Johannes Ekholm kirjoittaa sokkeloisesta maailmasta, jossa nurkan takaa löytyy vain uusi nurkka - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Kirja-arvostelu

Johannes Ekholm kirjoittaa sokkeloisesta maailmasta, jossa nurkan takaa löytyy vain uusi nurkka

Planet Fun Fun on sekoaineksinen sukellus rikki menneeseen maailmaan.

Johannes Ekholmin toinen romaani Planet Fun Fun ei noudata perinteisen epiikan lakeja tai käytäntöjä. Kuva: Helen Korpak

Julkaistu: 7.3. 15:50

Romaani

Johannes Ekholm: Planet Fun Fun. Otava. 463 s.

Jos pitää yllätyksistä, kannattaa tarttua Johannes Ekholmin vauhkosti vikuroivaan romaaniin Planet Fun Fun. Se on seka- ja sekoaineksinen tekstuaalinen sukellus rikki menneeseen maailmaan, jossa kaikki kiinteät subjektit enemmän tai vähemmän hajoavat. Siksi romaanista on turha etsiä yhtä tarinaa, yhtä juonta, yhtä tarkkarajaista minää tai yhtä jakamatonta maailmaa.

Kirjallisesti Johannes Ekholmin edustamaa suuntausta voisi kutsua transrealismiksi, jossa pirstaloitunut kerronta seilaa erilaisten todellisuuksien, niiden synnyttämien mielikuvien ja heijastumien välillä. Maailman virtaava monikollisuus toteutuu myös eri todellisuuksien teks­tuaalisessa ilmenemismuodossa.

Johannes Ekholm (s. 1984) ei tulla tupsahtanut suinkaan mistään nurkan takaa kirjallisuuden valokeilaan. Hän on tuttu tekijä. Hän on noussut kuudessa vuodessa Y-sukupolven A-luokan keihäänkärjeksi. Lähtölaukaus oli Q-teatterin mullistava Kaspar Hauser, johon hän teki yhdessä Akse Petterssonin kanssa käsikirjoituksen. Kaksi vuotta myöhemmin ilmestyi esikoisromaani Rakkaus niinku, joka voitti nuorille kirjailijoille myönnettävän Kalevi Jäntin palkinnon.

Nyt vuorossa on toinen romaani, eikä taso ole ainakaan laskemassa.

Mosaiikkimaisesti rakentuva Planet Fun Fun ei luonnollisestikaan noudata perinteisen epiikan lakeja tai käytäntöjä. Sen vallaton kerronta virtaa useissa moneen suuntaan haarautuvassa uomissa, joissa kannakset aika ajoin katkaisevat kerronnan kulun ja patoavat hetkeksi sen virtaaman kehämäiseksi pyörteeksi. Sen muoto on sen sisältö – ja päinvastoin.

Planet Fun Funin moniäänisyys näkyy siinäkin, että romaanissa ei ole yhtä keskeistä päähenkilöä, vaan fragmentaarinen kokonaisuus suodattuu kymmenien ihmisten ääniraidasta.

Yhteen saumaavana kittinä toimii Helsingin kaapelitehtaan parkkipaikalle pystytetyn ympäristötaideteoksen tuhoaminen, joka nousee kansalliseksi uutisaiheeksi. Poliisin tutkimuksissa esiin nousee myös Järvenpäässä päämajaansa pitävä vasemmistolainen radikaalikommuuni Elysium, jonka Supo uskoo tarjoavan väkivaltaisen väylän radikalisoitumisille ja kotoperäiselle terrorismille.

Tuhotun teoksen omistavan valokuvakeskuksen ZCNP:n ja meeminä alkaneen verkkoyhteisö ZAAF:in motiivit synnyttävät yhtä lailla vahvoja epäilyjä julkisuudessa. Molemmat haluavat kiihdyttää kaaosta.

Onko teoksen tuhoaminen vain osa teosta? Poliisin rynnäkössä Elysiumin tiloihin Järvenpäässä kuolee yksi aktivisti, toinen haavoittuu.

Juuri rikoksen selvittäminen on päällisin puolin yksi kerronnan näennäisistä motiiveista.

Kerronnan syvemmät juuret paikantuvat kuitenkin romaanin ideologiaan ja käsitepeliin, jotka toimivat henkilöhahmojen ja tapahtuminen ärsykkeinä ja käyttöenergiana.

