”Kyse oli eloonjäämistaistelusta” – Nykytaiteen suuri nimi Tacita Dean kamppailee filmin katoamista vastaan, ja avukseen hän on saanut jopa Christopher Nolanin - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri

”Kyse oli eloonjäämistaistelusta” – Nykytaiteen suuri nimi Tacita Dean kamppailee filmin katoamista vastaan, ja avukseen hän on saanut jopa Christopher Nolanin

Tacita Dean rakastaa filmille kuvatun elokuvan magiaa ja sattumia. Hänen näyttelynsä avautuu Emmassa keskiviikkona.

Tacita Dean kuvattuna Emmassa analogisen filmiprojektorin valossa. Filmille kuvatut elokuvat pitää esittää projektoreilla eikä digitaalisina versiona, on Deanin horjumaton mielipide.

Tacita Dean kuvattuna Emmassa analogisen filmiprojektorin valossa. Filmille kuvatut elokuvat pitää esittää projektoreilla eikä digitaalisina versiona, on Deanin horjumaton mielipide. Kuva: Outi Pyhäranta / HS

Julkaistu: 26.2. 2:00, Päivitetty 26.2. 7:09

Onko tässä nainen, jota ilman oikealle filmille kuvatun elokuvan tarina olisi jo päättynyt?

Vedenpitävää vastausta tuskin pystyy antamaan, mutta fakta on, että Britannian nimekkäimpiin nykytaiteilijoihin kuuluva Tacita Dean (s. 1965) on onnistunut palavalla intohimollaan ­ainakin pitkittämään filmille kuvattujen elokuvien kuolinkamppailua.

Filmin ominaisuudet eli analogisen kuvan syntyprosessi valon, linssien, emulsioiden, hopean – ja sattuman – avulla saavat Deanin syttymään ja puhumaan runollisesti magiasta. Sattuma tarkoittaa myös virheitä, jotka voivat tuottaa yllättävää kauneutta.

Deanillä on taipumus viehättyä katoamassa olevista asioista ja analogisen filmin ahdinkoa hän sivusi ensimmäisen kerran jo vuonna 2006 tehdessään dokumenttielokuvaa Kodakin tehtailla Ranskassa. Tehdas suljettiin muutama viikko kuvausten jälkeen.

Vielä totisempi paikka oli edessä vuonna 2011. Luottolaboratorio Lontoon Sohossa oli lopettamassa kokonaan juuri silloin, kun Deanin piti saada kehitettyä kuvaamansa filmit kahden viikon päästä avautuvaan näyttelyyn Wienissä. Ongelma ratkesi sillä kertaa, mutta Dean kauhistui rakastamansa analogisen filmin alasajoa elokuva-alan digitalisaation keskellä ja alkoi toimia.

Tacita Dean (s. 1965) teoksensa Liituputous (Chalk Fall, 2018) edessä Espoon modernin taiteen museossa Emmassa.

Tacita Dean (s. 1965) teoksensa Liituputous (Chalk Fall, 2018) edessä Espoon modernin taiteen museossa Emmassa. Kuva: Outi Pyhäranta / HS

Berliinissä pitkään asunut ­Dean hakeutui pian Yhdysvaltoihin Los Angelesiin, Getty-residenssiin. ”Todellinen syy oli se, että halusin tuoda ongelman elokuvateollisuuden tietoon, koska heillä on valta”, hän kertoo teekupin äärellä Emma-museossa. Hän halusi, että alkuperäinen tapa tehdä elokuvaa säilyy digitaalisen rinnalla. ”Miksi se olisi menetettävä?”

Dean naurahtaa käyttäneensä öljymaalivertausta, joka meni perille; öljymaalaukset eivät kadonneet akryylivärien keksimisen myötä.

Dean keräsi allekirjoittajia adressiin ja sai vähitellen mukaan myös Hollywoodin elokuva-alan vaikuttajia sekä Los Angelesin suuria kuvataideinstituutioita ja museoita. Hänen tehokkaana liittolaisenaan on toiminut Hollywood-ohjaaja Christopher Nolan, jonka tunnettuja elokuvia ovat muun muassa kymmenen vuoden jättiprojekti Inception (2010), sotakuvaus Dunkirk (2017) ja Batman-trilogia.

