Teatterikorkeakoulun oppilastyö nuorten mielenterveysongelmista Svenska Teaternissa on siistiksi sivelty sairauskertomus - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Teatteriarvostelu

Teatterikorkeakoulun oppilastyö nuorten mielenterveysongelmista Svenska Teaternissa on siistiksi sivelty sairauskertomus

Esitys saa Svenska Teaternissa hienot puitteet, mutta hukkaa tavoitteensa kompromisseihin. Oksana Lommi ilmentää sairaan tytön tuskaa hetkittäin henkeä salpaavan fyysisesti.

Näyttelijäopiskelija Oksana Lommi (kuvassa keskellä) esittää psykoottista opiskelijatyttöä tositarinaan pohjautuvassa näytelmässä Bakom verkligheten. Folke Narin (vas.), Gaspare Fransson ja Ellen Edlund näyttelevät tytön päänsisäisiä ääniä. Kuva: Roosa Oksaharju

Julkaistu: 16.2. 15:15

Draama

Bakom verkligheten.

Ensi-ilta Svenska Teaternin Amos-näyttämöllä 15.2.

Lotta Näsen ja Patricia Bruunin teoksen Som om jag var någons skuggsida pohjalta dramatisoinut ja ohjannut David Sandqvist, skenografia Tuomas Honkanen. Rooleissa Stina Engström, Mikael Andersson sekä näyttelijäopiskelijat Oksana Lommi, Ellen Edlund, Gaspare Fransson ja Folke Narin.

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ohjaajaopiskelija David Sandqvist on ottanut lopputyönsä haastavaksi aiheeksi nuorten mielenterveysongelmat.

Ei siis ole mikään ihme, jos keinot ovat loppuneet kesken kunnianhimoisen aiheen äärellä.

Esitys pyrkii tasapainottelemaan niin monien teemojen kanssa, että katsojan on lopulta vaikea saada kiinni mistään.

Svenska Teaternin kanssa yhteistyössä toteutettu ja Amos-näyttämöllä esitettävä Bakom verkligheten perustuu suomenruotsalaiseen romaaniin Som on jag var någons skuggsida, jonka toimittaja Patricia Bruun on kirjoittanut Lotta Näsen päiväkirjamerkintöjen ja tämän äidin Li Näsen haastattelujen pohjalta.

Mielenterveysongelmista kärsinyt Lotta Näse teki itsemurhan 2008 ja romaani ilmestyi 2011.

Sandqvistin dramatisointi ei pyri jäljittämään sairastumisen syitä eikä selvittämään sairauden etenemisvaiheita.

Aika menee solmuun yhtä lailla nuoren opiskelijatytön elämässä kuin hänestä kertovassa näytelmässä.

Näyttämösovituksen mahtipontinen nimi viitannee ennen muuta siihen, että näyttämöllä kaikki on läsnä alusta alkaen. Katsojat mukaan lukien kenenkään ei tarvitse tuntea epätietoisuutta sen suhteen, kuinka tässä lopulta tulee käymään.

Esityksessä ei mennä kovin syvälle päähenkilön sisäiseen maailmaan.

Katsojaa ei houkutella mukaan harhoihin, eikä niistä etenkään rakennetaan minkäänlaista ihanteellista rinnakkaistodellisuutta.

Sairauden oireiden annetaan näkyä raadollisen väkivaltaisina välähdyksinä.

Oksana Lommi ilmentää sairaan tytön tuskaa hetkittäin henkeä salpaavan fyysisesti. Kuva: Roosa Oksaharju

Samanlaisilla nopeilla pintaraapaisuilla kuvataan myös sairaan tytön arkinen elinpiiri. En tiedä, onko kysymys enemmän tekijöiden ylikorostuneesta halusta karttaa kaikkea sosiaalipornoon viittaavaa, vai tahdotaanko ratkaisulla kunnioittaa tarinan takana olevia todellisia ihmisiä.

Tytön vanhemmat ja ystävät värisevät näyttämöllä paperinuken kaltaisina hahmoina.

Oksana Lommi ilmentää sairaan tytön tuskaa hetkittäin henkeä salpaavan fyysisesti, mutta joutuu puuhailemaan myös paljon kaikenlaista jäsentymätöntä, mille ei tahdo löytyä perusteita miltään suunnalta.

Esityksen muut näyttelijäopiskelijat Ellen Edlund, Gaspare Fransson ja Folke Narin näyttelevät aluksi psykoottisen tytön päänsisäisiä ääniä, jotka kuitenkin katoavat esityksestä yllättävän nopeasti, vaikka tytön tilanteessa ei pitäisi tapahtua mitään muutosta.

Suljetun osaston potilastovereina kolmikko tuo esitykseen mukaan keventävää huumoria, joka sekin jää seitinohueksi.

Seuraa uutisia tästä aiheesta