Nuoria sukupolvia yhdistää yksi tehtävä, sanoo toimittaja Tuija Siltamäki – ja kysyy, mitä hyötyä on syödä vegaaninen burgeri, jos siitä ottaa kuvan älypuhelimella - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri

Nuoria sukupolvia yhdistää yksi tehtävä, sanoo toimittaja Tuija Siltamäki – ja kysyy, mitä hyötyä on syödä vegaaninen burgeri, jos siitä ottaa kuvan älypuhelimella

Toimittaja Tuija Siltamäen kirjoittama nuorisopamfletti on syntynyt Elinkeinoelämän valtuuskunnan tilauksesta.

Toimittaja Tuija Siltamäki on kirjoittanut pamfletin nuorisosta ja tulevaisuuden Suomesta.

Toimittaja Tuija Siltamäki on kirjoittanut pamfletin nuorisosta ja tulevaisuuden Suomesta. Kuva: KAROLIINA PAAVILAINEN

Julkaistu: 27.2. 10:49, Päivitetty 28.2. 12:35

Yhdistääkö Suomen nuoria sukupolvia mikään, kun yhtenäiskulttuuri oli ja meni?

Suomen nuorisosta ja maan tulevaisuudesta pamfletin kirjoittaneen toimittaja Tuija Siltamäen mielestä nuorilla, niin sanotuilla Y- ja Z-sukupolvilla, on kuin onkin yhteisiä nimittäjiä.

Ja yksi yhteinen iso tehtävä myös.

Sukupolvikokemuksia on kaksi: ilmastonmuutos ja sen torjuminen sekä internet.

”On sanottu, että nuorilla sukupolvilla ei olisi samanlaista kollektiivista yhteiskunnallista tehtävää kuin suurilla ikäluokilla oli hyvinvointivaltion kanssa. Tai mitä vastaavasti oli jälleenrakennus sotien jälkeen.”

”Sen suurempaa jälkimaterialistista projektia ei ole kuin se, että varmistamme että täällä on elämää vielä sadan vuoden päästäkin”, Siltamäki sanoo.

Siltamäen kirjoittama pamfletti julkaistaan torstaina 27. helmikuuta. Kirjan nimenä on provosoiva Nuoriso, pilalla. Tai itse asiassa kirjan nimi on ennen kaikkea leikittelevä, sillä Siltamäki tunnetaan kirjoittajana satiirisuudestaan. Hän kuuluu itsekin analysoimaansa Suomen nuoreen polveen.

Kirjasen idea on yksinkertainen: Siltamäki pyrkii kuvaamaan, millaisia ovat yhteiskunnan nuorimmat aktiivi-ikäiset sekä sitä, millaiseksi maailma ja Suomi on heidän myötään muuttunut ja muuttumassa. Kirjan alaotsikkona on Kuinka yltäkylläisyys sai meidät ajattelemaan vain itseämme?

”Me olemme hirveän viehtyneitä pieneen kiistelyyn, kun nopealla aikataululla pitäisi tehdä tosi konsensushenkisiä päätöksiä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja päästöjen vähentämiseksi. YK:n arvion mukaan vuoteen 2050 mennessä voi olla 250 miljoonaa ilmastopakolaista. Riidelläänkö me silloin vielä siitä, saako vanhustentalossa tarjoilla lehmänmaitoa?”

Maaliskuussa 2019 Eduskuntatalon edessä järjestettiin nuorten ilmastomarssi.

Maaliskuussa 2019 Eduskuntatalon edessä järjestettiin nuorten ilmastomarssi. Kuva: Heikki Saukkomaa

Pamfletin kirjoittanut Siltamäki oli itse teini edellisen vuosikymmenen alkaessa.

Hän on syntynyt Lahdessa vuonna 1992, kirjoittanut siellä ylioppilaaksi vuonna 2011 ja opiskellut journalismia vuodesta 2011. Siltamäki on tehnyt toimittajan töitä lähes koko vuosikymmenen eri sanomalehdissä, muun muassa Helsingin Sanomissa.

