Kulttuuri    |   Lauantaiessee

Toimintaelokuvat näyttävät naisvihamielisiltä, mutta kertovat ennen kaikkea miesten ahdistuksesta – ja silti niistä voi nauttia

Olen vasta viimeisen vuoden aikana ymmärtänyt, miten amerikkalaisista toimintaelokuvista voi nauttia, kirjoittaa Arttu Seppänen.

Kun Tom Cruisen aurinkolasit räjähtivät, kaikki oli selvää.

John Woon ohjaama Mission: Impossible 2 on Cruisen tuottaman kuusiosaisen elokuvasarjan sekopäisin. On vuosi 2000, ja elokuvan alussa Cruisen näyttelemä hahmo Ethan Hunt kiipeää vuoren päälle ilman apuvälineitä pelkässä hihattomassa paidassa ja khakihousuissa. Viereen lentää helikopteri, josta aurinkolasipäinen pukumies ampuu pienen raketin, jonka sisältä Cruise kaivaa aurinkolasit. Hän laittaa lasit päähänsä, ja ne esittävät videoviestin:

Your mission, if you choose to accept it. This message will self-destruct in five seconds.

Nämä sanat kuullaan jokaisessa MI-elokuvassa. Aurinkolasit kertovat Huntille hänen seuraavan mahdottoman tehtävänsä, ja sitten ne räjähtävät.

Mahtavaa, minä sanon.

Olen vasta viimeisen vuoden aikana ymmärtänyt, miten amerikkalaisista toimintaelokuvista voi nauttia. En ole koskaan halunnut allekirjoittaa action-elokuvien ehdottamaa maailmaa, jossa on naisvihaa ja silmitöntä väkivaltaa. Taiteen ei tarvitse kuitenkaan esittää sitä maailmaa, jonka haluan nähdä.

Kun näin Tom Cruisen aurinkolasien räjähtävän, ymmärsin, etten ole koskaan antanut toimintaelokuville kunnon mahdollisuutta. Genrehän on suorastaan ratkiriemukas. Miten tällaista voisi edes kuvitella ottavansa tosissaan? Ahmin saman tien kaikki MI-elokuvat putkeen, ja siihen päälle kaikki Indiana Jonesin seikkailut natsien kanssa.

En saa enää tarpeekseni. Onneksi lisää on luvassa: sekä vuonna 1981 alkanut Indiana Jones -elokuvasarja että vuonna 1996 alkanut Mission Impossible -saaga saavat pian jatkoa. Viides Indy-leffa ja seitsemäs MI-elokuva saapuvat näillä näkymin teattereihin kesällä 2021.

Niitä odotellessa lohduttaa kevään isoin action-spektaakkeli, huhtikuussa ensi-iltansa saava Daniel Craigin viimeinen James Bond -elokuva No Time to Die. Bond-elokuvien sarja alkoi jo vuonna 1962.

Action-elokuvat ovat spektaakkelien taidetta. Näyttävä ulkokuori on kuitenkin hämäys, ja tärkeintä on se, mitä on kulissien takana.

Täyteen ahdetut ja kiivastempoiset ac­tion-elokuvat tuntuvat kuin epätoivoisesti kaahaavan kohtaus kohtaukselta eteenpäin, etteivät katsojat ehtisi kaksituntisen aikana huomata, niissä on oikeasti kyse ahdistuneista miehistä. Tämä ahdistus liittyy maskuliinisuuteen, naisiin, sitoutumiseen ja sääntöihin. Ratkiriemukas ulkokuori kätkee sisäänsä maailman, jota käy sääliksi.

Action-elokuvat heijastavat toki kulloinkin voimassa olevia poliittisia tendenssejä. 1980-luvulla actionissa yritettiin kirjoittaa lähihistoriaa uusiksi ja käsiteltiin esimerkiksi kylmää sotaa sekä Vietnamin sodan traumoja. Nyt Wonder Womanin, Black Pantherin ja tulevan James Bondin kautta otetaan kantaa kulttuuripoliittiseen keskusteluun, jossa puhutaan identiteetistä, sukupuolesta ja etniseen taustaan liittyvistä kysymyksistä.

Esimerkiksi tulevassa Bondissa tummaihoinen nainen on agentti 007, ja Bond on asenteiltaan sentään toimintaelokuvahistorian kenties takapajuisin hahmo. Oikea Bond on elokuvassa tietysti edelleen Daniel Craig.

