Uudet levytykset täydentävät myös uuden musiikin tulkintaperinnettä: Rautavaaran Vigilia ja Saariahon viulukonsertto soivat loisteliaasti - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Levyarvostelut

Uudet levytykset täydentävät myös uuden musiikin tulkintaperinnettä: Rautavaaran Vigilia ja Saariahon viulukonsertto soivat loisteliaasti

Klassisen musiikin levybisneksessä klassikkoteoksista kannattaa tehdä aina uusia levytyksiä, mutta onneksi myös uuden musiikin teokset voivat päästä vastaavaan asemaan.

Einojuhani Rautavaara vuonna 1970 ja Kaija Saariaho vuonna 1996. Kuva: HS-arkisto & FRANZ NEUMAYR / Lehtikuva

Julkaistu: 4.2. 15:12

Albumi / klassinen

Rautavaara: Vigilia. Helsingin kamarikuoro, joht. Nils Schweckendiek. Bis. ★★★★★

Saariaho: Graal théâtre, Circle Map ym. Oslon filharmoninen orkesteri, Clément Mao-Takacs, Peter Herresthal. Bis. ★★★★★

Klassisen musiikin levybisneksessä klassikkoteoksista kannattaa tehdä aina vain uusia levytyksiä: niiden myynnillä rahoitetaan ainakin osin myös kokeellisemman uuden musiikin julkaiseminen. Ostajat janoavat yhä uusia tulkintoja Beethovenin ja Sibeliuksen sinfonioista.

Mutta onneksi myös uuden musiikin teokset voivat saavuttaa niin vakaan aseman, että niistä tehdään useita levytyksiä. Viime syksynä esimerkiksi ruotsalainen Bis-levy-yhtiö julkaisi kaksi uuden suomalaisen musiikin klassikkoteoksen levytystä, jotka täydentävät teosten jo olemassa olevaa, levytettyä tulkintaperinnettä.

Einojuhani Rautavaaran Vigilia (1971) on suomalaisen uuden kuoromusiikin klassikko, joka oli alkuperäisessä versiossaan ortodoksista jumalanpalvelusmusiikkia. Konserttikäytössä se ei ollut kovin käytännöllinen teos, mutta kuoronjohtaja Harald Andersén ja Klemetti-opiston kamarikuoro levyttivät sen tuoreeltaan. Noita lp-levyjä ei kuitenkaan paljon enää liiku.

Uuden tulemisensa teos sai vuonna 1997, kun Rautavaara laati teoksesta lyhyemmän ja osin myös helpommin laulettavan konserttiversion Ondine-levy-yhtiön levytysprojektin yhteydessä. Tuolla levyllä Timo Nuoranteen johtama Radion kamarikuoro asetti teokselle vaikeasti saavutettavan esitysstandardin puhtaalla ja kauniilla laulamisellaan. Levyn solistit, sopraano Pia Freund, mezzosopraano Lilli Paasikivi, tenori Topi Lehtipuu, baritoni Petteri Salomaa ja basso Jyrki Korhonen olivat 1990-luvun lopulla kaikki parhaassa äänessään.

Yli 20 vuotta myöhemmin Ra­dion kamarikuoroa ei enää ole, vaan se on muuttunut Helsingin kamarikuoroksi. Nykyisen johtajansa Nils Schweckendiekin kanssa kuoro levytti Vigilian uudestaan uusien solistien kanssa Bis-yhtiölle. Tällä uudella levyllä kuoro ylittää aiemman Vigilia-tulkintansa, joka jo sekin oli huomattavan korkeatasoinen.

Helsingin kamarikuoron laulaminen kuulostaa kaikissa äänissä hämmästyttävän luontevalta ja pakottomalta, vaikka esimerkiksi bassot joutuvat välillä koukkaamaan todella matalalle. Laatiessaan 1990-luvulla teoksen konserttiversiota Rautavaara transponoi joitakin osia alemmas sopraanojen ääniä säästääkseen, ja tämäkin on osaltaan luomassa luontevuuden vaikutelmaa Helsingin kamarikuoron laulajien hienon tulkintaan.

Levy on äänitetty Järvenpään kirkossa, jonka akustiikka on teokseen juuri sopiva, ja Nils Schweckendiekin tempovalinnat antavat teoksen hengittää tasapainoisesti. Solisteista Tuukka Haapaniemen bassoääni jylisee vaikuttavasti, Niall Chorellin tenori taas soi väkevämmin kuin aikanaan Topi Lehtipuulla.

Bis on julkaissut uuden tulkinnan myös Kaija Saariahon viulukonsertosta Graal théâtre (1994). Tätäkin teosta on levytetty usein: sen solisteina ovat levyillä soittaneet ainakin Gidon Kremer (Sony), John Storgårds (Ondine), Jennifer Koh (Cedille) ja Wilbert Aerts (Etcetera). Konsertto on omistettu Kremerille, joka soitti soolo-osuuden teoksen kantaesityksessä. Storgårds, Koh ja Aerts puolestaan ovat levyttäneet teoksen kamariorkesteriversion.

Bisin uudella levyllä teoksesta kuullaan täyden orkesterin versio, ja soolo-osuuden soittaa Peter Herresthal. Äänitys on onnistunut: kuulokuvassa on sekä solistin läsnäoloa että orkesterisoinnin tilavuutta. Tämä soinnin moninaisuus käy ilmi esimerkiksi konserton jälkimmäisen osan kadenssimaisessa taitteessa, jossa solistin ja orkesterin aiheet vuorottelevat. Herresthal soittaa taitavasti ja vakuuttavasti.

