Maailmankirjallisuuden tunnetuimman sairauskertomuksen mielipuoli saapuu some-ajan ahdistukseen nuoren Antti Peltolan tulkitsemana - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Teatteriarvostelu

Maailmankirjallisuuden tunnetuimman sairauskertomuksen mielipuoli saapuu some-ajan ahdistukseen nuoren Antti Peltolan tulkitsemana

Antti Peltola tekee koristelemattoman tulkinnan Nikolai Gogolin klassikosta.

Antti Peltola antaa tuoreet kasvot Gogolin monologille. Kuva: Mika Salmi / Vantaa teatteri

Julkaistu: 21.2. 16:44

Monologi

Mielipuolen päiväkirja. Ensi-ilta Teatteri Vantaan Silkkisalissa 20.2.

Nikolai Gogolin novellin suomennos Anton Nikkilä, ohjaus Ilkka Heiskanen, puvustus Elina Vättö, valot ja äänet Esko Paavola. Monologin esittää Antti Peltola. ★★★

Mielenterveysongelmat ovat olleen vahvasti esillä alkuvuoden teatteritarjonnassa.

Toisaalta on mahdollista ajatella, että kaikki draama käsittelee tavalla tai toisella mielenterveysongelmia. On sitten kysymys Niskavuoren Hetasta tai Jeppe Niilonpojasta, puhumattakaan Adolf Hitlerin tai Harvey Weinsteinin kaltaisista todellisista hahmoista.

Maailmankirjallisuuden tunnetuimpiin sairauskertomuksiin kuuluva Nikolai Gogolin novelli Mielipuolen päiväkirja (1835) löysi tiensä teatterilavoille pienteattereiden kultakaudella 1970-luvulla.

Gogolin novelli soveltuu sellaisenaan loistavasti monologi­esitykseksi.

Mielipuolen päiväkirja rakentuu mieleltään järkkyneen pietarilaisen pikkuvirkamiehen sekavasta tajunnanvirrasta, jonka läpikäyminen vie puhetekniikan hallitsevalta näyttelijältä korkeintaan puolitoista tuntia.

Monologia ovat esittäneet monet mestarit Matti Tapiosta ja Tarmo Mannista alkaen.

Viimeisimpiä ”mielipuolia” ovat olleet Vesa Vierikko ja Martti Suosalo.

Teatteri Vantaan Silkkisalissa ensi-iltansa saaneessa tuoreimmassa näyttämöversiossa herätti ennakolta huomiota ennen muuta monologin esittäjän nuori ikä.

Antti Peltola, 31, on tuttu mies muun muassa Helsingin kaupunginteatterin esityksistä, mutta edeltäjiinsä verrattuna häntä voi pitää todella tuoreena kasvona aatelista syntyperää olevan ja viraston uumeniin unohtuneen kynänteroittajan rooliin.

Peltolan tulkinta lähtee liikkeelle kovin varovaisesti.

Tyhjällä näyttämöllä kahden erisuuntaisen katsomolohkon edessä olevalla näyttelijällä on aluksi selviä vaikeuksia ilmaisunsa kohdentamisessa.

Hädän hetkellä tuntuu paikoitellen siltä, että Antti Peltola tukeutuu esityksen ohjaajan Ilkka Heiskasen tuttuihin keinoihin. Näyttelijöinä heissä onkin paljon samaa.

Esimiehensä tyttäreen rakastuneen pikkumiehen patoutuneita seksuaalisia jännitteitä Peltola ilmentää taitavasti, eikä sorru roiskimaan niitä yleisön silmille.

Väliajan jälkeen esitys löytää rytminsä keskeisesti tehokkaiden valotilanteiden ansiosta.

Pikkuvirkamiehen maailma muuttuu välähdyksenomaisiksi kohtauksiksi, mikä vapauttaa Peltolan ilmaisun pitkistä kaarista ja tuo siihen terävyyttä.

Gogolin lähes kaksisataa vuotta sitten hahmottelema tajunnanvirta on esityksen jälkipuoliskolla täyttä tätä päivää, ilman minkäänlaisia ulkokohtaisia kuorrutuksia.

Nevan valtakadulla houraileva ja yksinäisyyteensä sairastunut nuorukainen on täysin käsitettävissä oleva ja syvältä kouraiseva some-ajan hahmo, joka suoltaa tekstiä ja kadottaa suhteellisuudentajunsa loputtoman informaatiovyöryn keskellä.

Seuraa uutisia tästä aiheesta