissa vuosina 1996-1999 ja jälleen Rkp:tä eduskunnassa 2000-luvulla.

Valtakunnanpolitiikkaan Donnerin houkutteli 1980-luvulla Rkp:n silloinen puheenjohtaja Pär Stenbäck. Tämä tapahtui Tukholman-risteilyllä, jolle miehet osuivat sattumalta samaan aikaan.

”Huomasin, että Jörn oli harkinnut politiikkaa, mutta hän ei halunnut sitoutua yhteenkään puolueeseen”, Stenbäck kertoo.

Politiikkaan Donneria veti Stenbäckin tulkinnan mukaan kaksi asiaa: kiinnostus valtaa ja yleisesti uusia asioita kohtaan.

”Hän oli renessanssi-ihminen siinä mielessä, että hän oli aina avoin uusille elämän alueille.”

Kokeilunhalun vastapuoli oli Stenbäckin mukaan se, ettei Donner myöskään ollut koskaan tyytyväinen valintoihinsa, vaan tavoitteli aina jotain parempaa. Vaikka Donner elämänsä mittaan edusti useita puolueita, oli hän Stenbäckin tulkinnan mukaan aina sisimmiltään sosiaaliliberaali, joka myös politiikassa nautti vastarannan kiisken roolista.

1980-luvun lopulla Rkp:n puheenjohtajana toiminut Christoffer Taxell kuvaa Donneria intellektuelliksi sekä ”vähän näyttelijäksi”.

”Hän innostui julkisuudessa ja antoi räväköitä kommentteja, mutta pohjimmiltaan hän oli varsin analyyttinen ja hänellä oli osaamista monella sektorilla.”

Ruotsalaisen kansanpuolueen (Rkp) eduskuntaryhmä luonnehti Donneria ”suureksi persoonaksi” tiedotteessaan torstaina.

”Jörn Donner oli sekä yhteiskuntavaikuttajana että kulttuurihenkilönä suuri persoona”, Rkp:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz kirjoittavat.

Ruotsalaisen kansanpuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Donner oli vuosina 1990–1991.

”Kun Jörn puhui, kaikki kuuntelivat. Hän oli perillä asioista, ajatteli selkeästi ja osasi miellyttävällä tavalla provosoida. Kuuntelin aina mielelläni hänen näkemystään maailman menosta ryhmäkokouksissamme eduskunnassa. Kunnioitamme hänen muistoaan”, luonnehtii Henriksson

Sdp:n pitkäaikainen kansanedustaja Erkki Tuomioja tuli Helsingin valtuustoon samaan aikaan Donnerin kanssa, vuonna 1968.

Erkki Tuomioja Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

”Hän oli niin kulttuurin kuin politiikan luomisvoimainen todellinen monitoimiosaaja, joka ei kunnioittanut rajoja eikä hyväksynyt niiden sulkemista”, Tuomioja kirjoittaa sosiaalisessa mediassa.

”Hän osasi myös ärsyttää monia, ei siksi että olisi yrittänytkään esittää mitään muuta kuin mitä oli, vaan juuri sen vuoksi että oli oma itsensä aina ja loppuun saakka.”

Yksi tunnetuimpia suomalaisia Ruotsissa

Uutinen Donnerin kuolemasta nousi torstaina heti sivuston pääuutiseksi sekä iltapäivälehti Aftonbladetilla että päivälehti Dagens Nyheterillä.

Donner johti Ruotsin elokuvainstituuttia vuosien 1978 ja 1982 välillä. Myös Ruotsissa hänet tunnettiin suorapuheisena yhteiskunnallisen keskustelun ravistelijana.

Dagens Nyheterin uutisessa siteerataan iltapäivälehti Expressenin taannoista päätoimittajaa Bo Strömstedtiä, joka luonnehti Donneria ”Suomen vihaisimmaksi nuoreksi mieheksi”.

Dagens Nyheterin päätoimittaja Peter Wolodarski twiittasi torstaina, että vielä viime syksynä hän sai Donnerilta ehdotuksia uusista artikkeleista.

Wolodarski kirjoitti twiitissään Donnerista ylistävään sävyyn.

”Pohjola on menettänyt suuren intellektuellin, joka jätti syvät jäljet yhteiskunnalliseen keskusteluun ja yhteiskuntaelämään. Hän yhdisti sivistyksen ja suoruuden. Häntä kuultiin. Jos joku siitä suuttui, niin sitten se sai olla niin. Levätköön rauhassa.”

HS:lle Wolodarski arvioi, että ruotsalaisia kiehtoi Donnerissa nimenomaan hänen itsevarmuutensa.

”Hän oli epätavallinen intellektuelli, joka vaikutti kaukana kotikaupunkinsa ulkopuolella. Häntä kuultiin ja hänet nähtiin. Hän myös suututti ihmisiä, eikä hän aina ehkä niin välittänyt siitä. Hän yhdisti sivistyksen ja suoruuden epätavallisella tavalla. Ilman häntä tulee hiljaisempaa”, Wolodarski sanoo.

”Minulle hän on ääni, joka on tarttunut aikamme suuriin kysymyksiin, välillä tuoden esiin myös epämukavia näkökohtia.”

Kaikissa Ruotsin median uutisissa nousee esiin Donnerin rooli Ingmar Bergmanin ohjaaman Fanny ja Alexander -elokuvan tuottajana. Klassikkoelokuva sai neljä Oscar-palkintoa. Donner on edelleen ainoa suomalainen, joka on vastaanottanut Oscarin.

Ruotsin elokuvainstituutin toimitusjohtaja Anna Serner korosti torstaina Donnerin roolia elokuvan toteutumisessa Aftonbladetille ja yleisradioyhtiö SVT:lle.

”Jörn Donner oli se henkilö, joka näki suuruuden koko eepoksessa”, hän sanoi SVT:lle. ”Ilman Jörn Donneria meillä ei olisi Fannya ja Alexanderia ja neljää Oscaria, eikä Ingmar Bergmanin perintö ehkä olisi ollut sitä mitä se on.”

Serner sanoi olleensa viimeksi yhteydessä Donneriin vain muutama viikko sitten kutsuakseen hänet Ruotsin elokuva-alan Guldbagge-palkintogaalaan.

”Hän kertoi, että hän on vähän liian huonossa kunnossa eikä jaksa tulla. Hän toivoi voivansa tulla ensi vuonna… Ja nyt ei sitten tule ensi vuotta.”