Klassikkoteos Berlin Alexanderplatzista tehtiin uusi elokuvaversio, joka muuttaa päähenkilön afrikkalaiseksi pakolaiseksi – ohjaaja kertoo HS:lle, miksi - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri

Klassikkoteos Berlin Alexanderplatzista tehtiin uusi elokuvaversio, joka muuttaa päähenkilön afrikkalaiseksi pakolaiseksi – ohjaaja kertoo HS:lle, miksi

Berliinin elokuvajuhlilla sai maailmanensi-iltansa uusi Berlin Alexanderplatz -elokuva, Alfred Döblinin klassikkoteoksen ensimmäinen filmatisointi tasan 40 vuoteen. HS tapasi ohjaaja Burhan Qurbanin, joka sijoitti teoksen nykyaikaan.

Alfred Döblinin romaani Berlin Alexanderplatz (1929) tunnetaan hyvin Rainer Werner Fassbinderin tv-sarjasta (1980). Nyt siitä on tehty uusi filmatisointi. Kuva: Alfred Eisenstaedt, Sommerhaus Filmproduktion

Julkaistu: 29.2. 2:00, Päivitetty 29.2. 12:55

Berliini

’Hän seisoi Tegelin vankilan portin edessä ja oli vapaa.”

Ja muutama rivi myöhemmin: ”Rangaistus alkaa.”

Tällä tavoin alkaa saksalaisen Alfred Döblinin 1929 julkaistu romaani Berlin Alexanderplatz (suom. Aarno Peromies, 1979).

Romaanin hän on sekatyömies Franz Biberkopf, joka on istunut vankilassa neljä vuotta naisystävänsä taposta.

Kirja oli ilmestyessään moderni aikalaiskuvaus, ja kaksi siitä tehtyä elokuvaakin sovitettiin samaan 1920-luvun lopun epookkiin.

Uusin elokuvaversio, ensimmäinen filmatisointi neljäänkymmeneen vuoteen, on kuitenkin erilainen – ja siksi tapaus. Sen maailmanensi-ilta nähtiin juuri Berliinin elokuvajuhlilla.

Uuden Berlin Alexanderplatzin on ohjannut Burhan Qurbani, joka vastaa myös käsikirjoituksesta yhdessä Martin Behnken kanssa. Elokuva on 39-vuotiaalle Qurbanille vasta kolmas pitkä ohjaustyö.

Siinä Franz Biberkopf on nyt tummaihoinen afrikkalainen Francis B (Welket Bungue). Hän ei saavu alussa Berliinin keskustaan vankilasta vapautuneena, vaan pakolaisena Guinea-Bissausta.

Welket Bungue on elokuvan epäonninen päähenkilö Francis B. Kuva: Sommerhaus Filmproduktion

Romaanin alussa suurkaupungin häly iskee korville. Biberkopf istuu raitiovaunuun kohti Berliinin keskustaa. Hän haluaa aloittaa uuden, kunnollisen elämän. Ja haluaa tuolta elämältä ”muutakin kuin voileipiä” – menestyä, tulla joksikin.

Mutta kuten Alfred Döblin kirjoittaa jo tarinan alussa: ”Kolme kertaa kohtalo törmää miestä vastaan (--) Lopulta se torpedoi hänet hirvittävällä äärimmäisellä raakuudella.”

Berlin Alexanderplatz on yksi saksalaisista kirjallisuuden klassikoista. Döblin käytti siinä kollaasitekniikkaa, jossa tarina saattaa katketa milloin säätiedotuksiin, milloin tilastoihin tai uutisotsikoihin. Kerronta on tajunnanvirtamaista ja tarinan muoto yhtä tärkeässä asemassa kuin sisältö.

Lisäksi Berlin Alexanderplatzia pidetään yhtenä ensimmäisistä suurkaupunkiromaaneista.

Berliini on käytännössä kirjan päähenkilö siinä missä Biberkopf ja muut sen ihmishenkilötkin. Kaupungin tunnelmaa Döblin kuvaa ennennäkemättömän taitavasti.

Berliini olikin kirjan ilmestyessä 1920-luvun lopussa vielä Euroopan sydän, kulttuurin, taiteen ja politiikan kuhiseva keskus. Vain muutamaa vuotta myöhemmin kaikki kaatui kansallissosialistisen puolueen, Adolf Hitlerin ja natsi-Saksan nousuun.

Tästä tulevaisuudestakin nähdään kirjassa viitteitä.

Barbara Sukowa ja Günter Lamprecht olivat rakastavaiset Rainer Werner Fassbinderin versiossa 1980. Kuva: Peter Bischoff / Getty Images

Piel Jutzin ohjaama vuoden 1931 elokuvaversio romaanista on nykyään melko unohdettu, mutta ohjaajalegenda Rainer Werner Fassbinderin (1945–1982) vuonna 1980 ilmestynyt tv-sarja saattaa olla monelle kirjaakin tunnetumpi.

