Clint Eastwood ravistelee omahyväisiä agentteja ja toimittajia – tositapahtumiin perustuvaa elokuvaa on arvosteltu täysin valheelliseksi väitetystä kohtauksesta - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Elokuva-arvostelu

Clint Eastwood ravistelee omahyväisiä agentteja ja toimittajia – tositapahtumiin perustuvaa elokuvaa on arvosteltu täysin valheelliseksi väitetystä kohtauksesta

Clint Eastwood, 89, jatkaa tosipohjaisen, kyseenalaistetun sankaruuden ruotimista.

Paul Walter Hauser esittää Richard Jewellia, joka löysi Atlantan olympiapuistosta pommirepun. Kuva: CLAIRE FOLGER / Warner Bros. Pictures

Julkaistu: 20.2. 14:31

Draama

Richard Jewell, ohjaus Clint Eastwood. Pääosissa Paul Walter Hauser, Sam Rockwell, Kathy Bates, Jon Hamm, Olivia Wilde. 131 min. K12. ★★★

Jos Clint Eastwoodin, 89, ohjaustöistä jonkun yhteisen piirteen haluaisi löytää, niin se olisi vastentahtoinen, kyseenalaistettu tai jollakin tavoin ristiriitainen sankaruus. Sellaista hän on ruotinut paitsi jo aiemmin muun muassa elokuvissa Lainsuojaton ja Luotikuja, niin myös tuoreemmissa ohjaustöissään J. Edgar, Sully – uroteko Hudson-joella, American Sniper ja 15.17 Pariisiin. Ja jälleen uutuudessaan Richard Jewell.

Kuten edellä mainitut elokuvat, myös Billy Rayn käsikirjoittama Richard Jewell perustuu todelliseen henkilöön ja aitoihin tapahtumiin. Richard Jewell oli Atlantan vuoden 1996 olympialaisten Olympiapuistossa työskennellyt vartija, joka äkkäsi penkin alle piilotetun epäilyttävän repun. Repussa oli pommi, joka räjähti, mutta Jewellin onnistui työtovereineen saada useimmat ihmiset pois räjähdyksen alta. Silti kaksi kuoli ja yli sata loukkaantui.

Aluksi 33-vuotiasta, yhä äitinsä luona asuvaa Jewelliä pidettiin sankarina, mutta sitten FBI huomasi hänen menneisyydessään huolestuttavia seikkoja. Pakonomaisesti lainvalvojan uraa tavoitellut miekkonen oli toiminut omavaltaisesti ja suorastaan lakia rikkoen aiemmissa työpaikoissaan apulaissheriffinä ja yliopistokampuksen vartijana.

Jewell sopi täydellisesti ”lone bomber”- profiiliin miehestä, joka olisi saattanut itse asettaa pommin ja sitten teeskennellä löytäneensä sen juuri ajoissa saadakseen sankarin sädekehän ja päästäkseen kunnollisiin poliisitöihin. Kun media sai tiedon FBI:n epäilyistä, puhkesi valtava negatiivisen julkisuuden mylläkkä, joka hetkessä runttasi Jewellin sankarista hylkiöksi.

Eastwood kertaa tyylilleen uskollisen konstailematta ja suoraviivaisesti Jewellin ja hänen asianajajansa Watson Bryantin kamppailun Jewellin maineen puhdistamiseksi ja hänen syyttömyytensä todistamiseksi.

Richard Jewell on kiinnostava elokuva, mutta ei niin vivahteikas kuin Eastwoodin aiemmat sankaruustutkielmat. Jewellin sankaruudessa kun ei ole mitään ristiriitaista, vaan kaikki ristiriidat ovat FBI:n ja median harteilla. Ne kun ovat ajavinaan totuutta, mutta samalla tuomitsevat Jewellin, kansan riveistä nousseen kunnon amerikkalaisen, ilman todisteita.

Eastwoodin elokuvaa on kritisoitu siitä, että siinä esitetään naistoimittajan hankkivan tietoja FBI:n agentilta seksin avulla. Kyseinen toimittaja Kathy Scruggs kuoli vuonna 2001, mutta hänen edustamansa atlantalaisen lehden mukaan kohtaus on täysin valheellinen ja seksistinen.

Muutenkin elokuvan asenne lainvalvojia ja mediaa kohtaan on kärjistetty. Eikä nyt ole kyse liberaalista kritiikistä, vaan enemmänkin vanhan konservatiivisen republikaanin ärtymyksestä sitä kohtaan, että luotettavina pidetyt tahot toimivat epäreilusti, moraalittomasti ja ehkä jopa elitistisesti.

Tässä mielessä Richard Jewell on Eastwoodin ohjaustöistä tavallaan poliittisin. Se puolustaa lippalakkipäistä amerikkalaista jokamiestä lain ja tiedotusvälineiden eliittiä vastaan, vähän kuten Donald Trump korkealentoisissa puheissaan.

Richard Jewellista tulee siis kertomus oikeusmurhan uhrista, eikä Jewellin tiessä sankarista epäillyksi sarjamurhaajaksi ole mitään epäselvää, sillä katsojalle näytetään jo varhain, ettei pommin asettaja suinkaan ollut Jewell. Ei liene liioin epäselvää, että elokuva myös yksinkertaistaa tositapahtumat tarkoituksiinsa sopivaksi draamaksi.

Päällimmäiseksi vaikutelmaksi Richard Jewellistä jää oikeutettu närkästys, eikä niinkään henkilöiden vaan ohjaajan taholta. Richard Jewell, elokuvan mukaan ei aivan laatikon terävin veitsi, ei juuri suutu kohtelustaan tai menetä haluaan tulla oikeaksi lainvalvojaksi, mutta Eastwoodilla tuntuu olleen tarve ravistella puupäisiä ja omahyväisiä FBI:n agentteja ja omaa uraansa keinoista piittaamatta edistäviä toimittajia oikein kunnolla.

Aika ontuvalta tuntuu se, että Ray ja Eastwood laittavat koko sopan keittäneen kovapintaisen Kathy Scruggsin (Olivia Wilde) lopulta kyynelehtimään Jewellin äidin Barbaran (Kathy Bates) lehdistötilaisuudessa. Ikään kuin täysin sieluttomaksi koko ajan kuvattu hahmo nyt äkkiä tuolla tavoin herkistyisi omaa häikäilemättömyyttään katumaan.

No, FBI:n agentit eivät ainakaan herkisty. Heistä kovapäisin, Shaw (Jon Hamm) toteaa Jewellille vielä tämän vapauduttua epäilystä, että on yhä varma miehen syyllisyydestä. Todellinen syyllinen, muuan Eric Rudolph, löytyy myöhemmin.

Sinänsä FBI:n agenttien ja toimittajien leimaaminen ketkuiksi ei ole mitään uutta, vaan tuttua kliseilyä lukemattomista tv-sarjoistakin.

Richard Jewelliä esittää aivan mainiosti muun muassa I, Tonya- ja BlacKkKlansman -elokuvissa nähty luonnenäyttelijä Paul Walter Hauser. Asianajaja Watson Bryantin roolissa Sam Rockwell luo yhden vaikuttavan moottoriturvan lisää vastaavien kokoelmaansa.

Elokuva-arvostelu|Guy Ritchie tekee paluun gangsterikomedian pariin, ja lopputulos on viihdyttävä neljän tähden elokuva

Elokuva-arvostelu|Sylikoiralta viedään kultalusikka suusta rutiininomaisessa animaatioseikkailussa, jota katsoessa enimmäkseen ei naurata