Moni kuvittelee, että cd-levyistä luopuminen on ympäristöteko – Tutkija selvitti, että musiikin kuuntelun hiilijalanjälki on nyt suurempi kuin koskaan - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri

Moni kuvittelee, että cd-levyistä luopuminen on ympäristöteko – Tutkija selvitti, että musiikin kuuntelun hiilijalanjälki on nyt suurempi kuin koskaan

Fyysiset tallenteet vähenevät, mutta suoratoiston myötä kuuntelun hiilijalanjälki on jopa kaksinkertaistunut, kertoo Helsingissä tänään puhuva Kyle Devine.

Musiikin kuuntelu saastuttaa entistä enemmän, ja tämä johtuu verkon avulla tapahtuneesta kokonaiskulutuksen voimakkaasta kasvusta. Kuva: Konstantin Neugodov / HS

Julkaistu: 14.2. 2:00, Päivitetty 14.2. 15:05

Musiikkitallenteiden valmistuksen ja kuuntelun hiilijalanjälki on suurempi kuin koskaan, vaikka fyysisten tallenteiden valmistus ja niihin käytetyn muovin määrä on romahtanut.

Syynä on kokonaiskuuntelun kasvaminen, mikä tapahtuu lähinnä verkossa latauksina ja suoratoistoina, todistaa Oslon yliopiston tutkija Kyle Devine.

Hän osallistuu perjantaina Luovien alojen kestävät tuotantomallit -tapahtumapäivään Helsingissä.

Devine on taustaltaan kanadalainen rokkari, joka sai kuulla kaveriltaan yliopiston käytävällä Rock’n rollin historia -luentosarjasta.

”Soitin bändissä, mutta tajusin vasta sillä hetkellä, että musiikkitieteen kautta pääsisin tekemään myös rockista akateemisia opintoja. Tein jatko-opintoja Skotlannissa ja väitöskirjani jälleen Kanadassa”, hän kertoo puhelinhaastattelussa.

Tutkija Kyle Devine selvitti musiikkitallenteiden valmistamisen ja kuuntelun hiilijalanjälkeä. Kuva: Terje Heiestad / UiO Institutt

Devine sai työpaikan apulais­professorina Oslon yli­opistosta vuonna 2015 ja pohti seuraavaa tutkimusaihetta.

”Tiesin, että musiikkia on kutsuttu taiteista immateriaali­simmaksi ja että levytetyn musiikin historia nähtiin materian katoamisena eli näkyvien levyjen muutoksena näkymättömiksi biteiksi.”

Muut tutkimus­alat olivat kuitenkin jo osoittaneet, että internet ei ole ”painoton tai puhdas”, Devine muistuttaa.

”Digitaalisilla tiedostoilla on merkittävä hiilijalanjälki jo datakeskusten palvelimiin ja niiden jäähdyttämiseen sekä datansiirtoon kuluvan energian vuoksi. Aloittaessani tutkimuksen en kuitenkaan vielä tiennyt, miten merkittävä se musiikkitallenteiden suhteen on.”

Loppuvuodesta julkaistussa Decomposed-kirjassa Devine sukeltaa historiassa aina tallennetun musiikin savikiekkokauteen asti.

Savikiekot olivat sellakan ja puuvillan sekoitemateriaalia. Sellakkaa saadaan Kaakkois-Aasian ja Intian itäisten osien metsissä elävästä Kerria lacca -hyönteisnaaraan eli lakkakirvan munakoteloidensa suojaksi erittämästä hauraasta aineesta.

”Kirvaviljely oli iso bisnes, ja intialaista työvoimaa sorrettiin törkein tavoin äänilevyteollisuuden tarpeiden tyydyttämiseksi 1900-luvun alkupuolella”, Devine kertoo.

1900-luvun loppupuoli oli pvc-muovista valmistettavien vinyylilevyjen ja sen jälkeen polykarbonaattimuovista sekä esimerkiksi alumiinista valmistettujen cd-levyjen kulta-aikaa.

Muovien tärkein raaka-aine on öljy, ja äänilevyteollisuuden voi siis nähdä myös pienenä osana valtavaa öljyteollisuutta, Devine muistuttaa.