Kuvaston laajentamisesta huolimatta action-elokuvat ovat arjen paineista irrallaan olevaa fantasiaa. Ja tämä fantasia on maailma, jossa mies yksin määrää tiensä, eikä siihen puutu työnantaja, naapuri tai oma perhe.

Elokuvakriitikko ja professori Richard Dyer totesi toimintaelokuvista 1980-luvulla, että sitä mukaa kun naiset ovat saaneet Yhdysvalloissa tilaa perinteisesti miesten hallitsemilla aloilla, miesten on ollut vaikeampaa ylläpitää maskuliinisuuteen liittyviä arvoja. Dyer spekuloi tämän johtaneen siihen, että maskuliinisuus meni toimintaelokuvissa överiksi.

Miehet ovat siis kokeneet menettäneensä valtaa, mikä on saanut heidät pönkittämään asemaansa valkokankaalla. Action-elokuvat representoivat useimmiten äärimmäistä maskuliinisuutta. Lihaksikkaat kehot ovat huippukunnossa, suorituskyky ei koskaan lopu kesken. Tom Cruise juoksee loputtomiin ja ratkaisee kaiken.

Provokatiivisesti nimetyssä artikkelissaan ”Dumb movies for dumb people” tutkija Yvonne Tasker kirjoittaa, kuinka actionissa kohtaukset sijoittuvat ensisijaisesti miehisiin ympäristöihin, ”all-male environments”. Perheelle ei anneta ruutuaikaa.

Sankarimiehet ovat lähes poikkeuksetta yksin omasta tahdostaan. Tiuhaan vaihtuvilla naisilla ei ole näissä elokuvissa juurikaan omaa tahtoa, heidän roolinsa on lähinnä tukea miehen suorituskykyä.

Poikkeuksellisesti Ethan Huntilla on kolmannessa MI-elokuvassa vaimo, jonka hän joutuu tietysti jättämään, koska ha­luaa suojella tätä roistoilta. Hunt on hyvä tyyppi, kunnian mies ja marttyyri, joka luopuu rakkaudesta ja hyväksyy yksinäisyytensä. Miehellä on selvä halu rakastaa, mutta maailma tarvitsee pelastajansa.

Naiset vaihtuvat, mutta muuten toimintaelokuvissa on paljon pysyviä elementtejä räjähdyksistä sisäpiirivitseihin ja työkavereihin. Ethan Huntin perhe on hänen tiiminsä eli työ. Siihen toimintaelokuvan sitoutumiskammoinen mies voi sitoutua, samoin kuin tuttuihin pahiksiin, joilla on yleensä vieras aksentti.

MI-sarja tosin rikkoo tätä pahuuden eksotisoinnin kaavaa siinä, että pahimmat petturit tulevat oman yhdysvaltalaisen organisaation sisältä.

Action-elokuvien päävihollinen lymyileekin lopulta taustalla. Se on epäseksikäs byrokratia – ja kukapa ei vihaisi byrokratiaa. Arjessa me taistelemme virastojen ja työnantajien sääntöjä vastaan tai talo­yhtiön puheenjohtajan Jokke-Matiaksen kanssa autopaikoista, pyöräpaikoista, roskakatoksista ja saunavuoroista.

Die Hardissa Bruce Willisin näyttelemä John McClane vihaa byrokratiaa. James Bond rikkoo aina hänelle asetettuja rajoja, Indiana Jones seuraa ainoastaan muinaisesineitä ja Ethan Hunt joutuu taistoon omiaan vastaan.

Säännöistä, arjesta ja perheestä irralliset sankarit riippuvat ainoastaan lentokoneista, vuorten reunoista ja rakennuksista eivätkä mistään muusta.

Hollywoodin action-elokuvat ovat voimaantumista ja eskapismia siitä, mitä kutsumme ”tylsäksi arjeksi”. Näissä elokuvissa katsojat näkevät röykkiöittäin kalliita ja hienoja autoja ja kojeita sekä säännöistä vapaan elämän. Machokulttuuria ja kliseistä, toksista maskuliinisuutta, jossa kauniit naiset vaihtuvat tämän tästä entistä kauniimpiin.

Ollapa lainsuojaton, sankari ja hyväntekijä, jota kukaan ei voi ymmärtää ja jota kaikki ihailevat.

Action-elokuvia on kritisoitu naisvihasta, mitä niissä ilman muuta on, mutta sen myötä elokuvien suurimpia häviäjiä ovat nimenomaan miehet, jotka asettuvat naurunalaisiksi. He temmeltävät keskenään räjähdysten kentällä.

Naisten arvostus on täysin näennäistä, ja se näkyy esimerkiksi siinä, kuinka heidät poistetaan elokuvista.

