Mitä tapahtui giljotiinin ja noitasapatin jälkeen? Berliozin suosikkiteoksen jatko-osa näkyy myös verkkolähetyksenä - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Konserttiarvostelu

Mitä tapahtui giljotiinin ja noitasapatin jälkeen? Berliozin suosikkiteoksen jatko-osa näkyy myös verkkolähetyksenä

Cécile Orblin eläytyi oopiumipainajaisesta toipuvaksi säveltäjäksi.

Cecile Orblin oli kuin Hector Berlioz harvinaisessa Lélio-esityksessä, joka nähdään ja kuullaan myös HKO Screen -lähetyksenä. Kuva: Helsingin kaupunginorkesteri

Julkaistu: 27.2. 13:12

Klassinen. Helsingin kaupunginorkesteri ja Musiikkitalon kuoro Klaus Mäkelän johdolla, ohjaus Erik Söderblom, lausunta Cécile Orblin, tenori Mario Zeffiri, bassobaritoni Nathan Berg Musiikkitalossa keskiviikkona 26. helmikuuta 2020. – Berlioz.

Olipa piristävää nähdä ja kuulla Hector Berliozin tutun Fantastisen sinfonian jälkeen sen harvoin esitetty näyttämöllinen jatko-osa nimeltä Lélio.

Fantastinen sinfonia räjäytti Pariisissa joulukuussa 1830 monta tajuntaa ja osoitti, että Berliozin sukupolvea Beethovenin kuolema vuonna 1827 ei ainakaan kangistanut.

Berliozin läpimurtoteoksessa uudenlaiset orkesteritehot yltyivät kuvaamaan jopa kiihkoisan juonen oopiumipainajaista, marssia teloituslavalle ja noitasapattia.

Häpeämätön sinfonia tuntuu soivan melkein jatkuvasti Musiikkitalossa. Mieleen tulee Roger Norringtonin johtama tulkinta 2013, Susanna Mälkin HKO-konsertti 2016 ja Radion sinfoniaorkesterin lukuisat esitykset: vuonna 2015 johtaja oli Leonard Slatkin, vuonna teoksen johti Rafael Payare ja vuonna 2019 ensin Radion sinfoniaorkesterin seuraava ylikapellimestari Nicolas Collon helmikuussa ja sitten RSO:n nykyinen ylikapellimestari Hannu Lintu syyskuussa.

Kolmea viime esitystä vertaillessa Collon sai rauhallisemmat kolme ensimmäistä osaa soimaan ainutlaatuisen viehkosti. Lintu oli odotetusti vahvin kahden viimeisen osan räiskähtelyissä. Nyt Klaus Mäkelä nosti detaljeja esiin kiitettävästi, mutta esitys ei vielä keskiviikkona ollut alkupuolella yhtä kaunis ja hiottu kuin Collonilla eikä lopussa yhtä jäntevästi räjähtelevä kuin Linnulla.

Mäkelä ajatteli tietysti kokonaisuutta: yleensä Fantastinen sinfonia päättää konsertin, mutta nyt piti säästää energiaa myös suunnilleen yhtä pitkään Lélioon.

Hector Berlioz ja Klaus Mäkelä. Kuva: Getty & Lehtikuva

Lélio on röyhkeä tilkkutäkki vanhoja sävellyksiä ja luonnoksia, jotka Berlioz nivoi yhteen romanttisen kuumeisella lausuntaosuudella. Fantastinen sinfonia oli ollut menestys, ja säveltäjä taisi ajatella, että nyt hän saisi sen imussa vanhempien teosten parhaille paloille uutta käyttöä.

Näin se kävi: ensimmäinen laulu Goethen runoon on saksalaistyylinen lied ihan vaan pianon kanssa, toinen musiikkiosuus on Kleopatra-kantaatista (1829), rosvolaulu (kertoja haluaa paeta rosvoksi) oli myös ilmeisesti aikaisemmin valmis, seuraavat kaksi musiikkiosuutta on sovellettu Orfeon kuolema -kantaatista (1827) ja melkein vartin kestävä Fantasia Shakespearen Myrskystä oli sävelletty ja esitettykin loppuvuodesta 1830.

Lausunta alkaa täsmälleen siitä kohdasta, jossa Fantastisen sinfonian päähenkilö herää oopiumipainajaisesta, ja ilman väliaikaa efekti olisi varmaan vielä jännempi.

