Seela Sellan esittämä Hitler ei ole sketsihahmo tai yksiulotteinen pahis, ja siksi roolityö on tyrmäävän vaikuttava - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Teatteriarvostelu

Seela Sellan esittämä Hitler ei ole sketsihahmo tai yksiulotteinen pahis, ja siksi roolityö on tyrmäävän vaikuttava

Hitler ja Blondi on taiturimainen ja väkevä tutkielma diktaattorista.

Seela Sellan Hitler on pieni ihminen liian isossa takissa. Kuva: Kari Sunnari / Tampereen työväenteatteri

Julkaistu: 20.2. 13:19

Näytelmä

Hitler ja Blondi. Ensi-ilta Tampereen Työväen Teatterissa. Käsikirjoitus ja ohjaus Michael Baran, lavastus ja pukusuunnittelu Tarja Simone, valosuunnittelu Eero Auvinen, äänisuunnittelu Kyösti Kallio, dj-materiaalit Juhani Nuorvala ja Juhani Liimatainen, kampaukset ja maskeeraus Pia Kähkönen, pianistit Mariola Aniolek ja Niina Ranta, rooleissa Seela Sella ja Verneri Lilja. ★★★★

Natsivitsillä sisään. Niin alkaa Hitler ja Blondi -näytelmä, ja yleisöä hieman hermostuttaa. Saako näille jutuille nauraa?

Pian vitsejä laukova näyttelijä Verneri Lilja koppaa yleisön mukaan. Ei tässä hätää ole. Kaikki ollaan samalla asialla.

Haluamme nimittäin nähdä Seela Sellan, 83-vuotiaan juutalaisen näyttelijän esittävän Adolf Hitleriä.

Odotus palkitaan. Sella astelee näyttämölle ja muuntautuu kylmänviileästi Hitleriksi, pukee takin ja lakin, asettelee nenänsä alle pikkuruiset viikset.

Kun hän aloittaa puheensa kiiluvin silmin näyttämön etuosassa, jokainen katsomossa tietää, että tämä roolityö tulee tyrmäämään.

Rooli oli Sellan oma idea. Ohjaaja Michael Baran ymmärsi kysyä näyttelijältä, minkä roolin tämä haluaisi vielä tehdä. Vastausta ei tarvinnut odotella.

Lopputulos on vaikuttava.

Katsoessaan ymmärtää heti, että kukaan muu kuin Baran ja Sella ei olisi voinut tehdä tätä näin tyylikkäästi ja painokkaasti sortumatta Hitler-kliseisiin ja yliyrittämiseen.

Hitler ja Blondi on kahden juutalaisen taiteilijan aloitteesta tehty tutkielma miehestä, joka toivoi juutalaisten kuolemaa. Mutta tämä tutkielma ei vastaa vihaan vihalla. Päinvastoin, se etsii Hitleristä jopa ihmisyyttä.

Natsi-Saksan diktaattorista on tehty dokumentteja, draamaelokuvia, komediaa ja satiiria. Paljon on aikojen saatossa sanottu. Silti Hitler ja Blondi onnistuu sanomaan jotain uutta. Esitys ei rakenna Hitleristä yksipuolista pahista tai sketsihahmoa.

Hitler esitetään ihmisenä, joka itkee äitinsä kuolemaa, kärsii huonosta itsetunnosta, ei syö lihaa ja ajautuu lääkkeiden väärinkäyttäjäksi.

Sella ei roolityössään maalaa eteemme pirua. Vaikka diktaattorin maneerit ovat tunnistettavat ja puhe heittelee viileästä rauhasta palavaan raivoon, ­näemme vain pienen ihmisen hiukan liian isossa takissa.

Hitler oli ihminen eikä satu­olento. Se tekee kaikesta tapahtuneesta vielä karmivampaa.

Teos on jaettu episodeiksi, kolmeksitoista lauluksi. Niissä käsitellään tiiviisti Hitlerin elämän pieniä palasia, kuten siskontyttö Geliä, viiksiä, natsipuolueen rahoitusta ja koiria.

Vaikka esityksen rakenne hyppelee, se ei hämmennä. Juoni on kaikille selvä. Tuo mies tapatti holokaustin aikana miljoonia juutalaisia.

Hän ei tehnyt sitä yksin. Hänellä oli tukijansa, kuten saksalaisen yritysmaailman eliitti. Eikä kansankaan keskuudessa osattu vastustaa natsipuolueen ohjelmaa.

Seela Sella esittää Hitleriä ja Verneri Lilja hänen koiraansa Blondia. Kuva: Kari Sunnari / Tampereen työväenteatteri

Onkin nerokasta tuoda esitykseen Hitlerin koira Blondi. Koiran silmissä isäntä on herra, joka tietää, mikä on oikein. Verneri Liljan näyttelemä Blondi on oivallinen vastinpari Hitlerille.

Missään koirapuvussa Liljaa ei näyttämöllä nähdä. Asuna on Hitler-Jugendin uniformu. Natsiaatteen hyväksyvä kansakin oli jossain määrin koiramainen. Katsoi johtajaa ylöspäin eikä kyseenalaistanut.

Diktaattorin palopuheiden rinnalla Blondin toteavat lausahdukset saavat valtavan painoarvon. Kyllähän Blondi näki ja kuuli vaikka mitä.

Saksalaissäveltäjä Karlheinz Stockhausenin pianokappaleet tuovat teokseen ilmaa. Ne ovat esimerkki natsi-Saksan jälkeisestä taiteesta.

Samalla Stockhausenin tuotanto on aika kipeä muistutus. Jos ei olisi ollut natseja, ei ehkä olisi näitä kappaleitakaan. Saksalainen musiikki kun piti keksiä kaiken kauheuden jälkeen uudelleen.

Ensi-illassa Stockhausenin sävellyksiä tulkitsi taiturimaisesti Mariola Aniolek.

Vaikka teos hakee Hitleristä ihmistä, on ymmärtämiselläkin rajansa. Hitler ja Blondi ei sympatisoi.

Hitlerillä oli pakkomielteensä juutalaisiin, ja hän piti siitä kiinni loppuun saakka. Tuo järjetön pakkomielle elää tänäkin päivänä. Edelleen diktaattorin elämäntyö ja poliittinen testamentti kiihottaa uusnatseja Euroopassa vihaamaan juutalaisia.

Esityksen lopussa juutalainen näyttelijä riisuu viikset ja hyppelee loppukiitoksiin elinvoimaisena ja silmin nähden onnellisena upeasta roolityöstään.

Suurempaa katharsista ei voi toivoa.

Kun juutalainen Seela Sella työskenteli 1960-luvulla Prahan teurastajana tunnetun SS-kenraalin lesken kanssa, he eivät hipaisseetkaan toisiaan – Nyt Sella nousee lavalle Hitlerinä