Tällainen ajattelu ei ole kovin mukavaa vinyylifriikeille ja musiikkifaneille, Devine tietää. Olisi niin mukavaa ajatella äänilevyjä vain elämää rikastavana taiteena ja yhteisöllisenä voimana.

”Mutta juuri musiikin rakastajien tulee ajatella tätäkin aspektia ensimmäisinä”, hän näkee.

Se koskee myös nykyaikaa, ja musiikin hiilijalanjäljen suuruusluokat ymmärtääkseen Devine teki tutkimuksen Yhdysvaltojen levyteollisuuden datasta.

Hän huomasi levyteollisuuden kuluttaneen muovia vinyylituotannon huippuvuodesta 1977 cd-tuotannon huippuvuoteen 2000 varsin tasaisesti noin 60 miljoonaa kilogrammaa vuodessa. Vuonna 2016 fyysisten levyjen valmistus oli romahtanut ja muovia kului enää kahdeksan miljoonaa kiloa.

Loistava juttu ja entistä vähäpäästöisempi ala, eikö vain?

Valitettavasti ei. Vuoden 2016 tilastoja kootessaan Devine lähti siitä, että gigabitin lataukseen kului vuonna 2016 noin 0,06 kilowattituntia sähköä. Ennen sitä sähköä kului gigabitin siirtoon enemmän ja nykyisin on mahdollista siirtää enemmän dataa vastaavalla sähkömäärällä.

Sen jälkeen hän tarkisti Greenpeacen Click Clean Scorecard -ohjelmalla, missä määrin mikäkin palvelu käyttää uusiutuvia energialähteitä tai toisaalta esimerkiksi hiiltä, ydinvoimaa, öljyä ja maakaasua.

Tämän jälkeen hän laski eri lataus- ja suoratoistopalvelujen keskimääräiset kasvihuonekaasupäästöt. Selkeintä dataa hän sai yksittäisten laulujen ja albumien latauksista ja varovaisinkin arvio on hänen mukaansa se, että musiikkitallenteet ja niiden kuuntelu tuottavat enemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin koskaan aikaisemmin.

Määrä oli vuonna 2000 cd-levyjen kulta-aikana 158 miljoonaa kiloa, ja nyt se on Devinen mukaan laulu- ja albumilataukset mukaan lukien vähintään 208 miljoonaa kiloa. Suoratoisto – josta ei ollut yhtä tarkkaa dataa saatavissa – mukaan lukien määrä voi kuitenkin olla 350 miljoonaa kiloa kasvihuonepäästöjä pelkästään Yhdysvalloissa.

”Se tarkoittaa musiikkitallenteista ja niiden kuuntelusta syntyvän hiilijalanjäljen yli kaksinkertaistumista vuoteen 2000 verrattuna. Olihan se yllätys.”

Devine korostaa, että hänen lukunsa kertovat vain suuruusluokat ja niiden muutokset. Tarkemmassa analyysissä muuttujia olisi valtavasti.

”Dataa siirtyy Youtube-videota katsoessa enemmän kuin albumin kuuntelussa Spotifyssa ja niin edelleen. Sen tutkimus osoittaa, että musiikin varastointi ja prosessointi verkossa kuluttaa energiaa ja aiheuttaa kasvihuonepäästöjä ennätysmäisesti.”

Devine olettaa myös, että musiikinkuuntelun hiilijalanjälki voi olla ympäristötietoisissa maissa kuten hänen asuinmaassaan Norjassa tai Suomessa keskimääräisesti pienempi kuin Yhdysvalloissa.

Hän kuitenkin pelkää, että Kiinassa, Intiassa tai Afrikassa verkkokuuntelun hiilijalanjälki on vastaavasti Yhdysvaltoja rumempi.

Syy ei ole pelkästään verkon, sillä vinyylienkin myynti kasvaa taas vuosittain ja lasketaan miljoonissa niin Yhdysvalloissa kuin Britanniassakin. Musiikkia kuunnellaan tietysti yhä myös cd-levyiltä ja jopa c-kaseteilta.

Verkon myötä musiikin kokonaiskulutus on kuitenkin kasvanut räjähdysmäisesti, varsinkin kun verkosta musiikin saa keskimäärin ennätysmäisen halvalla edellisiin formaatteihin verrattuna.