Fassbinderin mestarillinen ­teos seuraa kirjaa äärimmäisen tarkasti, mutta on silti aivan oma taideteoksensa. Sitä voi myös kutsua elokuvaversioksi, sillä Fassbinder suunnitteli Berlin Alexanderplatzinsa alusta asti myös valkokankaille, ja 15-tuntista eeposta onkin esitetty elokuvateattereissa.

Siksi on selvää, että jos Berlin Alexanderplatzista tehdään uusi elokuvasovitus, se on itsessään tapaus – vähän kuin Tuntematon sotilas Suomessa.

Uudessakin elokuvassa Döblinin tarina on enimmäkseen ennallaan henkilöhahmoineen, vaikka kaikki on vain sovitettu uuteen moderniin kehykseen. Francis B haaveilee kunnollisesta elämästä, mutta tahtoo myös menestyä eikä jäädä pelkäksi kaltoin kohdelluksi rakennustyöläiseksi.

Hän ystävystyy kantasaksa­laisen Reinholdin (Albrecht Schuch) kanssa, ja tämä houkuttelee Francisin rikolliselle uralle, puistoon huumediileriksi gangsteri Pumsin (Joachim Krol) jengiin.

Francis tapaa myös prostutioitu Miezen (Jella Haase), ja heidän välilleen kehittyy aito rakkaus. Mutta Reinhold, psykopaatti ja hyväksikäyttäjä, houkuttelee Francisia jatkuvasti pimeälle puolelle. Kohtalo ei anna armoa. Vai antaako tällä kertaa?

HS:n Berliinissä tapaama Qurbani kertoo lukeneensa Döblinin Berlin Alexanderplatzin ensimmäisen kerran jo teininä ja sen jälkeen lukuisia kertoja.

Elokuvan matka ensimmäisestä ideasta kankaalle vei Qurbanilta kahdeksan vuotta. Tuo ensimmäinen idea tuli kuitenkin muualta kuin kirjasta, hän kertoo. Se syntyi Berliinissä Hasenheiden puistossa, jonka lähellä Qurbani asuu.

”Berliinissä on paljon niin sanottuja volksparkeja eli kansanpuistoja, ja Hasenheide on niistä suurimpia. Siellä on ulkoilma­teatteri ja minigolfratoja. Siellä liikkuu paljon lapsiperheitä. Hyvin keskiluokkainen ja porvarillinen paikka, mutta samalla paikka, jossa käydään paljon huumekauppaa”, Qurbani kertoo.

”Huumeita myyvät tyypit ovat yleensä afrikkalaistaustaisia mustia miehiä, jotka hengailevat porukoissa. Niinpä monet puistoissa liikkuvat keskiluokkaiset saksalaiset pitävät automaattisesti kaikkia tummaihoisia huumediilereinä. Se saa minut vihaiseksi.”

Berlin Alexanderplatz on Burhan Qurbanin kolmas pitkä elokuva. Kuva: ANNEGRET HILSE / REUTERS

Qurbanin vanhemmat ovat kotoisin Afganistanista. Hän sanoo tietävänsä myös omasta kokemuksestaan, millaisia ennakkoluuloja ei-valkoihoinen joutuu yhä Saksassa kokemaan.

”Ajattelin, että haluaisin tehdä elokuvan jostakin tuollaisesta afrikkalaistaustaisesta tyypistä ja näyttää, millaista hänen elämänsä on. Mutta samalla mietin kyynisesti, kiinnostaisiko sellainen elokuva ketään. Noista ihmisistä ei kukaan välitä muutenkaan, he ovat ohikulkijoille kuin ilmaa.”

”Eräänä päivänä, kun satuin kantamaan mukanani Döblinin kirjaa, sain idean. Entä jos tarinani ’puistotyyppi’ olisikin Franz Biberkopf? Silloin yleisö ei enää voisi jättää elokuvaa huomiotta. Se ei yksinkertaisesti olisi mahdollista.”

Tekään ette voi jättää sitä huomiotta, koska kyseessä on Berlin Alexanderplatz, Qurbani sanoo osuvasti minulle ja toiselle haastattelua tekevälle toimittajalle: ”Vaikka elokuva olisi ihan onneton ja surkea adaptaatio, teidän olisi silti kirjoitettava siitä.”

Tähän väliin lienee paikallaan kertoa, millaisen vaikutelman Qurbanin Berlin Alexanderplatz minuun jätti.

Se ei ollut onnettoman surkea – muttei silti kovin onnistunutkaan. Elokuva voi hyvinkin toimia niille katsojille, joille alku­teos ei ole tuttu. Mutta jos sitä vertaa Döblinin kirjaan tai Fassbinderin tulkintaan, sen heikkoudet korostuvat.

