Marco Bjurströmin Tampereelle ohjaama Carmen on enemmän viihteellinen musikaali kuin ooppera: Parasta antia ovat kuhisevan energiset joukkokohtaukset - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Ooppera-arvostelu

Marco Bjurströmin Tampereelle ohjaama Carmen on enemmän viihteellinen musikaali kuin ooppera: Parasta antia ovat kuhisevan energiset joukkokohtaukset

Jos joku kaipaa Carmenista dramaattista verenkäyntiä, sitä ei ole paljon tarjolla, eikä sitä voisi musikaalimaisesta lähtökohdasta edes syntyä, kirjoittaa HS:n kriitikko Hannu-Ilari Lampila.

Nimiosan laulaa mezzosopraano Niina Keitel, joka edustaa yhtä perinteistä Carmen-tyyppiä, eleganttia señoritaa. Kuva: Petri Nuutinen

Julkaistu: 15.2. 12:31

Klassinen

Georges Bizet’n Carmen Tampere-talossa. Musiikinjohto Alberto Hold-Garrido, ohjaus ja koreografia Marco Bjurström, lavastus Kati Lukka, puvut Erika Turunen, valosuunnittelu Ville Syrjä, kuorokapellimestari Heikki Liimola. Tampere Filharmonia, Tampereen oopperan kuoro ja lapsikuoro. Tuotanto Tampere-talo Oy.

Tampereen Carmen näyttää enemmän musikaalilta kuin oopperalta. Se ei ole yllätys, kun ohjaajana on toiminut Suomen viihdemaailman tähtiin kuuluva Marco Bjurström.

Georges Bizet’n rakastettu ooppera on Tampere-talon suurella lavalla värikäs espanjalaistyylinen spektaakkeli, jossa otetaan ilo irti massiivisen suurissa joukkokohtauksissa ja jossa tanssinumeroita on vähän joka käänteessä.

Erika Turunen on pukenut kuoron naiset koreisiin espanjalaishameisiin, joiden helmat liehuvat lanteiden keikutuksesta. Kädet tekevät parhaansa mukaan flamencomaisia ranne- ja käsivarsiliikkeitä.

Miehillä on sotilaskuorossa omat tonttuhyppelynsä, mutta muuten heidän tehtävänään on laulaa ja seistä paikallaan elävänä kulissina.

Kun suuri ja reipas, rytmikkäästi laulava lapsikuoro marssii kaiken kukkuraksi lavalle, riemu on ylimmillään. Joukkokohtauksiin Bjurström on ladannut kuhisevaa energiaa, ja ne ovat esityksen huipennuksia.

Lapsikuoro on pistetty myös kirmailemaan ympäri salia. Yleisön puolella pistäytyy muitakin esiintyjiä. Vanha, mutta hauska vitsi.

Tampereen Carmen on usein eräänlaista estradiviihdettä. Solistit astuvat ramppiin esittämään numeronsa suoraan yleisölle sen näköisinä, että ”nyt me laulamme teille tämän kappaleen”. Hyvinhän ne kaikki lauletaankin tässä musiikillisesti sangen korkeatasoisessa, Alberto Hold-Garridon johtamassa esityksessä.

Näyttävän show’n Bjurström on saanut aikaan. Mutta jos joku kaipaa Carmenista dramaattista verenkäyntiä, sitä ei ole paljon tarjolla. Viihteellisen musikaalimaisesta ja asetelmallisesta lähtökohdasta sitä ei voi oikein syntyäkään.

Solistien pitäisi laulaa Carmenissa ennen kaikkea toisilleen. Lähes jokainen Carmenin kohtaus on dialogia, joko toisten solistien tai kuoron kanssa. Nyt tämä vuorovaikutus jännitteineen puuttuu.

Bjurström on pehmentänyt Carmenin rajuja konfliktitilanteita. Don Josén tappelut luutnantti Zunigan ja Escamillon kanssa ovat hyvin viitteellisiä ja hämärrytetty valaistuksella.

Carmenia Bjurström ei raaski ottaa hengiltä loppukohtauksessa. Don José riisuu lopuksi Carmenilta kermanvalkoisen juhlamekon. Sen alta paljastuu punainen alushame, jossa Carmen sipsuttelee näyttämön syrjään.

Yleisö säästetään traagiselta järkytykseltä. Se on tietysti kilttiä.

