Kulttuuri    |   Näyttelyarvostelu

Anna Retulaisen uusi soolonäyttely on sarja vahvan ekspressiivisiä sisäkuvia

Anna Retulaisen teokset vaikuttavat improvisoiduilta, mutta ne ovat tarkkaan harkittuja sekä rytmiltään ja dynamiikaltaan täsmällisiä.

Maalaustaide

Anna Retulainen 8.3. saakka Helsinki Contemporaryssa (Bulevardi 10). Ti–pe 12–18, la–su 12–16.

Anna Retulaisen (s. 1969) kädenjäljen on nähnyt tämän talven aikana elokuvateattereissa yli 120  000 katsojaa. Retulainen maalasi Antti J. Jokisen Helene-elokuvaa varten uudelleen Helene Schjerfbeckin teoksia.

Samalla hän toi esiin hauraana ja haavoittuvana pidetyn taiteilijan ekspressiivisen, päättäväisen ja aggressiivisenkin puolen.

Päättäväisyys ja intensiivisyys ovat Retulaisen oman taiteen kulmakiviä. Hän on abstrakti ekspressionisti, jonka aiheet voi tuntea. Helsinki Contemporaryllä esillä oleva Retulaisen soolonäyttely Kohtaamisia käsittää kahdeksan tiheää ja suurikokoista maalausta.

Se, mitä teoksissa kohdataan, ei ole kuitenkaan aivan selvää. Voimakasta värimaailmaa ja kiivasta maalausjälkeä sisältävissä maalauksissa värit ja hahmot viitteellistyvät koko kuva-alan peittäviksi muistijäljen ja paikan tunnun kuvauksiksi.

Kaikista teoksista välittyy voimakas draaman taju. On kuin juuri olisi tapahtunut jotain merkitsevää, josta on jäänyt tilaan jälki.

Lähtökohtana ovat Helsingissä ja Berliinissä sijaitsevat kodit. Vaikka niissä voi hahmottaa selvän sisäkuvien sarjan ja sommitelmallisuutta, teosten varsinaisena aiheena eivät ole asunnoissa nähdyt ihmiset ja esineet.

Sen sijaan ne kuvaavat sitä, miltä asunnossa tuntui, kuinka tunnelma välittyi ja voiko jo paikalta poistuneen asukkaan läsnäolon aistia.

Teosnimet paljastavat kohtaamisten yksityisen luonteen. Välillä jopa tuntuu siltä, kuin katsoja tulisi maalauksessa esitetyn satunnaisen ihmishahmon yllättämäksi.

Odotan että aika kuluisi, pyörin (2019) on iltapäivän harmaata valoa yhdistettynä liikkeeseen. Voimakkaan ekspressiivinen Jostain kuuluu ääni, havahdun (2019) on intensiivinen hetki punaisessa. Teoksen keskivaiheilta nousee voimakas ele kohti katsojaa.

Vaikka Retulaisen teokset vaikuttavat improvisoiduilta, ovat ne tarkkaan harkittuja sekä rytmiltään ja dynamiikaltaan täsmällisiä. Kaikki ovat voimaperäisiä ja maisemallisesti täysiä – jatkuvassa liikkeessä olevista maalauksista on vaikea löytää yhtään kuollutta tai paikalleen pysähtynyttä kohtaa.

 
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Puiden takana on varjeltu salaisuus: Espoossa on Lego-taloilta näyttävä asuinalue, jonka vain paikalliset tietävät ja pitävät sitä ihmeenä

    2. 2

      37-vuotias Reetta Ek alkoi tuntea iltaisin olonsa oudoksi – Kun lääkäri kertoi syyn, Ek tunsi syöksyvänsä kohti vanhuutta

      Tilaajille
    3. 3

      Työhaalareissa ei pitäisi olla asiaa julkiseen liikenteeseen

    4. 4

      Juha Marin alkoi seurustella unelmiensa naisen kanssa, ja neljän päivän päästä hän kosi – Asiantuntijat kertovat, miksi osa ihmisistä rakastuu salamannopeasti

      Tilaajille
    5. 5

      Koronavirus voisi Suomessakin sulkea kouluja ja päiväkoteja – tartuntatautilaki tarjoaa viranomaisille järeät keinot

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Influenssaan kuolee Suomessakin joka vuosi satoja ihmisiä – Onko koronavirus influenssaa tappavampi?

    2. 2

      Jari Sillanpään syytteestä uutta tietoa: Tilasi hierojan kotiinsa ja harrasti tämän kanssa seksiä, paikalla ollut lapsi otti kuvia tilanteesta

    3. 3

      Työikäinen nainen sai tartunnan Milanosta, kaksi altistunutta pysyttelee kotonaan – Tämä Helsingin korona­virus­tapauksesta tiedetään

    4. 4

      Tämä oli mahdollista vielä 1974: Liikemiehet katsoivat strippareita ja nielivät sinisiä enkeleitä – Kuvat näyttävät yöelämän keskuksen, jonne vaellettiin kaukaa

    5. 5

      Koronaviruksen hillitsemiseksi on olemassa yli­voimainen keino, joka on jokaisen ulottuvilla – Kokeile, läpäisetkö käsi­hygienian testin

    6. Näytä lisää
    1. 1

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    2. 2

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    3. 3

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    4. 4

      Koronaviruksen hillitsemiseksi on olemassa yli­voimainen keino, joka on jokaisen ulottuvilla – Kokeile, läpäisetkö käsi­hygienian testin

    5. 5

      ”Ovi avattiin, ja esiin työntyi pistin” – Toimittaja Jussi Konttisen isä joutui kuusi­vuotiaana venäläisten vanki­leirille, jolta moni lapsi ei selvinnyt

      Tilaajille
    6. Näytä lisää