Myös lausunnan loppu viittaa suoraan sinfoniaan: lausuja huomaa Fantastisen sinfonian noidaksikin muuttuneen naispäähenkilön teeman soivan edelleen pakkomielteenään Encore! Encore, et pour toujours! eli ”Taas! Taas, ja ikuisesti”.

Siinä välissä lausunta on aasinsiltojen juhlaa, jotta vanhat sävellyspätkät saadaan mukaan: aiheina ovat esimerkiksi ystävyys, Shakespeare, rosvounelmat ja ajatukset orkesterin- ja kuoronjohtamisesta.

Lausuntaosuuden kuumeisuus heijastaa alle 30-vuotiaan Berliozin omia kuohuja, joissa romansseja tai niiden toiveita sekä kihlauksia, uskottomuutta ja salamurhasuunnitteluja riitti enemmän kuin tässä mahtuu kertomaan.

Tämä kaikki välittyi Erik Söderblomin simppelin toimivasta ohjauksesta ja Berlioz-vaatteisiin pukeutuneen näyttelijä Cécile Orblinin hienosta suorituksesta.

Itsensä Riccardo Mutin Lélio-levytyksestä tuttu tenori Mario Zeffiri kävi laulamassa Goethen runoon perustuvan liedin ja toisen numeron. Hänen sointinsa on todella kaunis, vaikka ihan aluksi hän joutui koukkimaan säveltasoja yllättävästi. Bassobaritoni Nathan Berg onnistui moitteetta hassussa rosvolaulussaan ja sai heiluttaa miekkaakin.

Kolmen screenin lähikuvat ja Juha Siltasen suomennoksen tekstitys välittyivät alkuvaikeuksien jälkeen omalle istumapaikalleni hyvin.

Yleisö tuntui yllättyvän ja naureskelevan, kun ”Lélio” alkaa ohjeistaa kapellimestarina Myrsky-fantasiaansa ja kehuu ”oppilasorkesterin” (HKO) ja kuoron (Musiikkitalon kuoro) edistyneen ”takarivin miehiä” lukuun ottamatta.

Tämäkin teksti on kuitenkin suoraan Lélion lausuntaosuudesta, mitä nyt Klaus Mäkelän nimi lisättiin mukaan lausuntaosuuteen lisähauskuutukseksi.

Kaiken jälkeen ymmärtää hyvin, että Lélio-tilkkutäkki esitetään harvoin. Lausuntaa ilman musiikkia on aika paljon, ja silti lavalle tarvitaan säästeliäästi käytetty jättiorkesteri, kaksi laulusolistia ja kuoro.

HKO soitti Robert Kajanuksen aikaan 1890-luvulta lähtien aika usein ”Aeolin harppua oopperasta Lelio” (vaikka Lélio ei ole ooppera), mutta kokonaisuutena ja täydellä koneistolla tämä saattoi olla Suomen ensiesitys.

Ja kyllä kannatti, sanoisin. Lélio oli myös kuoron ja orkesterin puolesta hieno onnistuminen. Onneksi myöhempi torstain esitys välitetään HKO Screen -lähetyksenä verkossa torstaina 27. päivä klo 19 alkaen. Esityksen pitäisi olla saatavissa myös myöhemmin tämän linkin takaa.

Konserttiarvostelu|Radion sinfoniaorkesteri tarjosi paljastavan mahdollisuuden vertailla nykyistä ja seuraavaa ylikapellimestaria – tulos oli täysin odotettu

Levyarvostelu|Claes Andersson piti Beethovenin viimeistä jousikvartettoa ”ihmisen saavutuksista suurimpana”, mutta onko se totta? – Uudet jättikokoelmat paljastavat, mistä Beethovenissa on kyse

Konserttiarvostelu|Radion sinfoniaorkesteri valitsee pomokseen vuoroin yrmyn ja lyyrikon – Nicholas Collon osoitti, että nyt on raikkaan kauneuden vuoro

Konserttiarvostelu|Susanna Mälkki, HKO ja Berlioz järisyttivät tehoillaan

Arvio|Radion sinfoniaorkesteri soitti täydellä paahteella hetkestä hetkeen

Arvio|Valistuksen ajan orkesteri toi huumehuuruja Musiikkitaloon