Ohjaaja Marco Bjurströmin Carmen on näyttävä show. Kuva: Petri Nuutinen

Bjurströmin ohjauksen keskeinen symboli on näyttämön keskelle sijoitettu ympyränmuotoinen lava, jota pyöritetään miesvoimin: elämä on yhtä piirileikkiä. Teknisesti ratkaisu on kuitenkin kömpelö.

Parempi olisi ollut luoda maaginen kehä oopperan henkilöhahmojen ja kuoron välille.

Nimiosan laulaa mezzosopraano Niina Keitel, joka edustaa yhtä perinteistä Carmen-tyyppiä, eleganttia señoritaa. Hän on viileä ja etäinen kaunotar, jonka kaunis hopeanhohtoinen ääni soi ja liikkuu tyylikkäästi, vailla tummaa aistillista väreilyä. Ei ole villi eikä intohimoinen tämä Carmen.

Kun Carmen laulaa ensimmäisen näytöksen lopussa seguidillansa Don Josélle, hän on kivunnut korokkeelle.

Don José ihmettelee Carmenia kuin patsasta tai ikonia. Tässä tilanteessa lempi ei pääse leiskahtamaan. Carmenin ja Don Josén rakkaus onkin pientä pussailua ja halailua.

Parhaat Don Josét ovat yleensä ylpeitä kuumakalleja ja tappelupukareita. Meksikolais-yhdysvaltalaisen Arturo Chacón Cruzin Don José vaikuttaa aluksi rauhalliselta kunnon mieheltä, joka viihtyy parhaiten nenä kirjassa. Pehmo-Joséna hän pysyykin melkein koko ajan.

Chacón-Cruzilla on komea ja vahva tummasointinen tenori, joka soi aluksi hieman karheasti ja raskaasti. Ääni kuitenkin terästyi illan edetessä ja alkoi sivallella loistokkaasti. Parhaimmillaan Chacón Cruz oli loppukohtauksessa, jossa hänen äänensä korkeat sävelet kiljahtelivat hysteerisesti. Ainekset rajuun päätös-šokkiin olisivat olemassa.

Kaikkein aidoin Carmen-draaman hahmo on Marjukka Tepposen suloinen Micaela. Kun hän on kolmannessa näytöksessä yksin suurella näyttämöllä, syntyy se illusorinen vaikutelma, että tämä Micaela kokee todella olevansa pelottavassa vuoristossa, rohkeuttaan kooten.

Tepposen lyyrinen sopraano säteilee liikuttavan kauniisti ja herkästi, pitkin taipuisin ja vivahteikkain kaarin.

Baritoni Tommi Hakala on uljas ja iloinen Escamillo, Waltteri Torikka jykevä Morales, Jussi Juola jäyhä Zuniga. Suvi Väyrysen Frasquita ja Päivi Pylvänäisen Mercédès ovat repäiseviä ja räiskyvästi laulavia ilopillereitä espanjalaiskliseineen – joita lava on muutenkin täynnä. Kevin Greenlaw ja Heikki Hattunen ovat iskeväsesti laulavia, hyvä-äänisiä salakuljettajia.

Kati Lukka on tehnyt tyylikkäästi pelkistetyn espanjalaishenkisen lavastuksen kaksikerroksisine metallirakennelmineen, johon Ville Syrjän taitava valosuunnittelu luo eri tunnelmavirityksiä. Erika Turusen väri-iloa ja kontrastoivaa tummuutta yhdistävällä puvustuksella on keskeinen rooli tässä spektaakkelissa.

Alkusoitossa Hold-Garridon johtama Tampere Filharmonia paahtoi liiankin kuumeisesti. Carmenin musiikissa pitäisi olla aina eleganssia. Rytmisesti ja soinnillisesti hiottavaa vielä riitti, mutta musiikin valloittava rytminen ja melodinen elinvoima syttyi pienten väsähdysten jälkeen aina uudelleen.

Kuoron naiset olivat kirkkaassa ja väsymättömässä iskussa. Kuoron miehet innostuivat joskus laulamaan liian kiihkeästi, mikä saattoi kostautua soinnin säröilynä. Hyvin miehet kokosivat kuitenkin aina voimansa ja yhtenäisyytensä.

Esityksen ranska on mukiinmenevää.