Mitä enemmän rahaa ihmisellä on, sitä vähemmän hän siitä puhuu, huomasi Milja Sarkola – ”Uskon, että varallisuus vaikuttaa hyväosaisten käsitykseen ihmisarvosta” - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri

Mitä enemmän rahaa ihmisellä on, sitä vähemmän hän siitä puhuu, huomasi Milja Sarkola – ”Uskon, että varallisuus vaikuttaa hyväosaisten käsitykseen ihmisarvosta”

Milja Sarkolan mukaan raha on läsnä kaikissa ihmissuhteissa, vaikka sitä ei usein halutakaan myöntää.

Milja Sarkolan päällimmäinen kokemus varakkuudesta omassa lapsuudessa oli, ettei hän ihan kelpaa tiettyyn suomenruotsalaiseen tai porvarilliseen kulttuuriin. ”En ihan yltänyt sinne”, hän muistelee. Kuva: Q-teatteri/ Carolin Büttner

Julkaistu: 12.2. 11:20

Ohjaaja ja käsikirjoittaja Milja Sarkola on uransa aikana tehnyt teatteria seksuaalisesta halusta ja laittanut itsensä likoon teatteriperhettä käsittelevässä näytelmässä. Hän on käsitellyt teoksissaan häpeää tavalla, joka on saanut jokaisen katsomossa istuvan kiemurtelemaan tunnistamisen tuskassa.

Yksi tabu häneltä on kuitenkin tähän mennessä jäänyt käsittelemättä.

Raha.

Raha tuntuu olevan aihe, josta seurassa mieluiten vaietaan. Ja jos siitä puhutaan, tapa vaihtelee paljon, Sarkola huomasi.

”Porvarillisen kasvatuksen mukaan on epähienoa puhua rahasta. Mitä enemmän rahaa ja mitä korkeampi palkka ihmisellä on, sitä vähemmän hän siitä puhuu”, Sarkola ynnää.

Porvarillisia ajatuksia. Niin luki Sarkolan muistivihkon otsikossa, jonka alle hän muutama vuosi sitten alkoi kirjata tekemiään huomioita rahasta. Havainnoista syntyi ensin romaani Pääomani ja sitten samanniminen näytelmä.

Molempien päähenkilönä on keski-ikäinen, keskiluokkainen, suomenruotsalaisen nainen, jonka suhde rahaan on kompleksinen ja saa välillä neuroottisia mittasuhteita.

Lopullisen muotonsa teokset saavat päinvastaisessa järjestyksessä: Pääomani-näytelmän kantaesitys on Q-teatterissa torstaina, romaani tulee painosta viikkoa myöhemmin. Näytelmän toisena dramaturgina on toiminut Katariina Numminen.

Sarkolan mukaan raha on läsnä kaikissa ihmissuhteissa, vaikka sitä ei usein halutakaan myöntää. Kun ihminen aloittaa suhteen itseään varakkaamman henkilön kanssa, hänen sanotaan naivan ylöspäin. Taloudellinen valta saattaa hiertää ihmissuhteessa.

”Peittäminen ja salailu oman varakkuuden äärellä tuottaa hiljaisuutta, ja se liittyy tietenkin myös hienotunteisuuteen. Minua kiinnostaa juuri se, miten ihmiset ratkaisevat päässään ne kysymykset, kun olemme kaikki sen äärellä, että raha tuottaa eriarvoisuutta meidän kaikissa ihmissuhteissamme.”

Suomea pidetään usein taloudellisen tasa-arvon ja hyvinvointivaltion esimerkkimaana, jossa kukaan ei ole ökyrikas eikä rutiköyhä, vaan jossa koko kansa kuuluu laajaan keskiluokkaan. Sarkolan mukaan näin ei kuitenkaan ole.

Yhteiskuntaluokat ovat olemassa, mutta sosiaalisessa kanssakäymisessä varakkaammat yrittävät häivyttää eroa vähävaraisempiin. Raha onkin tabu erityisesti heille.

”Se on hyvin suomalainen piirre, että kauhistellaan esimerkiksi venäläisten ökyrikkaiden käytöstä, koska meillä heitä ei muka ole. Ruotsissa ja Venäjällä luokkayhteiskunta on näkyvämpi, samoin suomenruotsalaisten keskuudessa.”

Sarkola viittaa yhdysvaltalaisen lingvistin Noam Chomskyn teorioihin. Chomskyn mukaan luokka määrittyy sen mukaan, kuka antaa käskyjä ja kuka tottelee niitä.