”Saatananmoinen tuottavuusloikka ollut päällä monta vuotta”, Siltamäki kertoo puhelimessa ja pitää pienen tauon.

”Semmoisen sitaatin napsautin sulle sitten.”

Siltamäen pamfletti on kirja sukupolvista, jotka ovat maailmanmuuttamisiässä. Kyse on sukupolvista, jotka ovat syntyneet 1980- ja 1990-luvuilla ja joita Siltamäki nimittää Douglas Couplandilta periytyvän tavan mukaan Y- ja Z-sukupolviksi.

Pamfletit eli ajankohtaisia kysymyksiä käsittelevät kiistakirjoitukset itsessään ovat vanha keksintö osana yhteiskunnallista keskustelua. Suomessa lajilla on pitkät perinteet. 1990-luvun pamfleteista tunnetuimpia on vuonna 1994 julkaistu Ultimatum isänmaalle, jossa hetkeksi herännyt nuorsuomalainen liike paalutti tulevaa Suomea Janne Jutilan, Risto E.J. Penttilän ja Jaakko Tapanisen voimin.

Seuraavalla vuosikymmenellä Osku Pajamäki tylytti omassa pamfletissaan suuria ikäluokkia ahneeksi sukupolveksi ja Heikki Patomäki arvosteli suomalaista uusliberalismia omassa kirjasessaan. Tutkija Anna Elomäki kirjoitti pari vuotta sitten pamfletin feministisestä talouspolitiikasta. Samoihin aikoihin myös talousvaikuttaja Björn Wahlroos julkaisi oman pamflettinsa.

Siltamäen kirjasen tilaaja ja maksaja on Elinkeinoelämän valtuuskunta eli Eva. Kyse on liike-elämän ajatushautomosta, jonka ”tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä”. Markkinataloutta puolustavan Evan hallituksessa istuu entisiä ministereitä, pörssiyhtiöiden pomoja sekä työnantajajärjestöjen johtajia.

Pamfletin tekoon Siltamäki ryhtyi istuessaan kampaajalla.

”Evan silloinen johtaja Matti Apunen tiedusteli voisiko minua kiinnostaa pamflettityyppisen tekstin kirjoittaminen. Se taisi olla sähköposti? Ei se ainakaan mikään TikTok-viesti ollut. Innostuin heti valtavasti, mutta ajattelin että odotan muutaman minuutin ennen kuin vastaan, etten vaikuta liian innokkaalta.”

Nuoriso valikoitui kirjasen aiheeksi vasta paljon myöhemmin kampaajatuolista nousemisen jälkeen.

”Mietin, mitkä asiat minua maailmassa ylipäätään kiinnostavat. Hevosista, viherkasveista tai vintagemekoista ei monitasoista yhteiskunnallista analyysia voi kirjoittaa. Aiheiksi jäivät media ja nuoret. Kun tilaaja on yhteiskunnallinen toimija, lähdettiin yhteiskunnallisia kytköksiä katsomaan.”

Pohjaksi Siltamäki kävi läpi yhteiskuntatutkijoiden kirjoituksia, ja yksi pamfletin lähtökohta oli tutkija Juha Siltalan viljelemä käsite jälkimaterialistinen. Pamfletin mukaan suomalaisen ja yleensä pohjoismaisen hyvinvointivaltion parhaita puolia on se, että useimmilla täällä asuvista ja elävistä on varaa suhtautua kriittisesti vaurastumiseen.

”Suuri oivallus liittyy aiheessa siihen, miten kaikkea leimaa yksilöllistyminen. Se taas on mahdollista, kun hyvinvointi on lisääntynyt. Meillä on varaa ja aikaa miettiä, mitä just mä saan tältä työltä tai mikä just mulle on tärkeää politiikassa”, Siltamäki sanoo.

”Ei tämä silti kosketa kaikkia. On hyvin iso joukko saman sukupolven porukkaa, jolle riittäisi hyvin se, että rahaa tulisi tilille kerran kuussa ja olisi jotain järkevää tekemistä”, Siltamäki sanoo.