Tätä Devine tutki Glasgow’n yliopiston Matt Brennanin kanssa erillisessä The Cost of Music -projektissa.

Löytyykö ratkaisuja? Elävä musiikki ei Devinen mukaan sellainen ole.

”Matt Brennan on tutkinut asiaa, ja elävän musiikin hiilijalanjälki on suurempi kuin musiikkitallenteiden valmistuksen ja kuuntelun hiilijalanjälki. Se johtuu lähinnä yleisön kuluttamasta energiasta konserttipaikalle pääsemiseksi.”

Jotkut yhtyeet ovatkin jo ryhtyneet perumaan kiertueitaan hiilijalanjälkensä vähentämiseksi.

Tallennetussa musiikissa voisi kaiketi luoda rakenteen, jossa musiikintekijät saavat vastaavat korvaukset musiikkinsa käytöstä kuin vuonna 2000? Kokonaiskulutus ehkä järkevöityisi ja hillijalanjälki pienenisi.

”Se on kiinnostava ajatus. Sellaisen syy–seuraussuhteen analysointi vaatisi lisätutkimusta.”

Olisiko radio – ei nettiradio – ympäristöystävällisempi tapa kuunnella musiikkia?

”Luultavasti, mutta sitäkään en ole tutkinut.”

Devine tietää musiikkitallenteiden hiilijalanjäljestä enemmän kuin kukaan tällä planeetalla. Miten hän on muuttanut kulutustottumuksiaan tiedon ansiosta?

”Minulla ei ole mitään moraalista etulyöntiasemaa. Soitan yhä levyttävässä bändissä ja muusikkoina mietimme paljonkin sitä, tuleeko seuraava levy myös vinyylimuodossa, koska osa yhtyeestä haluaisi niin.”

Hän ei ylpeile moraalisuudellaan myöskään yksityisenä musiikinkuluttajana.

”Käytän verkkoa pääasiallisena musiikinlähteenä ja aikaisemmin boikotoin fyysisiä tallenteita, mutta tämäkään ei siis ole yksiselitteisesti hyvä asia.”

Muista tutkijoista Sharon George ja Deirdre McCKay arvioivat Conversation-julkaisussa viime vuonna, että jos tietyn levyn aikoo kuunnella elämänsä aikana vähintään 27 kertaa, se kannattaisi yhä ostaa fyysisenä tallenteena, koska 27 kertaa saman tallenteen kuunteleminen verkon kautta syö enemmän energiaa.

Se ei tietenkään vapauta kuluttajaa ajattelemaan, että verkon kautta kuuntelu olisi ympäristöystävällistä, jos kuuntelisi jokaista tallennetta korkeintaan 26 kertaa. Kokonaisuus ratkaisee.

Muuttujia on muitakin. Käytetyn levyn ostaminen voisi olla ympäristöystävällisintä. Tutkijat muistuttavat myös, että kertalataus ja datan pitäminen omalla laitteella sen jälkeen on ympäristöystävällisempää kuin suoratoisto.

”Kollegojeni artikkeli oli kiinnostava ja järkeenkäypä”, Devine tyytyy toteamaan.

Monet verkkotoimijat ovat kertoneet ympäristöystävällisistä teoistaan. Spotify ilmoitti 2018 luopuvansa datakeskuksistaan yhtä lukuun ottamatta ja siirtyvänsä Alphabetin omistaman Googlen pilvipalvelun käyttäjäksi.

Alphabet omistaa Goolen ohella esimerkiksi Youtuben, joka on Suomessakin radion jälkeen musiikinkäyttäjien suurin päivittäinen musiikin lähde. Ja Google kertoo ostavansa uusiutuvaa energiaa vuosittain määrän, joka kattaa sataprosenttisesti sen energiatarpeen.

”Sehän ei tarkoita, että Google käyttäisi sataprosenttisesti uusiutuvaa energiaa”, Devine muistuttaa.

”Google toimii myös alueilla, joilla sähköä tuotetaan yhä merkittävästi kivihiilellä ja esimerkiksi ydinvoimalla.”

Devinen mukaan Google ja muut mahtitekijät ovat parantaneet monissa ympäristöä koskevissa asioissa aivan viime vuosina, mutta käytön kasvu tuottaa silti hurjia seurauksia myös musiikkialalla.