Levyllä on tuoreempaakin Saari­ahoa. Uusimpana teoksena on Herresthalille sävelletty Vers toi qui es si loin (2018), joka on eteerisen mystisesti soiva sovitus Kaukainen rakkaus -oopperan aariasta. Orkesteriteos Circle Map (2012) on Saariahon musiikillinen tulkinta 1200-luvulla eläneen persialaisrunoilija Rumin kuudesta runosta. Ne myös kuuluvat osana teosta, sillä ne kuullaan syvän miesäänen lausumana musiikin keskellä. Saariahon mukaan äänitteet ovat vaikuttaneet myös kunkin osan musiikillisiin materiaaleihin. Runot tuovat teokseen outouden vaikutelmia, lukijan äänen leijuessa hienostuneen orkesteritekstuurin päällä aavemaisena ja pelottavanakin.

Neiges (1998) kuullaan täyteläisenä 12 sellon versiona – teoksen vaihtoehtoisessa, alkuperäisessä versiossa selloja on kolmannes vähemmän eli kahdeksan. Oslon filharmonisen orkesterin sellistit tulkitsevat Saariahon lumitutkielmaa täysipainoisesti. Koko orkesteri soi levyn muissa teoksissa komeasti Clément Mao-Takacsin johtamana.

Kriitikon valinnat: Soitintaituruutta ja barokkilaulelmaa

Albumi / orkesteri

Perttu Haapanen: Compulsion Island ym. RSO, joht Hannu Lintu ja Dima Slobodeniouk. Sol. Helena Juntunen ja Yuki Koyama. ★★★★

Perttu Haapasen orkesteri­teoksissa kuuluu vahva säveltäjän­ääni, jonka ansiosta orkesteri­soinnin detaljit tiivistyvät vankoiksi kokonaisuuksiksi. Compul­sion Island (2014) on täynnä odottamattomia käänteitä ja sointifantasiaa, joiden eteneminen kenties kuvastaa teoksen nimen pakonomaisuutta. Ladies’ Room on monipuolinen ja vaikuttavan tummasävyinen laulusarja sopraanolle ja kamari­orkesterille, jossa sävelletyt runotekstit vuorottelevat abstraktimpien, yksittäisiä sanoja toistelevien nonsense-lauluosuuksien kanssa. Huilukonsertossa Haapasen orkestrointi tukee oivallisesti solisti Yuki Koyaman osuuksia. RSO on omimmalla maaperällään uuden suomalaisen musiikin tulkitsijana.

Albumi / barokki, laulelma

Barokkiyhtye Cornucopia ja Janne Marja-aho: Minä olin yö. Fuga. ★★★★

Vaikka yhdistelmä vaikuttaa äkkiseltään oudolta, barokki­yhtyeen äänenvärit ja Jacques Brelin laulelmat sopivat yllättävän hyvin yhteen. Barokkiyhtye Cornucopia on sovittanut tämän 1900-luvun puolivälin belgialaisen chansonistin lauluja 1600-lukulaiselle yhtyeelle. Välissä kuullaan myös Monteverdiä ja muita barokkiklassikoita. Yhdistelmästä käy selväksi, että nämä musiikit ovat pohjimmiltaan samaa sukua. Cornucopia soi levyllä loisteliaan puhtaasti ja muhevasti. Säestys tukee ihanteellisesti Janne Marja-ahon teatraalisia laulutulkintoja.

Albumi / kamari

Juha Leinonen: Chamber Music. Alba.

★★★★

Säveltäjä Juha Leinosen (s. 1956) Athene (2015) klarinetille, pianolle ja jousi­kvartetille jyrää eteenpäin vastusta­mattomasti ja uhkaavasti, eikä intensiteetti hellitä hiljaisemmissakaan hetkissä. Kokonaisuus on vaikuttava 25 minuutin kaarros. Leinosen ensimmäinen jousikvartetto, lisänimeltään Diary Sketches (2012), on Athenen tapaan temaattisesti vahva kokonaisuus, jossa Leinonen ottaa käyttämistään motiiveista kaiken irti kietomalla ne tiukaksi, eteenpäin vetäväksi kudelmaksi. Levyn vanhin teos Foga (2002) on tunnelmaltaan vaihtelevin mutta yhtä vaikuttava sekin. Suomalaismuusikoiden kolme-nelikymppisen sukupolven esitykset ovat hienoja kauttaaltaan.

Albumi / gospel

Timo Ruottinen: Missa popularis. Ruamjai-kuoro, The New Segment Orchestra. Alba. ★★

Ajatus on viehät­tävän suurel­linen, samalla tavalla kuin The Whon rock-oopperat tai ELP:n rock­sovitukset klassisista merkki­teoksista. Timo Ruottinen (s. 1947) on tehnyt elämäntyönsä klassiseen musiikkiin keskittyneen Alba-levy-yhtiön johtajana, mutta 1960-luvun lopulla hän sävelsi rock­yhtyeelle ja kuorolle Missa popularis -messun, joka kattaa latinankielisen messun ordinarium-osat. Levylle se on taltioitu nyt periodisoittimilla, eli 60-lukulaisen rockbändin soittimilla. Musiikissa kuuluu kaikuja Procol Harumista, The Beatlesista ja muista aikakauden yhtyeistä.