Antti Tuiskun Valittu kansa -albumi on poikkeuksellinen suomalainen pop-teko ja viiden tähden levy - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Levyarvostelu

Antti Tuiskun Valittu kansa -albumi on poikkeuksellinen suomalainen pop-teko ja viiden tähden levy

Antti Tuiskun uutuus on ohittamaton suomalainen poplevy. Sitä on verrattava Timo K. Mukan ja Hannu Salaman perinteisiin suomalaisiin taidekohuihin – vaikka kuinka naurattaisi.

Antti Tuiskun uutuuslevyn teema on uskonto. Kuva: Sabrina Bqain

Julkaistu: 7.2. 12:48, Päivitetty 8.2. 7:53

Albumi, pop

Antti Tuisku: Valittu kansa. Warner

★★★★★

Tässäpä litania, joka on kirjoitettava, vaikka se tuntuisi ylilyönniltä eikä lakkaisi naurattamasta: Hannu Salama, Timo K. Mukka, Harro Koskinen, Antti Tuisku.

Se, mikä oli ennen syntinen laulu, on nyt myös syntikan laulu.

Tietenkin Antti Tuiskun uutta albumia voi lähestyä paljon arvattavammastakin suunnasta. Pet Shop Boysin It’s a Sin ja aika moni muu bändin kappale. Madonnan Like a Prayer ja sen videolla palavat ristit. Pop jaksaa yhä olla uskontojen valtaa vastaan.

Kolmanneksi päättyneen vuosikymmenen keskeinen trendi olivat albumit, joissa ilmiö on sisäänrakennettuna. Beyoncén ja Kendrick Lamarin johdolla valtavirtaisten pop-levyjen muoto muuttui niin, että ne ovat lähtökohtaisesti tekoja – heidän tapauksissaan poliittisia kannanottoja afrikkalais-amerikkalaisen kulttuurin puolesta. Siihen päälle tulee sitten musiikkia ja videoita.

Tuiskun uutuus asettuu kolmen äsken mainitun janan risteykseen. Se on läpeensä onnistunut. Se on tapaus, teko ja sitä, mitä Tuiskulta on oikeastaan odotettukin.

Jos ilmoittaa olevansa ”Suomen suurin poptähti”, kuten Tuisku on lausunut lukuisia kertoja, puheet on syytä lunastaa.

Valitun kansan vertaista ei ole todellakaan tullut vastaan. Vai koska viimeksi suomalaista musiikkialbumia on voinut edes sovitella myös tekojen janalle?

Valittu kansa on järjettömien ja arvaamattomien ajatusten summa.

On järjetöntä ajatella, että suomalaiskansallinen, riemastuttavalla tavalla old school jumalanpilkka ja perinnetietoinen taidekohuhakuisuus voivat olla jopa sekulaarissa nykyhetkessä näin raikas konsepti. Eikä Tuiskun jumalanpilkassa ole kyse lakipykälistä vaan pikemminkin esteettisestä kategoriasta. Tältä Juhannustanssit tai Mukka näyttäisivät vuonna 2020 – eivät siis tunnu enemmistöstä miltään.

Valittu kansa on siis sinänsä vaaraton levy, mutta edelleen Suomessa on koko joukko ihmisiä, joiden mielestä Raamattu-hommien kanssa ei pelleillä. He eivät tahdo nähdä laiskasti maskeerattua Jeesusta sähköhärän selässä Tuiskun kanssa, saati Tuiskua itseään alasti viikunanlehti peittonaan. Jeesustelu tehdään ilman seksiä ja päihteitä, kädet pidetään visusti peiton päällä.

Näitä syvimmän päädyn radikaaliuskovaisia löytyy eduskunnasta asti. Tuiskun levy on osoitettu tietoisesti lähinnä tälle skenelle. Muutama täky Niikon Mikalle.

Ja tuskin on helpompaa maalia. Jos ja kun pieni vähemmistö suuttuu, he ajavat itseään entistä enemmän marginaaliin suhteessa liberaaleihin tapakristittyihin. Valittu kansa on itsetarkoituksellista pervoilua keskellä evankelis-luterilaisen kirkon sisällissotia.

Jos äärimmäisen optimistisiksi heittäydytään, Tuiskun levy voisi aivan hyvin lietsoa menneen ajan taidekohun, jopa tutkintapyyntöjä ja sen mukaisia jatkotoimenpiteitä. Se olisi päävoitto. Suomen rikoslaissa tuomitaan yhä uskonrauhan rikkominen. Lainoppineista se on vanhentunutta, ja pykälää pitäisi uudistaa.

Tuisku laulaa, että vieraita pakaroita voi aina hieroa. Jumalan kämmenellä saa ryömiä ja oksentaa. Valittu kansa -single muistuttaa, että hiv on lääketieteellisesti voitettu eikä syntikään ole enää kuin ennen. Miesten ja naisten tai kenen vain kanssa voi olla. Kaikki menee hyvin. Jos luterilaiseen pelastusoppiin jää pimeitä nurkkia, Antti kyllä lupaa taivaspaikan. Motherfucking aamen!

