Jussi Nikkilän ohjauksessa naissankari Don Giovanni rypee saastassa ja vetää kalsarikännit - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Ooppera-arvostelu

Jussi Nikkilän ohjauksessa naissankari Don Giovanni rypee saastassa ja vetää kalsarikännit

Don Giovanni -oopperan solistimiehitys on erinomainen, mutta monessa kohtauksessa on paljon turhaa sälää, kirjoittaa HS:n kriitikko Hannu-Ilari Lampila.

Tamuna Gochashvili ja Tuomas Pursio Don Gionvanni -oopperassa. Kuva: Stefan Bremer

Julkaistu: 7.3. 15:15

Klassinen

W.A. Mozartin Don Giovanni Suomen kansallisoopperassa. Musiikinjohto Patrick Fournillier, ohjaus Jussi Nikkilä, lavastus ja projisoinnit takis, puvut Erika Turunen, valaistus Kalle Ropponen, koreografia Ima Iduozee.

Jussi Nikkilän raju Don Giovanni -ohjaus osoittautui vaaralliseksi ainakin yhdelle laulusolistille. Ensi-illan väliajalla oopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi ilmoitti yleisölle, että Donna Annan osan esittäjä, ruotsalainen sopraano Liine Carlsson loukkasi itsensä, eikä voinut enää jatkaa.

Tilalle hyppäsi vara-Annaksi sopraano Hanna Rantala, joka oli valmistautunut ilmeisen hyvin rooliinsa ja pelasti kunnioitettavasti ensi-illan.

Kiitosseremoniassa Carlsson marssi lavalle muiden mukana, eikä ainakaan ulkoisesti vaikuttanut loukkaantuneelta.

Yhden laulajan vaihtuminen ei paljon vaikuttanut näyttämön seksistiseen sekamelskaan.

Tulipahan baritoni Tuomas Pursion esittämälle seksiaddikti Don Giovannille yksi himon kohde lisää.

Tosin Mozartin ja libretisti Lorenzo da Ponten oopperassa Don Giovannin on periaatteessa turhaa enää himoita naisia. Myyttinen naissankari epäonnistuu suureksi pettymyksekseen jokaisessa viettely-yrityksessään, mihin oopperan tragikomiikka paljolti perustuu.

Ohjaaja Nikkilä ei ole ole paljoa piitannut siitä, mitä partituuri kertoo. Alkusoiton aikana Don Giovannilla on palatsissaan bakkanaalit, joissa hän riehuu kokaiinin voimalla. Donna Annan kanssa hän harrastaa sm-seksiä. Myös maalaistyttö Zerlinan kanssa Don Giovanni näyttää pääsevän tyydyttämään halunsa.

Klassinen Don Giovanni on yhdistelmä ylpeää ja rohkeaa, tarpeen vaatiessa ritarillisesti käyttäytyvää ylimystä ja röyhkeää roistoa. Kaikki tietävät, että hän on täysi konna, mutta siitä huolimatta hän pystyy hurmaamaan kaikki, myös yleisön.

Nikkilän Don Giovanni on epämiellyttävä, niljakas ja väkivaltainen tyyppi. Hän ei kykene toimimaan ilman kokaiinin jatkuvaa nuuskailua. Loppukohtauksessa hän kärsii pahoista vieroitusoireista ja ottaa alushoususillaan ns. kalsarikännit.

Don Giovannin kuoleman Nikkilä on ratkaissut niin erikoisesti, että näyttämön muut toimijat pistävät hänet tikareilla yhteistuumin kuoliaaksi. Väkivalta tarttuu.

On kieltämättä traagista ja myös aika ällöttävää seurata Don Giovannin rappiota. Hän ”rypee saastassa”, kuten Donna Elvira ilmoittaa loppukohtauksessa.

Voisi melkein luulla, että Nikkilä on ottanut mallia Saksan oopperanäyttämöiltä, joilla ohjaajat ovat keksineet toinen toistaan hurjempia ja raaempia näkemyksiä huomiota herättääkseen.

Nikkilä on toki pyrkinyt luomaan näyttämölle Don Giovanniin kuuluvaa vakavan ja ja komiikan vaihtelua, joskaan naurun aihetta hän ei ole saanut irti juuri minkään kohtauksen tilannekomiikasta.

Huumorin huippuna on kerran Masetto housut kintussa.

Don Giovanni on kalliin näköinen produktio. Halvemmallakin olisi tultu hyvin toimeen.

Kreikkalaissyntyinen lavastaja takis on suunnitellut pyörönäyttämölle mielenkiintoisen näköisen kaksitasoisen funkisrakennelman, joka avaa pyöriessään uusia yöllisiä ja tunkkaisiakin tapahtumapaikkoja.

Erika Turusen mielikuvituksekkaat puvut tekevät esityksestä karnevalistiset, eri epookkeja yhdistävät naamiaiset.

Kaikkea on aivan liikaa. Mielikuvituksen puutteesta Nikkilää ei voi todellakaan syyttää. Hän sekoittaa eri teatterityylejä ja aikatasoja. Leporello osoittautuu loppupuolella rokkariksi, ja itse asiassa Don Giovannikin näyttää pitkine letteineen hevirokkarilta.

Älypuhelin, maksupääte ja tabletti ovat nykyajan tylsiä kliseitä. Monessa kohtauksessa on paljon turhaa sälää, roinaa ja touhua, jotka vievät huomion pois draaman kehittelystä. Johdonmukaisuus puuttuu.

Ima Douzeen koregrafia tuo mukaan eri tanssilajeja, myös katutanssia.

Tanssia jotkut kokemattomat oopperaohjaajat ovat käyttäneet ennenkin keinona, jolla kuvittaa pitkiä aa­rioita ja kohtauksia – silloin kun ei tiedetä, miten niihin luotaisiin dramaattisia jännitteitä ja vaihtuvia tunnetiloja.

Solistimiehitys on erinomainen, ja ranskalaisen Patrick Fournillierin johtaman esityksen musiikillinen taso korkea. Kaikki edellytykset huippuhyvään musiikkiteatteriin olisivat olleet olemassa. Olisi kannattanut pestata kokeneempi oopperaohjaaja, eikä jättää Don Giovannia oopperan ihmemaahan astuneen ensikertalaisen temmellyskentäksi.

Tuomas Pursiolla on komea ja tumma, dramaattisesti leiskahteleva baritoni, joka rätisyttää iskevästi resitatiiveja. Nuori basso Markus Suihkonen antaa Leporellona hienon näytteen pyöreän äänensä lämpimästä laulavuudesta ja notkeasta liikkuvuudesta.

Liine Carlssonilla on upea lyyris-dramaattinen, pitkälinjainen ja vahva sopraano. Georgialainen Tamuna Gochasvili tekee eläväisen Donna Elviran ja laulaa temperamentikkaasti kauniisti säihkyvällä sopraanollaan.

Jussi Myllyksen lyyrinen, tyylikäs tenori on omiaan aristo­kraattisesti poseeraavan Don Ottavian osaan. Henri Uusitalo yllättää järeästi kalskahtavalla bassollaan. Ola Heikkilän sirkeä lyyrinen sopraano ja naisellinen olemus tekevät hänestä iloluontoisen Zerlinan.

Koit Soaseppin basso jyrisee komtuurina mahtavasti kuin tuomiopäivän pasuuna.

Seuraa uutisia tästä aiheesta