Kun esimerkiksi ensimmäisessä MI-elokuvassa Huntiin ihastunut Claire kuolee, hänen kuolemaansa ei käsitellä mitenkään. Hänen kuolemansa on suorastaan yhdentekevä, vaikka hän on yksi elokuvan keskeisiä hahmoja.

Vaikka Ethan Hunt ja Claire ovat molemmat salaisia agentteja, he eivät ole taisteluveljiä kuten Boromir ja Aragorn, jotka käyvät Sormusten ritareissa kunnioittavan vuoropuhelun Boromirin kuoleman kynnyksellä. Mies saa viimeisen sanan, kunniallisen kuoleman, ja nainen kuulan kalloonsa.

Tämä ei tietenkään ole mitään uutta. Miehillä on ollut hieman hankala suhtautuminen naisiin ja väkivaltaan läpi taidehistorian. Odysseus irstaili reissullaan ja petti vaimoaan vuosikausia kreikkalaisten jumalattarien kanssa. Kun hän palasi kotiin, häneltä ei löytynyt ymmärrystä Penelopen kosijoille, vaan hän murhasi brutaalisti jokaisen kiimaisen miehen kotinsa ja vaimonsa lähettyvillä.

Kalevalan infantiilit mieshahmot eivät koskaan kyenneet itsenäistymään äideistään tai lähestymään asiallisesti halujensa kohteita. Gladiaattori-elokuvassa Maximuksen perhe murhataan ja hän ymmärtää, että hänenkin täytyy tappaa kaikki ja kuolla niin tehdessään.

Voiko miehistä typeryyttä enempää alleviivata. Nämä elokuvat ehdottavat maailmaa, joka on sääntöjen vastaisissa väkivaltafantasioissaan tavallaan ymmärrettävä ja samalla käsittämättömän typerä.

Tällaisen luomisprosessin äärellä on vaikea olla vaikuttumatta.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Työhaalareissa ei pitäisi olla mitään asiaa juniin ja busseihin, sanoo työmies Juhani Kaappola Keravalta – Mitä vastaavat VR ja HSL?

    2. 2

      Elmu, Kallio-liike ja Block party haluavat ostaa kaupungilta tsaarinaikaisen makasiinin eurolla keikkapaikaksi

    3. 3

      Suosikkikahvila haettiin konkurssiin Helsingin Punavuoressa: Sitten puhelu tuntemattomasta numerosta muutti kaiken

    4. 4

      37-vuotias Reetta Ek alkoi tuntea iltaisin olonsa oudoksi – Kun lääkäri kertoi syyn, Ek tunsi syöksyvänsä kohti vanhuutta

      Tilaajille
    5. 5

      Monen olkapäässä on tapahtunut salakavala muutos, joka voi altistaa vammoille – Fysioterapeutti näyttää kolme liikettä, joilla testaat olkanivelen liikkuvuuden

      Tilaajille
    6. Näytä lisää
    1. 1

      Työikäinen nainen sai tartunnan Milanosta, kaksi altistunutta pysyttelee kotonaan – Tämä Helsingin korona­virus­tapauksesta tiedetään

    2. 2

      37-vuotias Reetta Ek alkoi tuntea iltaisin olonsa oudoksi – Kun lääkäri kertoi syyn, Ek tunsi syöksyvänsä kohti vanhuutta

      Tilaajille
    3. 3

      Tämä oli mahdollista vielä 1974: Liikemiehet katsoivat strippareita ja nielivät sinisiä enkeleitä – Kuvat näyttävät yöelämän keskuksen, jonne vaellettiin kaukaa

    4. 4

      Puiden takana on varjeltu salaisuus: Espoossa on Lego-taloilta näyttävä asuinalue, jonka vain paikalliset tietävät ja pitävät sitä ihmeenä

    5. 5

      Suosikkikahvila haettiin konkurssiin Helsingin Punavuoressa: Sitten puhelu tuntemattomasta numerosta muutti kaiken

    6. Näytä lisää
    1. 1

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    2. 2

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    3. 3

      Koronaviruksen hillitsemiseksi on olemassa yli­voimainen keino, joka on jokaisen ulottuvilla – Kokeile, läpäisetkö käsi­hygienian testin

    4. 4

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    5. 5

      ”Ovi avattiin, ja esiin työntyi pistin” – Toimittaja Jussi Konttisen isä joutui kuusi­vuotiaana venäläisten vanki­leirille, jolta moni lapsi ei selvinnyt

      Tilaajille
    6. Näytä lisää