Kun Tuisku asettuu ristille, kansa ei kivitä, vaan nostaa käpälät ilmaan. Toisin kuin aiempien taidekohujen aikaan, enemmistö on hänen puolellaan. Hänellä on vain voitettavaa. Valittu kansa ei ole provokaatio, vaan rentouttava ja kiihottava tsemppiläiskähdys sekulaariin suomalaispyllykkään, luterilaista hyväksyntää puhtaimmillaan.

Kuten Tuisku, päivittäin rukoileva uskovainen, elämäkerrassaan muistuttaa: Jeesus kierisi haudassaan, jos näkisi, miten vastenmielistä moralismia hänen nimissään harjoitetaan.

Mutta onko Valittu kansa nerokkainta musiikkia, mitä Suomessa on tehty kymmeneen tai kymmeniin vuosiin?

Pop-nörtti vastaa ensin ei, sitten kyllä. Kansan suuri enemmistö tuskin hapuilisi.

Kun Tuisku sanoo, ettei hän kestä instituutioiden tekopyhyyttä, se osuu pop-poliiseihin. Valittu kansa on ansa myös niille, joille musiikkimaku on uskottavuuskysymys ja feikkiä.

Antti Tuiskun levy on tapaus, teko ja sitä, mitä Tuiskulta on oikeastaan odotettukin. Kuva: Sabrina Bqain

Jurek on tuottanut ja osin säveltänyt levyllisen ylikellotettua, mutta millenniumin ja menneet ajat muistavaa edm:ää. Nopeampien biisien kertosäkeet alkavat iskuilla, joiden voimaa kannattaa mitata richterin asteikolla ja kuunnella kypärä päässä. Ja mitä varomaton ihminen sellaiseen jysäriin voisi sanoa.

Paras on Valittu kansa -single, joka ensikuulemalta liki pudotti satulatuolilta.

Nostatus, lisää nostatusta ja vielä vähän ja vielä ja vielä. Ihanaa leijonat ihanaa, jeesuskristus ja yhyy ja apua, miten ilostuttava pop-moukari voi olla. Toisella kuuntelulla joitakin tunteja myöhemmin itku oli lähellä. Laulu lainaa Swedish House Mafian Axwellin ja Ingrosson Sun Is Shining -kappaletta. Kauemmas viime vuosien coolista kaanonista tuskin voi päästä, mutta välitön klassikko on syntynyt.

Ensimmäinen kappale Kerran vuodes kirkkoon kuulostaa erityisesti Post Malonelta. Lisäksi levyn viitepisteitä ovat vaikkapa Nylon Beat, Sophie Ellis-Bextor ja Scooter. Pyhä kosketus on kuin Skrillexin ja Diplon yhden klassikon edm-ihmeen Jack Ü:n tekemä, Bailantai Robynin trooppisinta housea.

Tärkein on ajatus, että uskottavuuspisteitä ei kerätä, paitsi salaa. Ysäritörky on riemun, ei häpeän aihe.

Kaikki tulla saa, Tuisku laulaa singlellä.

Nörtimmän päädyn musiikinystäviä levy palvelee yksityiskohdilla ja loputtomilla viitteillä. Valitun kansan kertosäkeessä soinnut ovat kuin – tietenkin – Belinda Carlislen Heaven Is a Place on Earthissä. Jesse on mun frendi -kappaleen päähenkilö tarjoaa rahaa vastaan salmaria, joka silloisen kristillisdemokraattien ja nykyisen perussuomalaisten kansanedustajan Toimi Kankaanniemen johdolla poistettiin Alkoista vuonna 1993.

Tuiskua vihanneille rokkityypeille Valittu kansa on viimeinen sivallus. Teemalevyn muoto ja sisältö kohtaavat. Tärkein suomalainen populaarimusiikki löytyy sittenkin Weekend-festivaalin nuorisobakkanaalien perinteestä, Tuisku on väittävinään. Siitä kriitikot tai valtavirtamusiikin tuntevat pop-intoilijat eivät ole osanneet koskaan sanoa oikeastaan mitään.

Antti Tuiskun toisen tulemisen läpimurrosta, vuoden 2015 En kommentoi -levystä tuli hieman jälkijättöisesti 2010-luvun suomalaisen popin kulmakivi. Nykyään sekin kuulostaa vähän vanhalta. Seuraava Anatude-levy oli väkinäinen yritys tehdä sama temppu uudelleen.

En kommentoi -levyltä kuulee yhä viitepisteitä. Nimikappaleen piti kuulostaa Robynilta, mutta enää siltä kuulee yhden hitin ihme Duck Saucen Barbra Streisand -hölpöttelyn torvikoukun. Läpimurtosingle Peto on irti oli alkujaankin tilattu matkimaan Chainsmokersia.

Silloin Tuiskulla ei ollut mitään menetettävää. Saattoi vetää överiksi ja silti osua varsin helppoihin maaleihin.

Kenties Valitulle kansalle käy puolessa vuosikymmenessä samoin. Kenties sen estetiikka onkin vain kiteytymä jostakin hetkestä. En tuomitse – samaa oppia Tuiskukin julistaa. Juuri nyt albumi on joka tapauksessa ohittamaton.