Brittikirjailijan esikoisromaani on ainutlaatuinen lukukokemus – päähenkilö jää vangiksi suljetun kartanon murhapäivään - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Kirja-arvostelu

Brittikirjailijan esikoisromaani on ainutlaatuinen lukukokemus – päähenkilö jää vangiksi suljetun kartanon murhapäivään

Stuart Turtonin nautittava romaani on kuin klassisen dekkarin ohjekirjasta kätkettyine aseineen ja varjeltuine salaisuuksineen.

Stuart Turtonin esikoisromaani on ainutlaatuinen lukukokemus. Kuva: Matrix

Julkaistu: 4.3. 14:13

Romaani

Stuart Turton: Evelynin seitsemän kuolemaa (The Seven Deaths of Evelyn Hardcastle). Suom. Jaakko Kankaanpää. Otava. 494 s.

Mies havahtuu metsästä siihen, että huutaa naisen nimeä. Mies on eksyksissä eikä tiedä omaa nimeään. Hetken kuluttua hän näkee kauhukseen naisen murhan. Mies opastetaan Blackheathin kartanoon, jonne on kokoontunut suuri joukko ihmisiä juhlimaan kartanon tyttären Evelynin syntymäpäivää ja kihlautumista. Päivän päätteeksi Evelyn on kuollut.

Seuraavana aamuna mies herää jälleen samaan päivään, mutta nyt eri henkilön nahoissa. Hiljalleen hänelle paljastuu totuus Blackheathista. Hän on vankina samassa päivässä, kunnes saa selville Evelynin murhaajan. Hänellä on kaikkiaan kahdeksan ”isäntää”, kartanossa oleskelevaa henkilöä, joiden nahoissa hän vuoron perään elää saman päivän.

Isännillä on eri näkökulma, rooli ja kyvyt murhan ratkaisemisen suhteen. Käy ilmi, että hän ei ole ainoa, joka pyrkii murhan selvittämiseen. Lisäksi salaperäinen lakeija haluaa tappaa päähenkilön tämän kaikissa olomuodoissa.

Brittiläisen Stuart Turtonin esikoisromaania kuvataan takakannessa kirjalliseksi pakohuonepeliksi. Sitä voisi myös luonnehtia kehittyneeksi versioksi aikaluuppi-tarinasta. Näissä kertomuksissa henkilöt kokevat saman päivän yhä uudestaan, kunnes saavat ratkaistua heille asetetun tehtävän.

Yleensä näissä tarinoissa henkilöillä on melko vapaat kädet muokata tapahtumia, mutta Turton korottaa panoksia tekemällä päivästä tapahtumineen tavallaan kiinteän. Se pysyy, vaikka päähenkilö herääkin eri henkilön nahoista. Isännät esimerkiksi heräävät eri aikaan ja eri paikoista, mikä vaikuttaa siihen missä kohtaa he voivat vaikuttaa tapahtumiin.

Liikaa Turtonin maailman sääntöjä ei kannata avata, sillä niiden hidas paljastuminen on osa lukunautintoa. Säännöissä tuntuu myös olevan pelivaraa.

Noin muuten Evelynin seitsemän kuolemaa on kuin suoraan klassisen dekkarin ohjekirjasta: Rappeutunut englantilainen maalaiskartano täynnä suvun synkkiä salaisuuksia, joutilasta yläluokkaa, nousukkaita, palvelijoita, joilla on monenlaisia suhteita työnantajiinsa, päihdeongelmia, talousongelmia ja tietenkin myös nokkela poliisi.

Lisäksi löytyy salakäytäviä, hylättyjä rakennuksia, lampi hukuttamista varten, kätkettyjä aseita, piilotettuja todisteita ja varjeltuja salaisuuksia. Miltei jokainen henkilö hautoo jotain tai on joku muu kuin sanoo olevansa. Lukijalle tarjoillaan jatkuvasti tapahtumia, huomioita ja esineitä, jotka voivat toimia arvoituksen johtolankoina. Ja tietenkin koko kartano on suuri suljetun huoneen mysteeri.

Romaani on ahdettu niin täyteen lajityypin trooppeja, että se alkaa vaikuttaa parodialta. Kirjan sävy on vakava, mutta tämä ylenpalttisuus lisää siihen hilpeyden vivahteen.

Stuart Turtonin ansioksi on luettava se, kuinka varmaotteisesti hän johdattaa lukijan läpi tämän kertomuksellisen labyrintin. Evelynin seitsemän kuolemaa on nautinnollinen ja ainutlaatuinen lukukokemus, vaikka romaanin tarinatyyppiä on hyödynnetty spekulatiivisen fiktion puolella jo vuosikymmeniä.

Syvällisemmällä tasolla romaani kertoo ihmisestä. Mikä oikeastaan tekee meistä hyviä tai pahoja ihmisiä? Voimmeko kehittyä ja muuttua, vai olemmeko huonojen ominaisuuksiemme orjia ikuisesti?

Ihmisten hyvät teot ja satunnaiset kelvolliset piirteet pilkahtavat kuin tähdet Blackheathin yläluokkaisen vierasjoukon yleisestä massasta. Keskimäärin ihmiset ovat tässä romaanissa nimittäin aivan kamalia.

Seuraa uutisia tästä aiheesta