Kirjassa Siltamäki tiivistää ajatuksen tähän tapaan:

”Tyypillisesti esimerkiksi opettajat ja sairaanhoitajat kokevat, että vaikkei työ aina olisikaan kovin hohdokasta, se on sentään tärkeää. Ilman roskakuskeja ja siivoojia yhteiskunnat romahtaisivat, mutta heidän harvemmin kuulee avautuvan Hesarin lifestyle-sivuilla siitä, miten mieletön fiilis sekajäteastian tyhjentämisestä tulee. Kovimpaan ääneen ja pisimmillä Facebook-päivityksillä työn merkitystä hehkuttavat usein muutosjohtajien kaltaiset uudet työläiset, joista on yhteiskunnalle huomattavasti vähemmän hyötyä kuin vaikkapa roskakuskeista.”

Flow-festivaalin yleisöä kuuntelemassa Erykah Badua kesällä 2019.

Flow-festivaalin yleisöä kuuntelemassa Erykah Badua kesällä 2019. Kuva: Kaisa Rautaheimo / HS

Nuoriso, pilalla -pamfletti kertoo Suomesta ja maan nuorista sukupolvista myös sanatasolla. Kommunisteja ei mainita kertaakaan, mutta fasismi kyllä. Feminismi mainitaan, mutta patriarkaatista Siltamäki ei kirjoita. Kirjan sivuilla vilahtavat niin Pokémon, Avicii, vegaaninen burgeri kuin myös Roni Bäck, Snapchat sekä Maria Veitola, mutta bruttokansantuotetta, hiilijalanjälkeä tai puolustusliitto Natoa ei mainita.

1990-luvun lamasta ja leikkauksista huolimatta alle nelikymppiset polvet ovat kasvaneet vaurauden ajassa. Se on näkynyt myös siinä, miten vahvasti X-, Y- ja Z-sukupolvien lapsuutta ovat määrittäneet kaupallisen populaarikulttuurin tuotteet. Kulutusvalinnat ovat sen mukaisia, samoi ristiriidat.

”Mitä hyötyä on syödä Flow-lounaaksi vegaaninen burgeri, jos siitä ottaa kuvan älypuhelimella, jonka sisukset on kaivettu kongolaisten lapsiorjien selkänahasta?” Siltamäki ihmettelee kirjassaan.

Koulutusta koskevassa osiossa Siltamäki pohtii muun muassa opintotukien tulorajojen ongelmaa ja sitä onko koulutuksen uudistaminen välttämätöntä ollenkaan.

”On virkistävää, jos joku sanoo, että ei. Että miksi pitää uudistaa. Välillä minusta uudistustyötä tehdään vain siksi että jotain pitää tehdä. Sama asia kuin työpaikoilla, kun ihmiset istuvat avokonttoreissa kuulosuojaimet päässä. Sitten ihmiset jäävät tekemään töitä kotiin, kun eivät saa töitä tehtyä töissä.”

Vaurauden keskellä Siltamäki päätyy toteamaan, että hyvinvointivaltion alasajohanke on näkökulmaharha. Ainakin osittain. Alasajosta moni nuoressakin polvessa on ollut huolissaan.

”Olen toipuvana maalaisena hyvinvointivaltion suuri ystävä ja korostan mielelläni, miten vaalimisen arvoinen tämä konsepti on. Maksan mielelläni veroni. Siitä en pidä, että hyvinvointivaltion romuttamista pidetään poliittisena hokemana, jossa syyllisiä ovat oma poliittiset vastustajat. Sen näkee omasta ikkunasta, että päiväkodit ja koulut ovat edelleen pystyssä ja vanhustenhoitoa yritetään järjestää”, Siltamäki sanoo.

”On aina hyvä kärjistää ja jeesustella itse sata sivua ja sitten kritisoida muita kärjistämisestä ja jeesustelusta”, satiirikko sanoo heti perään.

