Nuorena musiikinopiskelijana Aki Rissanen uhmasi opettajiaan ja on nyt sukupolvensa kiitetyimpiä suomalaisia jazzmuusikkoja - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri

Nuorena musiikinopiskelijana Aki Rissanen uhmasi opettajiaan ja on nyt sukupolvensa kiitetyimpiä suomalaisia jazzmuusikkoja

Tyylillisiin kokeiluihin Aki Rissasta ajoivat kotiin vuonna 1987 hankitut pystypiano, Amiga-kotitietokone ja syntetisaattori.

Kalenterin mukaan pianisti ja säveltäjä Aki Rissasella on syntymäpäivä vain joka neljäs vuosi, sillä hän sattui syntymään karkauspäivänä, 29. helmikuuta. ”Olen selvinnyt tästä tähän saakka ilman suurempia traumoja”, hän tunnustaa työhuoneessaan Pitäjänmäellä. Kuva: Heidi Piiroinen / HS

Julkaistu: 28.2. 2:00, Päivitetty 28.2. 6:11

Pianisti Aki Rissasen neljännen kerroksen työhuoneesta avautuu kymmenen ikkunan levyinen näkymä mäntymetsikköön, vaikka lähimmälle raitiovaunupysäkille on vain pari kilometriä.

”Onhan se komea ja niin suomalainenkin”, Rissanen sanoo maisemastaan Pitäjänmäen Takkatiellä.

Voisi olettaa, että tämä näkymä on innoittanut häntä säveltämään juuri sitä jazzia, jolla hän kiertää Eurooppaa yhtenä alansa suomalaisista huipuista.

Ei, päinvastoin.

Rissanen on viime ajat ottanut etäisyyttä luontokuvamaisuuteen, jolla hänen sukupolvensa pohjoismaisia muusikkoja usein arvioidaan ja markkinoidaan. Kaikenlainen nordic kiinnostaa nyt jazzissakin.

”Kysyn joka aamu, että millainen olen muusikkona ja musiikin tekijänä – ja miten erottautuisin metsiköstä”, Rissanen sanoo.

Hymynkare paljastaa, että hän ei kysy sitä ehkä ihan joka aamu. Riittävä erottautuminen on näin korkealla kansainvälisellä tietotaitotasolla kuitenkin tärkeää, melkein elinehto.

Jazziin erikoistuneelle eurooppalaiselle muusikolle riitti aiemmin, että osasi soittaa mahdollisimman aidosti, amerikkalaisittain, pienellä omalla twistillä.

Nykyään amerikkalaisten esikuvien mukailusta ei saa parhaita pisteitä, vaikka olisi taitava. Jokaisen sooloilevan jazzmuusikon pitää kuulostaa ainutlaatuiselta.

Kuopiossa syntyneelle ja varttuneelle Rissaselle tämä ei ole ollut suuri ongelma, sillä hän muistaa soittaneensa tuttujen kappaleiden sekaan omiaan jo ensimmäisistä oppitunneista.

”Se tuntui tosi luontevalta, vaikka en tainnut ymmärtää tekemisistäni mitään. Saati tiennyt, että olin improvisoimassa”, naurahtaa Rissanen ja hirvittelee myöhempää riskinottoaan.

Hän soitti Kuopion konservatorion viimeisessä tutkinnossa klassisten pianokappaleiden väliin omia sooloja, kuulemma ensimmäisenä oppilaitoksen historiassa. ”Raatilaiset keskustelivat pitkään, että hylätäänkö Rissanen kokonaan. Pääsin läpi, täysillä pisteillä.”

Rissasen yhteydessä korostetaan aina sitä, että ennen Sibelius-Akatemian jazztutkintoa hän opiskeli kymmenen vuotta klassista pianonsoittoa – kuten levyiltä toki kuuluu.

”Taidemusiikin” ammattilaisuutta hän ei kuitenkaan harkinnut edes nuorukaisena. Pysty­pianon ohella kotiin hankittiin vuonna 1987 Amiga-kotitieto­kone ja syntetisaattori, ja ne veivät mukanaan.

”Ne veivät niin, että ryhdyin tekemään melkein heti omanlaista musiikkia, jos sitä musiikiksi saattoi kutsua”, Rissanen kertoo.

”Ehkä sain silti aikaan jotain, sillä viihdyin huomattavan ujona omissa oloissani seurana tietokone ja syntikka. Ja se piano.”

Erilaiset tyylilliset ja elektronimusiikilliset kokeilut kiinnostavat Rissasta ilmiselvästi yhä paljon, sillä työhuoneen telineissä on toistakymmentä syntetisaattoria ja sivussa vielä pari vanhempaa sähköpianoa. Viisitoista vuotta omia levyjä tehnyt Rissanen tunnetaan silti parhaiten akustisesta jazzista.

Jazzin suhteen Rissanen on myöhäisherännäinen, sillä hän osti ensimmäinen ”oikean” jazzalbuminsa vasta kuusitoistavuotiaana, ja senkin sokkona. Hän kiittää nyt, että se oli hienostuneen Oscar Petersonin soolo­levy, standardeista koottu ahaa-elämyksellinen Tracks.

Ikiomien levyjen tekemisen Rissanen aloitti sooloalbumilla La Lumière Noire mutta on pidätellyt heittäytymistä sooloesiintyjäksi. Empiminen liittyy osittain erottautumiseen, oman soundin löytämiseen.

”Jazzissa se on ehkä helpompaa esimerkiksi saksofonisteille tai trumpetisteille, sillä heidän soittimensa ovat niin lähellä ihmisääntä ja keikoilla aina samat, omat. Vaikka on meilläkin keinomme”, Rissanen sanoo.

”Itse tavoittelen syvää ja lämmintä soundia – tilaa, jossa piano alkaisi resonoida kauttani.”

Näyttää se onnistuvan myös yhtyeen jäsenenä.

Paras tähänastinen esimerkki on Rissasen oma, kolme albumia englantilaiselle julkaisijalle tehnyt trio. Sen saamat kiitokset lämmittävät erityisesti, sillä pianistin, basistin ja rumpalin kokoonpano on yksi jazzin keskeisimmistä ja käytetyimmistä. Siksi hän panttasikin pitkään sen levyttämistä.

”Trio on yhä tärkein, vaikka haluan laajentaa uusiin suuntiin, soolopianosta big bandiin. Mutta erottautuminen ei helpotu yhtään: musiikillisessa metsässä on vastassa monta muuta kovaa puuta.”

Aki Rissanen

Syntyi 1980 Kuopiossa.

Opiskeli pianonsoittoa Kuopion konservatoriossa. Soitti baritonitorvea puhallinorkesterissa Kuopiossa.

Musiikin maisteri 2009, Sibelius-Akatemian jazzosasto.

Ensimmäinen albumi Warp!-yhtyeen One Note Stories 2005. Ensimmäinen albumi omalla nimellä La Lumière Noire 2007, jonka jälkeen kymmenen muuta.

Soittaa noin kolmellakymmenellä muulla levyllä.

Aki Rissanen Trio sai Emma-palkinnon ensialbumistaan Amorandom 2016. Muut ajankohtaiset yhtyeet: Lauri Porra Flyover, Grand Impérial Orchestra, Aleatoric ja Designers.

Avioliitossa, kaksi lasta

Täyttää 40 vuotta lauantaina 29. helmikuuta.