Ihminen ei mahdu avaruuteen: runoilija Raisa Jäntti tutkailee ruumiin rajoja - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Kirja-arvostelu

Ihminen ei mahdu avaruuteen: runoilija Raisa Jäntti tutkailee ruumiin rajoja

Raisa Jäntin omaperäinen uutuus koostuu kolmesta runovihosta.

Raisa Jäntin uutuus sarja, joka koostuu kolmesta vihkomuotoisesta runoteoksesta. Kuva: Mikael Soininen / Puru-kollektiivi

Julkaistu: 21.2. 12:51

Runot

Raisa Jäntti: Kolme. Pohjapiirros. 40 s. Labyrintti. 35 s. Opaskierros. 42 s. Puru-kollektiivi.

Runoilija, taidekriitikko Raisa Jäntin edellinen teos, hieno Grand Pliée (2018) sijoittui nuorten balettiharrastajien armottoman tuntuiseen maailmaan, jossa kehoa opetetaan systemaattisesti tekemään jotain sille mahdotonta.

Kyseessä on hyvä porttikirja nykyrunouteen, vahvasti samaistuttava ja aihelähtöinen, mutta keinoiltaan kekseliäs ja antoisa myös tanssitaidottomalle.

Uudessa kolmen vihkomuotoisen teoksen sarjassa Jäntti vie runoilmaisunsa pidemmälle ja kirjoittaa periaatteessa ihmiskunnan jaetusta kokemuksesta käsin: runoista on hiottu proosamainen kertomusaines ja jätetty ydin, kirkas ja totunnaiset käsitykset kyseenalaistava havainto. Enimmäkseen sivujen vasempaan yläreunaan sijoittuvat säkeet hahmottuvat kauniisti paperin valkoista vasten ja käyttävät tyhjää tilaa hyväkseen taiten.

Jäntin syvempi aihe on pysynyt samana. Kyse on ihmisruumiin hankalasta suhteesta ympäristöönsä.

Balettisalien sijaan kehoa kuljetetaan nyt toisenlaisiin äärimmäisyyksiin, syvälle maan alle tai avaruuteen, hankaliin labyrintteihin mutta myös kodin rutiineihin, missä ihminen eniten muistuttaa automaattia.

Rinnastumme koe-eläiminä käytettyihin hiiriin, jotka etsivät tietään ulos labyrintista – juuri kun hiiri on tottunut veden alla sijaitsevaan kielekkeeseen, julma laborantti vetää sen pois.

Tuhoamaltaan planeetalta toisiin maisemiin hamuava ihmiskunta tosin on itse samaan aikaan kokeen suorittaja ja kohde: ”Maa irrottaa otteensa // eikä avaruuskaan halua meitä.”

Teosta on hauska ajatella suhteessa romantiikan runouden ihmisen rajatonta potentiaalia ylistäneeseen henkeen – Kolmessa kun ihminen on ahtaisiin paikkoihin epämukavasti änkeävä olento, jonka ominta aluetta on erittäin rajattu kolkka universumissa, ”ilmanpohja”.

Olennon sisäinen maailma ja kokemus on kuitenkin rikas, vaikka olisikin osapuilleen jaettu seitsemän ja puolen miljardin lajitoverin kanssa.

Kolmen osat Pohjapiirros, Labyrintti ja Opaskierros eivät ole variaatioita samasta teemasta, vaan kerrostuvat hienosti toistensa päälle. Pohjapiirroksessa sovittaudutaan kodin sisään ja havainnoidaan mittakaavaa ja esineitä suhteessa ihmisruumiiseen:

”Helppoja tapoja mitata // mahtuuko sieraimeen, korvan taakse, jalkaholvin alle murtumatta. / Onko silmäripsen mittainen, peukalon paksuinen, työntyykö hitaasti kynnen alle.”

Labyrintissa kohdataan laajempi todellisuus, joka valtaosin on aina muualla ja tavoittamattomissa, näkyvien ja näkymättömien seinien takana:

”Kalloluiden aukoista maailma pölyää sisään”.

Opaskierros laajentaa mittakaavaa kaikkialle, minne ihmisruumiin voisi periaatteessa nykyteknologialla kuljettaa. Sijaiskärsijäksi joutuvat ennen meitä kuitenkin muut lajit:

”Olemme aina laittamassa eläintä edellä. Se katsoo loppuun asti // sellaiset silmät.”

Jäntin ilmaisu on toteavaa ajoittaiseen kuivakkuuteen saakka, mikä voi häiritä rehevämmän ja metaforilla ilottelevan runoilmaisun ystäviä.

Kuitenkin pelkistetty kieli palvelee tarkoitustaan tällaisessa ajattelua ja havaintoa painottavassa teoksessa. Usein se tavoittaa myös padotun surun ja muita hankalia tunteita.

Raisa Jäntti perusti yhteisöllisen Puru-kollektiivin yhdessä Mirkka Mattheiszenin ja Solina Riekkolan kanssa, kun kolme esikoisteoksensa julkaissutta runoilijaa huomasivat olevansa vailla tietoa seuraavan teoksensa kustantajasta.

Kustantamo-sanaa välttelevä kollegoiden yhteenliittymä on lyhyessä ajassa osoittautunut runouden pieneksi menestys­tarinaksi, joka mahdollistaa totunnaisen kirjamuodon koettelun ja epäsovinnaiset sidontaratkaisut.

Mattheiszenin kierrevihkomuotoisessa Lokissa lukija kohtaa lopussa teoksen alun. Samalla tavalla ehtymättömältä tuntuu myös Jäntin teoskolmikko, jonka voi lukea aina uudestaan eri järjestyksessä.

Seuraa uutisia tästä aiheesta