60 vuotta täyttävän Kuutti Lavosen teoksissa suodattuvat taidehistoria ja kohtaamiset ihmisten kanssa - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri

60 vuotta täyttävän Kuutti Lavosen teoksissa suodattuvat taidehistoria ja kohtaamiset ihmisten kanssa

”Olen vasta ymmärtänyt, että voin olla sekä iloinen että surullinen”, Kuutti Lavonen sanoo.

Taiteilija Kuutti Lavosen 60-vuotisjuhlanäyttely avautui juuri Didrichsenin taidemuseossa Helsingissä. Kuvassa vasemmalla on näyttelyn tuorein teos, Toinen Johannes, joka valmistui vain viikkoa ennen avajaisia. Oikealla litografia Milory, 2020. Kuva: Kimmo Räisänen

Julkaistu: 5.2. 2:00, Päivitetty 5.2. 9:49

Ei taidetta tarvitse ymmärtää, se täytyy kokea. Esteettinen elämys merkitsee henkistä voimaa. Kauneutta, joka liittyy aina hyvyyteen, oikeuteen ja totuuteen.

Teesi on Kuutti Lavosen, joka täsmentää: ”Kauneus ei ole ulkokohtaisuutta tai koristeellisuutta vaan tunteen tasolla syvenevä vahva kokemus.”

Lavonen on avannut juuri ­Aika ja ikuisuus -näyttelynsä Helsingin Kuusisaaressa, Didrichsenin taidemuseossa, jossa hänen taidettaan on esillä toista kertaa. Edellisestä näyttelystä Didrichsenillä on kuusitoista vuotta.

Näyttelyn avajaiset houkuttelivat paikalle poikkeuksellisen paljon kutsuvieraita. Taiteen historiasta ja erityisesti barokista ammentavat, Lavosen omakohtaisesti eläytyen tulkitsemat ihmishahmot koskettavat monia.

Keväällä kaksi vuotta sitten Didrichsenin taidemuseossa olivat pääosassa Lavosen vanhemmat: kesken uransa kuollut isä, taidemaalari Ahti Lavonen (1928–1970) ja taiteilijana yhä aktiivinen äiti, tekstiilitaiteilija Maija Lavonen (s. 1931).

”Sen näyttelyn yhteydessä vasta ymmärsin, että minut on pantu alulle telttaretkellä Kemissä”, Kuutti Lavonen vitsailee.

Taiteilijuus kulkee heillä sukupolvesta toiseen.

Kuutti Lavonen suunnitteli 60-vuotisnäyttelynsä kokonaisuuden itse. Töitä on takautuvasti vanhemmista uudempiin, jopa tänä vuonna signeerattuihin ihan tuoreisiin teoksiin. On piirustuksia ja eri välinein toteutettua grafiikkaa, on myös maalauksia. ”Minulta kysytään joskus ammattiani. Olen piirtäjä ja taidegraafikko”, Lavonen täsmentää.

Varhaisimpia on iso temperamaalaus Poika ja enkeli vuodelta 1994. Teos on Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan omistama.

Kuutti Lavosen ääni värisee, kun hän kertoo maalaukseen liittyvää lapsuuden muistoa. Hän oli kymmenvuotias syöpää sairastaneen isän kuollessa. Poika oli käynyt tervehtimässä isää sairaalassa Helsingissä ja lähtenyt siitä vastentahtoisesti tämän toivomuksesta äidin vanhempien luokse Kemiin.

”Olin Kemissä ja nukkumassa, kun heräsin kesken unen ja aloin lukea virsikirjaa, joka oli siinä saatavilla. Ei ollut tapana lukea mitään uskonnollista. Samaan ­aikaan minulle tuli vahva tunne, että isä oli paikalla siinä, tullut tervehtimään. Aamulla isoisä kertoi, että isä oli kuollut yöllä.”

Maalaus keskittyy hahmoihin, poikaan ja enkeliin, sekä eräänlaisesta orjantappurakruunusta valuvaan tummaan väriin. Tyylikeino ilmenee myös muissa teoksissa, kuten punaisena seri­grafiassa Uusi äiti II. Tässä madonnahahmon tulkinnassa on painettu uutta väriä vanhan vedoksen päälle. ”Valuva väri kuvaa surua tai kyyneleitä”, Lavonen luonnehtii.

Lavosen vanhemmat kuuluvat Suomen taiteessa modernismiin, abstraktin taiteen kaanoniin. Hän itse aloitti taiteilijana 1980-luvulla. Hänen taiteensa juuret ovat olleet postmodernismissa, joskin ilman ironista juonnetta. ”Taide peilaa itseään. Minulle se merkitsee suhdetta toiseen taiteilijaan. Taiteen nykyhetkessä osa on aina menneisyyttä.”