Los Angelesin jälkeen Dean on liittolaisineen jatkanut ristiret­keään filmin puolesta Britan­niassa, Meksikossa ja Intiassa. Seuraavana on todennäköisesti vuorossa Australia.

”Juuri nyt tilanne on paljon parempi kuin aloittaessamme vuonna 2012. Silloin kyse oli eloonjäämistaistelusta”, Tacita Dean sanoo.

”Kun Kodak ilmoitti sitoutuvansa filmiin, me itkimme. Nyt filmille kuvataan myös Star Warsin ja Wonder Womanin kaltaisia tuotantoja ja sofistikoituneet ohjaajat tekevät sekä digitaalista että analogista elokuvaa.”

Tacita Deanin elokuvat ovat 16- ja 35-milliselle filmille kuvattuja taideteoksia, joiden keskeinen elementti on aika. Ne ovat vaatineet paljon aikaa tekijältään ja edellyttävät sitä myös katsojalta. Nopeita leikkauksia ei ole, eikä ole käsikirjoitustakaan. Elokuva on pikemminkin kuin hidasta maalaamista.

Filmille kuvaamisessa on myös kurinalainen puolensa, koska kelan mitta on rajoitettu. Kyse ei todellakaan ole ”yhdestä otosta”, kuten eräs galleristi kerran luuli, Dean nauraa.

Yksityiskohta Liituputous-teoksesta (Chalk fall), jossa liitukivikalliosta osa on irronnut ja pudonnut mereen. Teoksessa voi nähdä myös symboliikkaa Brexitiin murenevasta Britanniasta.

Yksityiskohta Liituputous-teoksesta (Chalk fall), jossa liitukivikalliosta osa on irronnut ja pudonnut mereen. Teoksessa voi nähdä myös symboliikkaa Brexitiin murenevasta Britanniasta. Kuva: Outi Pyhäranta / HS

Suomessa Deanin nimi ei ehkä sano monellekaan mitään, mutta hänen merkitystään kuvaa vaikkapa se, että vuonna 2018 hänellä oli museonäyttelyt yhtä aikaa kolmessa Lontoon huomattavimmista museoista: National Galleryssa, National Portrait Galleryssa ja Royal Academy of Artsissa. Moinen on ennen näkemätöntä.

Emmassa avautuva näyttely on Tacita Deanin ensimmäinen yksityisnäyttely Suomessa ja Pohjoismaissa. Los Angelesissa viime vuodet asuneella Deanilla on ollut kovasti vientiä myös Yhdysvalloissa, ja Emmassa on jouduttu lykkäämään näyttelytoiveita vuosia. Tilaisuus koitti, kun Lontoon näyttelyt toteutuivat. ”Olimme olleet pisimpään jonossa”, museonjohtaja Pilvi Kalhama toteaa tyytyväisenä.

Neljännen Lontoon kuvataideinstituution, Tate Modernin, Dean oli ”valloittanut” jo vuonna 2011, kun häneltä tilattiin ­teos Taten jättimäiseen turbiinihalliin. Kyse on kunnianosoituksesta: Deanin nimi liittyi samaan listaan Louise Bourgeoisin, Ai Weiwein ja Olafur Eliassonin kaltaisten taiteilijoiden kanssa. Deania ennen turbiinihallin oli täyttänyt kiinalainen Ai Weiwei, jonka Sunflower Seeds koostui yli sadasta miljoonasta auringonkukansiemenestä, jotka jättimäinen avustajajoukko teki posliinista.

Dean päätyi toteuttamaan 11-minuuttisen elokuvan Film, jossa hän käytti ensimmäistä kertaa kehittämäänsä uutta rajaustekniikkaa. ”Sen voi toteuttaa vain fotokemiallisesti, ja teoksessa filmin luonne pääsee oikeuksiinsa.”