Qurbanin elokuvassa on liikaa latteita ja saippuaoopperamaisia piirteitä. Sinänsä komean näköisen elokuvan visuaaliset ratkaisutkin ovat usein kliseisiä: neonvaloja yön loisteessa ja klubikohtauksia, joissa heitellään hidastetusti seteleitä ilmaan samalla, kun tankotanssija vääntelehtii kuvan etualalla.

Unikohtausten symboliikka on niin ikään tavanomaista raamatullisine kuvineen ja punasävyisine, kadotukseen johtavine tunneleineen.

Sellaiseen sortui tosin Rainer Werner Fassbinderkin sarjansa kuuluisassa epilogissa.

Jakso on kaksituntinen surrealistinen painajaisuni, jossa mielisairaalassa houraileva Biberkopf kohtaa demoninsa ja menneisyytensä. Siinä Fassbinder väläyttää myös sitä Saksan tulevaisuutta, josta Alfred Döblin ei vielä tiennyt mitään.

Alleviivaavuudesta huolimatta jakso on kuitenkin vaikuttava. Biberkopfiin samastuva Fassbinder päästää siinä alitajuntansa rajoituksetta valloilleen. Kuten muussakaan sarjassa, hän ei välitä katsojan mahdollisista mielipiteistä eikä yritä päästää tätä helpolla. Eihän niin tee Döblinkään.

Burhan Qurbani yrittää sen sijaan sekä kunnioittaa modernistista alkuteosta että tehdä suurelle yleisölle tähdättyä main­stream-elokuvaa.

Menestyksestä haaveilevan miehen (Welket Bungue) ja prostituoidun (Jella Haase) rakkaus on uudenkin Berlin Alexanderplatzin keskiössä. Kuva: Stephanie Kulbach

Mutta on uudessa Berlin Alexanderplatzissa kaikesta huolimatta pointtinsa ja selkeä peruste, miksi se on tehty.

Huonoin ratkaisuhan olisi ollut tehdä romaanin pohjalta taas uusi historiallinen epookkielokuva. Rasismia ja maahanmuuttoa käsittelevine teemoineen Qurbanin teos on tiukasti tätä päivää.

Myös Biberkopfin hahmon muuttaminen pakolaiseksi on looginen ja alkuperäistarinaan sopiva ratkaisu. Alfred Döblin oli juutalainen ja joutui lopulta itsekin maanpakoon Saksasta kansallissosialistien noustua valtaan.

Qurbani sanoo kuitenkin, ettei näe pakolaisuuden olevan uuden Berlin Alexanderplatzin pääteema.

”Aloimme tehdä elokuvaa kahdeksan vuotta sitten, jo ennen vuonna 2015 Eurooppaan saapunutta pakolaiskriisiä. Minulle Berlin Alexanderplatz on elokuva niistä rakenteista, jotka tekevät ihmisistä pakolaisia ja vaikuttavat heidän kohteluunsa. Halusin kuvata kolonialismin perisyntiä ja vallan epätasapainoa.”

”Tämä epätasapaino on aina tuhoavaa, oli sitten kyse ensimmäisestä ja kolmannesta maailmasta, valkoisista ja mustista, rikkaista ja köyhistä.”

Qurbanille Alfred Döblinin kirjan ydin on ihminen, Franz Biberkopf. Hän on menettänyt osan ihmisyydestään ja kunniastaan ja haluaa ne takaisin, samoin kuin paikan maailmassa, joka on hänelle uusi.

Niin haluaa myös Francis B.

”Älä kutsu minua pakolaiseksi”, hän sanoo eräässä elokuvan kohtauksessa.

”Minä olen Saksa.”

Berlin Alexanderplatz kilpailee Berliinin elokuvajuhlien pääpalkinnosta Kultaisesta karhusta. Palkinnot jaetaan lauantai-iltana ja niistä uuti­soidaan tuoreeltaan HS.fi:ssä.

Berliinin elokuvajuhlat

Berliinin elokuvajuhlia eli Berlinalea vietetään tänä vuonna 70. kerran.

Tapahtuma on yksi Euroopan suurimmista elokuvafestivaaleista Cannesin ja Venetsian elokuvajuhlien ohella.

Festivaalin pääpalkinnosta Kultaisesta karhusta kilpailee tänä vuonna 18 elokuvaa eri puolilta maailmaa.

Berlin Alexanderplatzin lisäksi pääkilpasarjan ehdokaselokuviin kuuluvat muun muassa Kelly Reichardtin First Cow (Yhdysvallat), Abel Ferraran Siberia (Italia/Saksa/Meksiko), Hong Sang-soon Domangchin yeoja (The Woman Who Ran, Etelä-Korea), Natalia Metan El prófugo (The Intruder, Argentiina/Meksiko) ja Sally Potterin The Roads Not Taken (Britannia).

Suomalaisia elokuvia kilpasarjassa ei ole.