Kaksi tšetšeeninaista ilmoitti kuvanneensa osan Pirjo Honkasalon palkitusta dokumentista – Ohjaaja lupaa lisätä nimet: ”Elettiin julmia aikoja” - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri

Kaksi tšetšeeninaista ilmoitti kuvanneensa osan Pirjo Honkasalon palkitusta dokumentista – Ohjaaja lupaa lisätä nimet: ”Elettiin julmia aikoja”

Tanskassa asuva Zulay Magazijeva kertoi tuoreessa kirjassaan kuvanneensa kollegansa kanssa Melancholian kolme huonetta -elokuvan Groznyi-osuudet. Honkasalo kertoo saaneensa kuvaajien henkilöydet vasta nyt selville.

Pirjo Honkasalo on kansainvälisesti tunnettu dokumenttiohjaaja. Hänen elokuvansa Melancholian kolme huonetta palkittiin muun muassa Sundancen ja Venetsian elokuvajuhlilla. Kuva: Heidi Piiroinen

Julkaistu: 26.2. 10:23

Moskova

Elokuvaohjaaja Pirjo Honkasalon palkitun Melancholian 3 huonetta -elokuvan (2004) ilmestymisestä on kulunut jo yli 15 vuotta, mutta nyt sen lopputeksteihin voi tulla muutos.

Niihin saattaa ilmestyä kaksi uutta kuvaajaa, Zulay Magazijeva ja Zarema Mukuševa. He kuvasivat elokuvan Groznyi-osuudet Honkasalon välikäsien kautta lähettämien ohjeiden mukaan.

Tähän asti lopputeksteissä on lisäkuvaajina mainittu vain kaksi pseudonyymiä Katina ja Madina. Honkasalon mukaan hän ei tähän asti edes tiennyt, keitä paikalliset kuvaajat olivat.

Honkasalon elokuva julkaistiin vuonna 2004. Se on kuvattu Pietarissa sijaitsevassa Kronstadtin kadettikoulussa, toisen Tšetšenian sodan aikaisessa Groznyissä sekä Tšetšenian naapuritasavallassa Ingušiassa sijaitsevassa orpokodissa.

Kuvaaja-asia nousi esiin alkukuusta, kun nykyisin Tanskassa asuvalta Magazijevalta ilmestyi kirja Det tabte Tjetjenien (Menetetty Tšetšenia). Siinä hän ilmoitti yhden elokuvan päähenkilön, Ingušiassa orpokotia pyörittäneen Hadižat Gatajevan pyytäneen heitä kuvaajiksi.

Paikallisia kuvaajia tarvittiin erityisesti tärkeässä kohtauksessa, jossa Gatajeva haki sairaalta äidiltä lapsia Groznyistä turvaan Ingušiaan. Honkasalo ei voinut silloin turvallisuussyistä tulla Groznyiin, mutta lähetti Gatajevan ja avustajansa kautta tarkat ohjeet työhön palkatuille paikallisille kuvaajille.

Magazijeva kertoi kirjassaan olevansa ärtynyt siitä, ettei heidän nimiään näy elokuvan lopussa, vaan ihmiset ajattelevat Honkasalon kuvanneen kaiken.

Puhelimessa Magazijeva sanoo HS:lle kuulevansa elokuvasta säännöllisesti. Sitä suositellaan hänelle ja Mukuševalle ja kehutaan kursseilla.

”Olemme jutelleet siitä, kuinka kyllästyttää, että meille sitä esitellään koko ajan ja opetetaan, että tällainen dokumenttielokuvan pitää olla. Vaikka siinä on meidän kuvaamme.”

Asiaan tuli varmistus viikonloppuna, kun HS:n kanssa yhteistyötä tehneen tanskalaislehti Berlingsken toimittaja lähetti Honkasalolle naisilta saamansa kuvan Honkasalon ohjeista.

”Nyt on selvää, että he kuvasivat materiaalin. He olivat käsittääkseni silloin amatöörejä, mutta lahjakkaita ja tekivät hirveän hyvän työn”, Honkasalo sanoo puhelimessa.

Honkasalo kertoo, että paikalliset kuvaajat olivat Groznyissä välttämättömiä vuosina 2003–2004.

”Olisin voinut olla siellä kameran kanssa ehkä kaksi minuuttia ja minut olisi vangittu, jos olisin edes sinne asti päässyt.”

Myöhemmin hän kävi elokuvaa varten usealla kuvausmatkalla Ingušiassa, jossa myös oli rauhatonta. Siellä hänet otettiin kiinni ja karkotettiin.

Honkasalo sanoo kertoneensa aina, että Groznyin kuvat ovat muiden. Siksi lopputeksteihinkin pantiin kaksi pseudonyymiä, ”ilmaisemaan siellä olleen toiset kuvaajat”.

”Silloin elettiin julmia aikoja, ja kaikki paikalliset tšetšeenit sanoivat, ettei oikeita nimiä voinut panna. Moni muukin on lopputeksteissä pseudonyymeinä tai vain etunimellä. Olisi ollut vastuutonta panna oikeita nimiä”, Honkasalo sanoo.

”Emme myöskään tienneet, keitä he olivat.”

Magazijeva itse ei ollut aiemmin Honkasaloon yhteydessä. Toinen kuvaaja Mukuševa sen sijaan lähestyi elokuvan ilmestymisen jälkeen Honkasaloa, joka vastasi monen väittävän Groznyi-osuutta omakseen.

Honkasalo kertoo, että elokuvan saatua mainetta moni ilmoittautui sen kuvaajaksi. Hän arvelee kuitanneensa Mukuševan viestin siksi niin tiiviisti. Nyt hän pitää toimintaansa virheenä.

Orpokotia pitäneet Gatajevit siirtyivät myöhemmin Liettuaan. Siellä he kuitenkin saivat syytteitä, joita he itse ja heidän tukijansa pitivät lavastettuina. He pakenivat Suomeen, josta saivat myöhemmin turvapaikan. Honkasalon mukaan taistelu Gatajevien turvapaikasta oli juuri viestinvaihdon aikaan tiiviimmillään, ja Honkasalon ajatukset olivat kiinni turvapaikkakysymyksessä.

Honkasalon mukaan paikallisten kuvaajien käyttäminen ei sinänsä ole dokumenttielokuvissa mitenkään harvinaista. He hoitavat tarvittaessa teknisen kuvaamisen ohjeiden mukaan.

Varsinaisen kuvaamisen hoiti pitkälti Mukuševa. Honkasalo sanoo olleensa tähän jo yhteydessä.

”Jos Mukuševa ja Magazijeva nyt haluavat oikeat nimensä lopputeksteihin, vaihdan ne tosi mielelläni. Jos heistä tilanne on nyt riittävän turvallinen siihen”, Honkasalo sanoo.

Se on teknisesti helppoa, sillä elokuva on äskettäin digitalisoitu.

”Toivottavasti voidaan joskus olla vaikka samoilla festivaaleilla yhdessä. Elokuva kiertää aktiivisesti maailmalla edelleenkin. Vielä ei ole myöhäistä.”

Sekä Mukuševa että Magazijeva sanovat HS:lle, että kyse on etupäässä siitä, että heillä on ollut tunne epäreiluudesta.

”Päättäköön Honkasalo”, Mukuševa sanoo.

Pirjo Honkasalon Melancholian kolme huonetta -elokuva on kuvattu Venäjällä, Tšetšeniassa ja Ingušiassa. Dokumentti kertoo orvoista ja pahoinpidellyistä lapsista. Kuva: Pirjo Honkasalo.

Seuraa uutisia tästä aiheesta