Oscar-gaalassa maailman arvostetuimmat näyttelijät pitävät myötähäpeää aiheuttavia puheita, mutta sitä kannattaa sietää, sillä vaientamisella on synkät perinteet - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Kommentti

Oscar-gaalassa maailman arvostetuimmat näyttelijät pitävät myötähäpeää aiheuttavia puheita, mutta sitä kannattaa sietää, sillä vaientamisella on synkät perinteet

Meneväkin ohjelma muuttuu toisteiseksi, kun sana ilmastonmuutos, Trump, Syyria, seksuaalinen häirintä tai abortti mainitaan riittävän monta kertaa, kirjoittaa Jussi Lehmusvesi.

Ricky Gervais Kuva: Paul Drinkwater / NBC Universal

Julkaistu: 9.2. 12:03

Toimittaja Jussi Lehmusvesi.

Oscar-gaala tulee, ja yksi aihe tulee nousemaan suurella todennäköisyydellä keskusteluun.

Nimittäin voittajien puheet, ja se, missä määrin niissä tulisi ottaa kantaa ajankohtaisiin poliittisiin asioihin.

Kaikki kun eivät sulata sellaisia kannanottoja lainkaan.

Viimeksi aiheesta nostatti kohun näyttelijä Ricky Gervais kuukausi sitten. Reippaista vitseistään tunnettu Gervais juonsi Golden Globe -gaalan jo perinteiseen tapaan, ja tällä kertaa hän päätti neuvoa palkintoja pokkaavia kollegojaan.

”Te ette tiedä todellisesta maailmasta mitään”, Gervais kohdistaen katseensa juhlapuvuissaan hymyileviin näyttelijöihin ”Ja useimmat teistä ovat viettäneet vähemmän aikaa koulussa kuin Greta Thunberg.”

”Kiittäkää siis Jumalaanne ja agenttianne ja suksikaa vittuun.”

Mark Wahlberg. Kuva: Armando Gallo / Zuma

Gervais ei ole mielipiteensä kanssa yksin, sillä lähes joka vuosi joku neuvoo näyttelijöitä pitämään suunsa kiinni poliittisista asioista. Aika usein asialla ovat kolumnistit, toisinaan myös toiset näyttelijät.

Yksi heistä on Mark Wahlberg (The Departed, Apinoiden planeetta, The Italian Job), joka vuoden 2016 lopulla perusteli pidättyväisyyttään samoin argumentein kuin Gervaiskin.

”Ihmiset saattavat ostaa musiikkiasi tai katsoa elokuvasi, mutta sinä et tuo ruokaa heidän pöytäänsä tai maksa heidän laskujaan. Suurin osa Hollywoodista asuu kuplassa, eikä heillä ole aavistustakaan tavallisen ihmisen elämästä”, Wahlberg sanoi Task & Purpose -lehden haastattelussa.

Martin Freeman. Kuva: Ferdaus Shamim / Zuma

Samaa mieltä on brittinäyttelijä Martin Freeman (Hobitti, Rakkautta vain, Uusi Sherlock), joka vuotta aiemmin kommentoi asiaa Guardianille.

”On todella ärsyttävää, kun joku joka ei tiedä mitään, jauhaa jostakin”, Freeman sanoi. ”Me näyttelijät osaamme olla todella pompööseja ja yliarvioida omaa merkittävyyttämme.”

Brittiläisen Konttori-sarjan tähdet vaikuttavatkin ottaneen asian sydämenasiakseen, sillä Freeman esiintyi Gervaisin lailla sarjan alkuperäisversiossa.

Ihan väärässäkään kriitikot eivät ole. Gaaloissa kuullaan myötähäpeääkin aiheuttavia puheenvuoroja, ja kieltämättä meneväkin ohjelma saattaa muuttua toisteiseksi, kun sana ilmastonmuutos, Trump, Syyria, seksuaalinen häirintä tai abortti mainitaan riittävän monta kertaa.

Ja kieltämättä iskee väsymys, kun liikuttavista puheistaan kiitelty Joker-näyttelijä Joaquin Phoenix päättää kaiken muun jälkeen ottaa vielä kantaa siihen ja siihen tosi-tärkeään-asiaan.

Ja siinä vaiheessa kun hän kehottaa juhlayleisöä välttämään yksityiskoneen käyttöä ilmastonmuutoksen torjumiseksi, moni niin sanottu tavallinen ihminen jo pyörittelee kotisohvalla silmiään.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kutsuisi toimintaa luultavasti hyvesignaloinniksi.

Joaquin Phoenix otti vastaan palkinnon parhaasta miespääosasta Screen Actors Guild Awards -gaalassa tammikuussa. Kuva: MARIO ANZUONI / Reuters

Ja sitten asiassa on se toinen puoli. Vaikka Oscar-gaalan osallistujat epäilemättä kuuluvat maapallon etuoikeutetuimpiin ihmisiin, he ovat edelleen mielipidevaikuttajia, joiden sanat vaikuttavat kymmeniin miljooniin ihmisiin.

Kiitospuheen pitäjän näkökulmasta saattaisi olla tilaisuuden haaskaamista jättää yksi maailman näkyvimmistä areenoista käyttämättä itselleen tärkeän asian edistämiseen.

Sitä paitsi vaikenemisella on ollut historiassa rumat jäljet, ja Gervaisin poliittista julistamista paheksuvalla mielipiteellä pitkät perinteet. Yksi varhaisista esimereistä oli Hollywood Reporterin kolumnisti Frank Pope, joka toimi myös lehden päätoimittajana.

”Natsismia ja fasismia vastustavat Hollywood-tähdet tekevät vain hallaa itselleen”, Pope kirjoitti, ”Kauanko menee siihen, että heidän monissa maissa epäsuosittu toimintansa alkaa vaikuttaa heidän arvoonsa ja palkkaansakin?”

Popen mukana näyttelijöillä on oikeus mielipiteisiinsä, kunhan pitävät ne ominaan. Niitä julkisesti ilmaisemalle he kun vähentävät omaa markkina-arvoaan ja samalla tuottavat haittaa työnantajilleen.

Kirjoitus myötäileekin vahvasti elokuvastudioiden johtajia, jotka halusivat suisia näyttelijöiden poliittista aktiivisuutta 1930-luvulla. Kommunismin ohella he pelkäsivät bisneksensä vaarantumista toiseksi tärkeimmällä markkina-alueella Saksassa.

Hedda Hopper. Kuva: Keystone

Toisten kriitikkojen mielessä eli myös ajatus näyttelijästä enemmänkin taitavana fyysisen työn tekijänä kuin suurena ajattelijana.

”Näyttelijät ovat viihdyttäjiä, enkä usko, että yleisö on kiinnostunut heidän politiikkaan, uskontoon tai rotuun liittyvistä mielipiteistään”, itsekin näyttelijän töitä tehnyt kolumnisti Hedda Hopper kirjoitti Los Angeles Timesissa.

Kolumnit saivat arvovaltaisen yleisön 1930-luvulla, jota pidettiin Hollywoodin klassisen kauden alkuna. Vuosikymmenen lopussa kuvattiin niin Tuulen viemää (1939) kuin Chaplinin Diktaattorikin (1940).

Laajemmin kirjoituksista kerrotaan elokuvatutkija Thomas Dohertyn vuonna 2013 ilmestyneessä teoksessa, jonka nimi kertoo kenen tekemisistä näyttelijöiden haluttiin vaikenevan.

Se on Hollywood ja Hitler 1933–1939.

Ehkä sitä gaalan toisteisuutta kannattaa vähän sietää.