Tekniikka vaatii järjettömästi työtä, ja turbiinihallin näyttelyssä riitti jännitysmomentteja viime metreille. The New Yorkerin artikkelissa Celluloid Hero (lokakuu 2011) prosessia avataan seikkaperäisesti. Deanin filmiaktivismista kertoo myös esimerkiksi BBC:n radiodokumentti, (2014) jossa taiteilija muun muassa tivaa Unescon edustajalta Pariisissa, miksei filmi kelpaa aineettoman perinnön luetteloon.

Turbiinihallin näyttelyn katalogista tuli manifesti fotokemiallisen elokuvan puolesta. Sen tekoon osallistui liuta nimekkäitä elokuva-alan ihmisiä Jean-Luc Godardista Steven Spielbergiin ja Martin Scorseseen.

Espoossa Deanin elokuvatekniikasta saa käsityksen tuoreempien töiden kautta. Teoksessa His Picture in Little (2017) kolmen eri sukupolven Hamlet-näyttelijät on tallennettu eri paikoissa eri aikaan, samalle filmiruudulle – juuri sillä työläällä omalla rajaustekniikalla.

Juuri valmistunut Pilvi luo itsensä (A Cloud makes itself) -elokuva tarkkailee Los Angelesin taivaalle yhtäkkiä muodostuvaa pilveä. Pilvi katoaa yhtä nopeasti kuin syntyikin. ”Cloud näyttää siltä, että sen tekeminen on ollut helppoa, mutta itse asiassa se oli aika hankalaa”, Dean sanoo.

Mutta hankaluudet palkitsevat.

”Teos syntyy kameran sisällä, ja kamera ja filmi – medium – tekevät oman työnsä, luovat jotain mihin en itse pystyisi. Se on maagista.”

Sana maaginen toistuu haastattelun aikana. Dean puhuu myös kuvan alkemiasta. Yksi mieleenpainuvia kokemuksia oli tilaustyö Pyhän Fransiskuksen basilikassa Assisissa Italiassa, jossa Dean sai kuvata lähietäisyydeltä Giotton (1266–1337) freskoja.

Yksityiskohta Tacita Deanin 33-minuuttisesta teoksesta Buon Fresco (2014). Se on kuvattu Pyhän Fransiskuksen ylemmässä basilikassa, jonne Giotto maalasi freskoja.

Yksityiskohta Tacita Deanin 33-minuuttisesta teoksesta Buon Fresco (2014). Se on kuvattu Pyhän Fransiskuksen ylemmässä basilikassa, jonne Giotto maalasi freskoja.

”Teos käsittelee täysin maalaamista, Giotton kädenjälkeä. Kun katsoo tarpeeksi läheltä, siveltimenvedot muistuttavat abstraktia teosta. Olen niin onnellinen, että sain tehdä sen.”

Deanin isänisä on elokuva- ja teatterialalla tunnettu Basil Dean, kuulun Ealing-studioiden perustaja. Juontaako kiinnostus elokuvaan hänestä?

”Eipä varmaan, hän oli hyvin etäinen henkilö enkä edes oikein ymmärtänyt mitä hän teki”, Tacita Dean sanoo. ”Hän oli sitä paitsi aika kelmi monine naisineen ja kolmine avioliittoineen, eikä hänellä juuri ollut suhdetta poikiinsa. Nyt kyllä tapaisin hänet mieluusti, meillä olisi varmasti paljon puhuttavaa.”

Haastattelua tehtäessä viime torstaina näyttely oli vielä aika keskeneräinen. Nivelreumasta vuosia kärsineen Deanin polvi vihoitteli ja hän ohjeisti assistenttiaan pyörätuolista Pantone-parit -nimisen installaation ripustamisessa. Suuren seinän kokoinen installaatio koostuu 80:stä erillisestä teoksesta. Viime vuonna valmistunut Pantone-parit on esillä ensi kertaa Emmassa, eikä luultavasti toistu missään samanlaisena.

Pantone-värikartoille perustuvan installaation taustalle haettiin Pantone-kartoilta murretun vihreä väri nimeltä Seafoam Green, 12/0313.

Tacita Dean: Quatemary, 2014 (yksityiskohta).

Tacita Dean: Quatemary, 2014 (yksityiskohta). Kuva: Espoon modernin taiteen museo Emma / Saastamoisen säätiö.