”Minua alkoi kiinnostaa, miten luokka oikeuttaa minut yksilönä antamaan käskyn tai pakottaa minua tottelemaan toisen käskyä”, Sarkola kertoo.

”Uskon, että varallisuus vaikuttaa hyväosaisten käsitykseen ihmisarvosta. Se tuottaa käytöstä ja ajatusta siitä, että on oikein, että olemme eriarvoisessa asemassa. Että se on ikään kuin syntymässä annettu tosiasia, että alemmat luokat palvelevat minua.”

Niin kauan kuin luokat ovat näkymättömiä, varallisuus on helppo selittää kovalla työllä ansaituksi.

”Toiset ovat muka saavuttaneet varallisuutensa ja etuoikeutensa työllä, taidolla tai onnella, eikä varakkaiden varallisuus kuulu yhteiskunnalle. Köyhien taloudellinen ahdinko taas on järjestelmän vika. Nämä kaksi käsitystä taloudesta ovat täysin yhteensopimattomat ”, Sarkola sanoo.

”Olen aina ajoissa, ja myös ajoissa valmis ennen ensi-iltaa. Ohjaaja on työryhmässä ainoa, joka voi siihen asiaan vaikuttaa”, Milja Sarkola sanoo. Kuva: Markus Jokela / HS

Ohjaaja-kirjailija uskoo, että hänen kiin­nos­tuksensa aihee­seen kum­puaa lapsuu­desta. Sar­kola kasvoi näyt­telijä, teatteri­johtaja Asko Sarkolan ja diplomi-insinööri ja vapaa-ajan kirjailija Emelie Enckellin perheessä Töölössä. Vaikka kotona ei koskaan koettu taloudellista ahdinkoa, suomenruotsalaisen koulun kaveriporukassa Sarkola tunsi itsensä tilanteesta riippuen välillä varakkaaksi, välillä köyhäksi.

”Päällimmäinen kokemukseni oli, etten ihan kelpaa tiettyyn suomenruotsalaiseen tai porvarilliseen kulttuuriin, en ihan yllä sinne”, hän sanoo.

Lapsen mieli saattoi rakentaa alemmuuden tunnetta monista – jälkeen päin katsottuna huvittavistakin – seikoista.

Sarkola muistaa, miten käsittämättömältä tuntui, että jollakin perheellä oli varaa omaa autoon. Tai että luokkakaverin kotona saattoi koulun jälkeen odottaa äiti, Sarkolan omat vanhemmat kun kävivät molemmat töissä.

”Olisin myös halunnut meille isomman asunnon ja vaikka meillä oli ihan siistiä, liitin huoneen nurkassa leijuneet pölykoirat alempaan luokkaan. Pöly oli jotain, mitä häpesin”, hän kertoo ja nauraa.

Pääomani-näytelmä ei ole näytelmä ohjaaja Milja Sarkolasta, vaikka sen päähenkilössä onkin jotain samaa kuin hänessä.

”Laskeminen, listat, laskukaavat, järjestys ja tietty matemaattisuus viehättävät minua, sillä niiden kautta voi luoda kontrollia.”

Hänen näytelmänsä päähenkilö (jota esittää Eero Ritala) pitää tarkkaa kirjaa lainoistaan, sijoituksistaan ja menoistaan. Sarkolakin on tarkka rahankäyttäjä, ja ajattelee, että rahan potentiaali on aina tulevassa.

”Jos säästää, niin sitähän aina säästää tulevaisuutta varten. Heti, kun säästönsä käyttää, sen mukana menevät myös kaikki mahdollisuudet.”

Velassa toimii sama ajatus.

”Jos lainaa rahaa, lainaa tulevalta itseltä, siltä ihmiseltä, joka ei ole vielä olemassa.”

Parhaiten ohjaajan stressi pysyykin loitolla, kun hän tekee tarkkoja tulevaisuuden suunnitelmia ja yrittää hallita aikaa niin pitkälle, kun se on mahdollista.

”Olen aina ajoissa, ja myös ajoissa valmis ennen ensi-iltaa. Ohjaaja on työryhmässä ainoa, joka voi siihen asiaan vaikuttaa”, hän kertoo ja istuu rauhallisena teekuppinsa ääressä, vaikka ensi-iltaan on haastatteluhetkellä vain viikko.

Pääomani-näytelmän kantaesitys Q-teatterissa 13.2.

Seuraa uutisia tästä aiheesta