Esimerkiksi Fortune-lehti laski viime vuonna, että Despacito-hitin huikea viisi miljardia katsomiskertaa Googlen omistamassa Youtubessa huhtikuuhun 2018 mennessä vei yhtä paljon energiaa kuin mitä 40 000 yhdysvaltalaiskotia käyttää vuodessa.

Hiilijalanjälkesi kasvaa, jos haet Despacito-videota Google-haulla etkä suoraan Youtuben sisältä, koska jokainen Google-haku vie keskimäärin 0,0003 kilowattituntia sähköä.

Devine sanoo, että Googlen itsensä mukaan kymmenellä Google-haulla lämmittäisi jo kattilallisen vettä ja kun hakuja on miljardeittain ja biljoonittain, tällä on tietysti ympäristövaikutuksia.

Googlen kuluttaa sähköä vuosi vuodelta enemmän.

”He pyrkivät aitoon hiilineutraaliuteen, mutta on vaikea nähdä, miten siihen päästäisiin tällaisella sähkönkulutuksen vuotuisella kasvulla. Se voisi lopulta tarkoittaa esimerkiksi ydinvoiman käytön lisäämistä, ja siitä tulee omat ongelmansa.”

Datansiirto tehostuu, mutta Devine ei usko, että kestävään kehitykseen voidaan päästä teknologiavetoisesti.

”Tarvitaan suurempaa ja syvempää ajattelua siitä, miten rikkaiden valtioiden ihmiset elävät, kuluttavat ja ansaitsevat.”

Hän on hyvin skeptinen sen suhteen, että kuluttajien moraaliset valinnat voisivat tuoda ratkaisun. Voimme vähentää turhia Google-hakuja, myös musiikkihakuja. Voimme kuunnella musiikkimme ilman liikkuvaa kuvaa, jonka datansiirto vie enemmän energiaa. Voimme suosia paikallisten muusikkojen konsertteja, joihin pääsemme kävellen tai julkisen liikenteen avulla.

Mutta musiikinkulutus ei toki ole ihmiskunnan hiilijalanjäljen muodostumisessa lähelläkään suurimpia päästöjä. Suomalaisen hiilijalanjälki on lähteestä riippuen 10 000–13 000 kiloa vuodessa, ja suurin yksittäinen päästölähde on yhä liikenne ja matkailu.

Myös internet ja sen käyttö kasvattaa kasvattaa hiilijalanjälkeämme vuosi vuodelta eri laskelmien mukaan hämmästyttävän paljon, mutta musiikinkuuntelu on siitä varsin pieni osa ja lähinnä kiinnostava esimerkki siitä, kuinka fyysisten objektien vaihtuminen siirreltäväksi digitaaliseksi dataksi voikin lisätä hiili­jalanjälkeä yllättävästi.

Joka tapauksessa yksittäisten kuluttajien toimilla on Devinen mukaan yhtä vähän merkitystä kuin sillä, jos jätämme ostamatta muovipusseja, jotta muovin määrä maailman merissä vähenisi.

”Asiaa tutkinut kollega totesi taannoin dokumentissa, että se muovipussin ostaminen on varsin samantekevää. Tärkeintä olisi öljyteollisuuden toimien voimakas rajoittaminen.”

Tarvitaanko siis vastaavasti myös rajoituksia, jotka koskevat valtavien datakeskusten rakentajia ja sähköisen datansiirron varassa toimivia suuryrityksiä?

”Se olisi varmasti osa ratkaisua.”

Kuva: Kuvankäsittely: Konstantin Neugodov / HS

Oikaisu 14. helmikuuta klo 14.55. Tapahtuman järjestäjäksi mainittiin aluksi Sitra, joka on tapahtuman yhteistyökumppani. Sen tuottaja on Creative Export Innovations Oy osana Kestävät tuotantomallit -projektia, jonka päärahoittaja on Opetus- ja kulttuuriministeriö. Google-haun keskimääräinen sähkönkulutus oli tekstissä aluksi virheellisessä muodossa 0,003 kilowattituntia, kun lukema on 0,0003.

Seuraa uutisia tästä aiheesta