Saastamoisen säätiön hankkima Quatemary (2014) on puolestaan valtava kolmiosainen foto­gravyyri, joka kuvaa apokalyptista näkyä. Toinen leveydeltään seitsemänmetrinen teos on liitutaululle tehty Liituputous, joka korkeutensa puolesta mahtuu juuri ja juuri Emmaan.

Tunnettuja liitutaulutöiden tekijöitä ovat Rudolf Steiner (1861–1925) ja Joseph Beuys (1921–1986), joiden molempien liitutaulumaalauksissa on pedagoginen ulottuvuus. Heidän töitään oli 2013–14 esillä Artipelag-taidehallissa Tukholman lähellä, ja myös Tacita Deanilta oli näyttelyssä teoksia. Taiteilija itse hämmästyy, hänellä ei ole tuosta näyttelystä muistikuvaa.

Dean aloitti liidun kanssa sattumalta opiskeluaikanaan. Liitutyöt kulkivat mukana ja lopuksi hän sai niitä esille arvostettuun New Contemporaries -näyttelyyn.

Kun Dean muutti Britanniasta Saksaan, liitu ja massiiviset maisemat jäivät muutamiksi vuosiksi: ”Yhteys mereen katosi, ja keskityin puihin.”

Hän palasi kuitenkin liitutaulujen pariin 12 vuoden tauon jälkeen Los Angelesissa. ”Siellä taivas oli aivan toisenlainen kuin Euroopassa. Pilvet eivät tarkoita sadetta vaan tuulta. Pilvistä tuli minulle pakkomielle.”

Pilviä on nyt niin liitutöissä kuin Deanin elokuvissa.

Liituputous (2018) kuvaa valtavaa liitukivikalliota, josta osa on pudonnut mereen. ”White cliffs of Dover”, naurahtaa Dean ironisesti. Tässä teoksessa Britan­nian maaperä murenee. Siinä on oma brexit-symboliikkansa.

Brexit on Deanin mukaan kammottava asia: ”Kuin meidät olisi otettu oikean laidan populistien panttivangiksi. Se särkee sydämeni”, Dean sanoo. Hän ei aio missään tapauksessa palata Britanniaan, vaan on hakenut myös Saksan kansalaisuutta.

”Ikävä kyllä reputin ensimmäisessä saksan kielikokeessa”, hän naurahtaa. Espoossa mukana kulkevatkin saksan kirjat. ”Toinen mahdollisuus on maaliskuussa. Eikä sitä voi uusia.”

Tacita Deanin näyttely Espoon modernin taiteen museossa Emmassa 3. toukokuuta saakka. Tapahtuma näyttämölle -teoksen esitysajat: ti 12, 16; keskiviikko–perjantai: 12, 17.30; lauantai–sunnuntai: 12, 14, 16. 

Tacita Dean

Britannian tunnetuimpia nykytaiteilijoita. Määrittelee kansalaisuutensa termillä ”British-European”.

Syntyi 1965 Canterburyssa, Kentissä. Valmistui Slade-taidekoulusta Lontoossa.

Koulutuksestaan huolimatta ei ole koskaan ollut innostunut perinteisestä maalaamisesta: ”Olen taidemaalari, joka ei maalaa.”

Tunnetaan suurista liitutaulutöistä, analogiselle filmille kuvatuista elokuvista sekä installaatioista, jotka perustuvat vuosikymmeniä jatkuneeseen keräilyyn.

Keräilyaiheisista teoksista 4-, 5-, 6-,7- ja 9-lehtisiin apiloihin pohjaava teos (1972–) on yksi suurimmista. Apilanlehtien keräily jatkuu.

Muutti perheineen Berliiniin vuonna 2000. Työskennellyt Los Angelesissa vuodesta 2014.

Työn alla ensimmäinen balettiyhteistyö. Thomas Adèsin säveltämä ja Wayne McGregorin koreografiaan perustuva The Dante Project saa ensi-iltansa toukokuussa Lontoossa. Dean suunnittelee teokseen sekä lavasteet ja puvut. ”Baletti imee minut kuiviin, se osoittautui paljon työläämmäksi kuin kuvittelin”, hän sanoo.

Seuraa uutisia tästä aiheesta