Muheva satiirisuus tekee pamfletin tekstistä viihdyttävää luettavaa, sillä Siltamäki kertoo välillä haluavansa syntymäpäivälahjaksi esimerkiksi ponin. Slavoj Žižekin ehdottaessa passiivisuutta yhteiskunnallisen osallistumisen muodoksi satiirikko tietenkin innostuu. ”Vihdoin joku houkutteleva poliittisen osallistumisen muoto”, Siltamäki kirjoittaa.

Eihän hän tietenkään aivan tosissaan ole.

Päinvastoin Siltamäki kannustaa nuoria poliittisen vaikuttamisen tielle, ihan perinteiseen tapaan.

”Toivon, että paljon haipatusta nuorten naisten esiinmarssista olisi sellainen vaikutus, että se näkyisi nuorten kohonneena äänestysintona. Minusta oli omituinen keissi, miten vastikään nuorisobarometrin mukaan poliittinen aktiivisuus oli nuorilla ennätystasolla, mutta äänestysprosentit pian sen jälkeen muuta väestöä alhaisemmat”, Siltamäki sanoo.

”Usein ihmiset pettyvät politiikkaan, osin sen takia että heillä ei ole todenperäistä kuvaa siitä, mitä politiikassa voi tehdä. Suomalaiset nuoret ovat fiksuja ja koulutettuja, mutta pelkillä somekampanjoilla ei ihan hirveästi pysty tekemään.”

Vegaanilihis kuului Flow-festivaalin tarjoomuksiin kesällä 2011.

Vegaanilihis kuului Flow-festivaalin tarjoomuksiin kesällä 2011. Kuva: Mirva Helenius

Siltamäki itse viihtyy tietenkin sosiaalisessa mediassa, mutta ei kaikissa somen kanavissa.

”Twitterin rooli korostuu kirjassa, koska se on yhteiskunnallisen toimimisen some. Mutta miten paljon Twitterin keskusteluilla on lopulta annettavaa kenellekään? Olisiko sekin some kivempi, jos me tappelisimme siellä vähemmän yhteiskunnasta ja juttelisimme enemmän viherkasveista ja Kummelista. Poliitikot ja media korostavat Twitterin roolia, mutta juuri siksi on hyvä nostaa kysymys, mikä siellä oikeasti tapahtuu.”

Millaiseksi Twitter muuttuu vuonna 2030 mennessä?

”En ole vakuuttunut, että se olisi enää edes olemassa. Nykyiset 15-vuotiaat ei välttämättä näe yhtä tärkeäksi käyttää tunteja viikossa Twitteriin kuten nykyiset nelikymppiset. Ei mullakaan ole Twitteriä enää puhelimessa. Minun hyvinvointiani kohentavat merkittävästi enemmän Himin ja Lady Gagan kuuntelu kuin notifikaatioiden seuraaminen.”

Instagram on Siltamäelle paljon mieluisampi kohtaamispaikka.

”Minulla on oikein mukavaa Instagramissa, jossa seuraan vain kavereitani, ihmisiä joista tykkään tai ihmisiä, joita haluan jostain henkilökohtaisesti syystä vakoilla. Myös Jodelin juorukanavia luen innolla.”

”Luulen, että ihmiset taitavat olla minulle suurempi ongelma kuin teknologia. Tuota ei olisi ehkä kannattanut sanoa lehdessä.”

Haastattelu on päättymässä. Siltamäellä on kiire toisaalle kertomaan näkemyksiään sukupolvien eroista. ”Mitä haluaisit vielä tietää”, hän kysyy.

Mikä on elämän tarkoitus?

Siltamäki kieltäytyy ensin vastaamasta.

Sitten satiirikko herää taas.

”Sitä minun pitää kysyä Elinkeinoelämän valtuuskunnan viestintäpäälliköltä.”

Tuija Siltamäki: Nuoriso, pilalla – Kuinka yltäkylläisyys sai meidät ajattelemaan vain itseämme? Eva pamfletti, 2020. 126 sivua. Juttua korjattu 11.00: Korjattu Douglas Couplandin nimen kirjoitusasu.

Koululaisia helsinkiläisessä peruskoulussa elokuussa 2019.

Koululaisia helsinkiläisessä peruskoulussa elokuussa 2019. Kuva: Anni Reenpää