Eero Ritala loistaa neuroottisen naisen roolissa Pääomani-näytelmässä, jossa suhdetta rahaan käsitellään hulvattomasti

Pääomani.

Kantaesitys Q-teatterissa 13.2. Teksti Milja Sarkola, ohjaus ja dramaturgia Milja Sarkola ja Katariina Numminen. Lavastus Kaisa Rasila, valot Heikki Paasonen, puvut Riitta Röpelinen, ääni Eero Nieminen. Ääninäyttelijät Anton Brede, Elmer Bäck, Jessica Grabowsky, Anna Hultin, Iida Kuningas, Jevgeni Rautiainen, Rabbe Smedlund. Rooleissa Lotta Kaihua, Tommi Korpela, Eero Ritala, Laura Rämä. ★★★★

Raha on kaikkialla, mutta siitä ei mielellään puhuta. Jos siitä puhutaankin, puhetapa vaihtelee puhujan mukaan.

Milja Sarkolanhttps://www.hs.fi/haku/?query=milja+sarkolan käsikirjoittama, Q-teatterissa torstaina kantaesitetty Pääomani nostaa rahalaatikon pöydälle. Konkreettisesti.

Näytelmän päähenkilö, Eero Ritalanhttps://www.hs.fi/haku/?query=eero+ritalan esittämä Nainen, käy tallettamassa pankissa käteistä. Rahat hänellä on sylissään mustassa sievässä rasiassa. Kun pitää puhua summista, Nainen – suomenruotsalainen, ylempään keskiluokkaan kuuluva – kuiskaa. Muu olisi epähienoa.

Rahan suhde kuolemaan on tietyllä tavalla sen selkein suhde – ja tietysti makaaberein.

Tämä tulee hienosti esiin siinä, miten Naisen ei ole vaikeaa puhua isänsä perimisestä tämän poistuessa huoneesta, mutta toisaalta hän ei millään ottaisi henkivakuutusta. Eihän hän, alakouluikäisen pojan äiti, voi kuolla.

Rahan vallan alle kuuluu myös parisuhde, rakkaus. Miten luovitaan tilanteessa, jossa on minun rahat ja sinun rahat? Onko meidän rahoja?

Q:n Pääomani on kaksosteos. Ensi viikolla ilmestyy Milja Sarkolan samanniminen esikoisromaani. Sarkola on kertonut, että kirja oli ensin, eli näytelmä on tietyllä tapaa sen dramatisointi.

Vertailla niitä ei kannata, siitä olen Sarkolan kanssa samaa mieltä.

Luin itse romaanin ensin, mutta näytelmän nähtyäni olisin ehkä halunnut tehdä toisinpäin.

Se, miten teatterilla on voima kerrostaa, puhua monilla äänillä ja monin sävyin samanaikaisesti, on lyömätöntä. Tässä teoksessa myös hulvatonta. Romaaniteksti laajenee toisin.

Riitta Röpelisen puvustus ja Kaisa Rasilanhttps://www.hs.fi/haku/?query=kaisa+rasilan lavastus ovat vähäeleisiä, näyttämökuva ilmava, tasapainossa. Ja vaikka siinä ei periaatteessa ole mitään uutta tai ihmeellistä, luo se väliin nauhalta kuultavien repliikkien kanssa tuoreen vaikutelman.

Näyttelijät ovat oivallisia, Eero Ritalahttps://www.hs.fi/haku/?query=eero+ritala loistaa. Hän tekee roolinsa niin, että neuroottisuuteen taipuvaisen, alati rahojaan ja velkojaan räknäävän Naisen kaikki eleet ja liikkeet kuvastavat sitä persoonaa, joka Nainen on. Ritala myös kantaa ja kasvattaa taiten sen ahdistuneen jännitteen, joka Naisen silkoisen ulkopuolen alle piiloutuu.

Laura Rämänhttps://www.hs.fi/haku/?query=laura+raman pankkivirkailija on täydellinen, poika herkkä ja ihana ja Lotta Kaihuanhttps://www.hs.fi/haku/?query=lotta+kaihuan chicagolainen runoilija hullaannuttava. Tommi Korpelahttps://www.hs.fi/haku/?query=tommi+korpela ilahduttaa niin pankkineuvojana kuin amerikkalaisena valokuvaajana.

Sarkola on ohjannut ja dramatisoinut Pääomani yhdessä Katariina Nummisenhttps://www.hs.fi/haku/?query=katariina+nummisen kanssa. Numminen kuuluu esitystaidekollektiivi Todellisuuden tutkimuskeskuksen perustajiin ja lienee tehnyt osansa tuon mainitsemani tietynlaisen tuoreuden saavuttamisessa.

Vaikka näytelmän ensimmäinen puolisko tuntui vähän pitkältä, oli ajatus toisen puoliskon jälkeen unohdettava. Teos on tasapainossa sisällöllisesti ja rytmillisesti. Kohtaukset liudentuvat toisiinsa vaivatta, ja vaikka viittauksenomaisesti mukana olevia asioita on paljon – sukupolvien keskinäinen ymmärrys, yhteiskuntaluokkien törmäyskurssit, eri maiden erot – on kokonaisuus jäsentynyt.

”Men alla föds in i sin egen klass”, sanoo päähenkilön isä oman suomenruotsalaisen sukunsa tapojen kanssa kipuilevalle Naiselle. Juu-u, mutta entäpä kun selitys ei riitä.

Miten lähestyä vyyhtiä, jossa yhteiskuntaluokka, valta, raha, arvojärjestykset ja sosiaaliset taidot sotkeutuvat kaikkein tärkeimpiin ihmissuhteisiin ja vielä omaan sisimpäänkin?

Ounastelen, että suomenruotsalaiseen vähemmistöön kuuluvalle Pääomani tarjoaa vielä enemmän sävyjä kuin suomenkieliselle katsojalle. Kun itse kuuluu kielienemmistöön, on suomenruotsalaisuus helppo nähdä vain etuoikeutena vailla ongelmia. Pääomani muistuttaa, että vaikka monin tavoin etuoikeutetun Naisen kadehtiminen kävisi helposti, ei se käy edes mielessä, kun pääsee kurkistamaan hänen olemassaolonsa sisäkerroksiin.