Lavosen taiteilijanuran alkuvaiheessa teokset saivat virityksen myös poptaiteesta. Ikimuistoinen on kaksi viikkoa Andy Warholin kuoleman jälkeen maaliskuussa 1987 toteutettu näyttely Museokadun Galerie Pelinillä. Mustalla sametilla verhottu tila Andy Warhol in Memoriam asetti kysymyksen, joka on ajankohtainen yhä: ”Entäs suru sitten?”

Vaikka näyttely käsitteli Warholin elämää ja kuolemaa media­tapahtumana, se oli myös taiteilijan vilpitön surunvalittelu toisen taiteilijan kuolemasta.

Naamion takana on ihminen. Teokseen kuului Lou Reedin musiikki.

Kuutti Lavosessa on vakava ja kevyt puolensa. Nykyisin molemmat ovat esillä yhtä vahvoina, kun nuorena taiteilijana melankolia raskaampana painoi mieltä. Se oli surua ja kuolemaa.

”Melankolia on mielessä yhä. Olen vasta ymmärtänyt, että voin olla sekä iloinen että surullinen.”

Hän kertoo saaneensa armon ihmissuhteessa ja rakkaudessa.

”Olemme olleet yhdessä kymmenen vuotta”, Lavonen sanoo kumppanistaan. ”Upeaa, että on voinut kohdata vielä jonkun ihmisen.”

Lavonen kävi Ranskalaisen koulun Helsingissä, ja hänellä on suhteet Pariisin grafiikan tekijöihin ja vedostajiin. Mutta hänen taiteensa vahva kytkös on Italiassa, sen taiteen historiassa ja ikonografiassa. Ennen opintoja Suomen taideakatemian koulussa hän oli opiskellut 1970-luvun lopulla Italian Urbinossa.

Siellä häiritsi se, että taidehistorian oppikirjat keskittyivät vain Italian taiteeseen. Nyt hän näkee Italian taidehistorian toisin.

”Italiasta voi poimia minkä tahansa kylän, ja aina löytyy pari kolme taiteilijamestaria. En väheksy Leonardon, Michelangelon tai Raffaellon merkitystä sanomalla, että valitettavasti vain heidän taiteensa tunnetaan. He ovat jäävuoren huippu, jonka alle jäävät niin monet loistavat taiteilijat.”

Omina mestareinaan hän mainitsee muun muassa taideakatemian koulun opettajansa, taidegraafikko Viktor Kuuselan ja taidemaalari Jaakko Sieväsen.

”Jaakko Sieväselle materiaalioppi oli lähtökohta kaikkeen. Hän oli myös hyvä piirtäjä. Minä olen paljon hakkaavampi piirtäjänä kuin hän.”

”Sievänen oli pidättyväinen mutta äärimmäisen herkkä, tietorikas ja organisaatiokykyinen taiteilija ja ihminen. Rehtorina hän järjesti koululle uudet tilat entisestä Kirkkopuiston tyttökoulusta, kun piti lähteä Ateneumista 1980-luvun alussa.”

Oikaisu 5.2. klo 9.45: Korjattu tieto näyttelystä Didrichsenillä kaksi vuotta sitten. Se ei ollut Kuutti Lavosen näyttely vaan hänen vanhempiensa yhteisnäyttely.

Kuutti Lavonen

Syntyi 1960 Kotkassa. Asuu ja työskentelee Helsingissä.

Istituto Superiore per le Industrie Artistiche, Urbino, 1978–1979. Taidegraafikko, Suomen taideakatemian koulu, (nyk. Taideyliopiston Kuvataideakatemia), Helsinki 1980–1984. Kuvataiteen tohtoriopinnot, Lapin yliopisto, Rovaniemi, 2003.

Taidegrafiikan professori, Kuvataideakatemia 1999–2003.

Lukuisia yksityis- ja ryhmänäyttelyitä kotimaassa ja ulkomailla vuodesta 1981: Valokuvataidetta, taidegrafiikkaa, piirustuksia ja maalauksia.

Teoksia useissa yksityisissä ja julkisissa kokoelmissa mm. Suomi, Ruotsi, Viro, Espanja. Tunnetuimpia töitä: Vaasan kaupunginteatterin sei­nämaalaus 1992, Tyrvään kirkon maalaus- ja koristelutyöt yhdessä Osmo Rauhalan kanssa 2006–2009, Tarton Paavalinkirkon siipialtta­rilaitteen maalaukset 2015.

Kuvataidekirjoittajana 1981 lähtien, julkaisuja mm. Helsingin Sanomat, Taide. Kirjoitti Suomen taideyhdistyksen teokset Outi Heiskanen (1986), Leena Luostarinen (1988), Jaakko Sievänen (2002), Kuutti Lavonen (2005).

Julkaissut runoja, omakustanne 2012.

Parisuhteessa, kaksi ­aikuista lasta edellisestä liitosta.

Täyttää 60 vuotta perjantaina 7. helmikuuta.

Näyttely Aika ja ikuisuus Didrichsenin taidemuseossa Helsingissä 3.5.2020 saakka.

Seuraa uutisia tästä aiheesta