Planet Fun Fun kysyy, minkälaisen loogisen paikan ihmiset löytävät lopulta näillä reuna­ehdoilla maailmasta? Onko kaikki pelkkää peliä? Onko uuden nurkan takana vain uusi nurkka?

Tässä maailmassa yhteinen todellisuus on osakeyhtiö, jossa poliittisella ja taloudellisella valtaeliitillä on osake-enemmistö.

Jännite syntyy tapausta selvittävien toimittajien ja tutkimuksen kohteeksi joutuvien ihmisten välisestä suhteesta. Osa tuloksista päätyy poliisin kirjaamiksi todistuskappaleiksi, joilla tapahtumien poukkoileva kulku pyritään hahmottomaan. Kuka kukin on tässä palapelissä? Kuka huijaa ketäkin?

Normitetun yhteiskunnan otetta pakenevien henkilöhahmojen puheet, näyt ja teot manifestoivat, kuinka huumeet, kriisien ruokkiminen ja normien kieltäminen repivät yhtenäisen todellisuuden rikki. Marginaalissa ratkaisuja etsivä uljas uusi sukupolvi on joko vailla näköalaa tai äärimmäisen tarkkanäköinen – näkökulmasta riippuen.

Keskeisimpiä roolihahmoja ovat valokuvakeskuksen taustavoimana toimivan energiajuomajätti Zalagon markkinointijohtaja Willy, hänen työtön tyttöystävänsä Linda, videotaiteilija Nick Wilde, valokuvakeskuksen kuraattori Kaarina Vuorensalo ja bioyhtiössä työskentelevä Jenny, jonka ensimmäinen aviopuoliso, salaperäinen Jukka kuuluu Järvenpään anarkistikommuuniin – kuten kuuluvat myös epäonninen Risto, Timo, Susan ja Alisa.

Tämä henkilögalleria jää kiinni skitsofrenisen politiikan ja moraalisen nokkapokan hämähäkinverkkoon tai kutoo sitä.

Pohjimmiltaan Planet Fun Fun on tekstuaalinen performanssi, jossa henkilöhahmot eivät rakennu psykologisesti, vaan ne muodostuvat erilaista tekstipinnoista, puheesta. Henkilöhahmot ovat käsitteellisiä abstrak­tioita, jotka eivät ole suoranaisesti verta ja lihaa. Sekin voimistaa romaanin peliluonnetta ja virtuaalisuutta.

Johannes Ekholm rikkoo tietoisesti eheyden illuusion: tapahtumien kulku näyttäytyy/peittäytyy kaleidoskooppisena kavalkadina, jossa vaihtuvana kontekstina ovat kuvat, trans­litteroidut äänitteet, kaaviot, lehtiartikkelit, vaihtuvat palstajaot, sähköpostit, typografiset iskut ja perinteisempää kerrontaa noudattavat tilannekuvat. Rohkea ratkaisu.

Yhden sukupolven poliittisena, yhteiskunnallisena ja esteettisenä tilannekuvana romaani muodostaa vaikuttavan tiheä­lankaisen tekstimaton. Se tar­joaa niin paljon ärsykkeitä, että kertaistumalla ne eivät päähän mahdu. Muutamaan otteeseen teksti tosin taittuu erilaisten nettisivustojen keskusteluketjuista tutuksi näennäisälylliseksi haahuiluksi, jossa ihminen ajaa takaa omaa varjoaan.

Hiukan kertakäyttöiseltä vitsiltä maistuu myös selvitystyö, joka paljastaa, kuka on lopulta kirjoittanut Finlandia-palkinnon saaneen Joutilaisuus-romaanin, joka sisältää pelkkiä tyhjiä sivuja. Naiivilta lisukkeelta maistuu niin ikään okkultistisen salaseura 888:n uskomaton historia ja yhteys villisti laukkaaviin tapahtumiin, jotka alkavat ympäristötaideteoksen tuhoamisesta Helsingissä. Uskon vähemmälläkin, että maailma on levällään.

Kaikesta huolimatta Planet Fun Fun on painokas, terävä ja rohkea romaani. Se tarjoaa tämän ajan verisen ruumiinavauksen.

”Maailma on mykkä. Se ei välitä. Tai sit en osaa kuunnella.”

Johannes Ekholm Kuva: Helen Korpak

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kulttuuri

Luetuimmat

Uusimmat