Peittelemättömän tunteellinen tanssiteos askartelee muistoilla ja tunteilla - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Tanssiarvostelu

Peittelemättömän tunteellinen tanssiteos askartelee muistoilla ja tunteilla

Koreografi Sonja Jokiniemi liukuu kuvataiteen, sanataiteen ja tanssin välillä.

Sonja Jokiniemi esiintyy teoksessa Mound Bound. Kuva: Saara Autere

Julkaistu: 8.3. 2:00

Tanssi

Mound Bound. Helsingin ensi-ilta Mad Housessa 5.3. Koreografia ja esiintyminen Sonja Jokiniemi, dramaturginen apu Katalin Erdődi, ääni Patrick de Rham.

Otetaan kopallinen muistoja ja lähdetään rakentamaan niistä tarinaa.

Tällainen on monen esityksen lähtökohta, muttei ainakaan tähän mennessä yhdenkään koreografi Sonja Jokiniemen teoksen ydinidea.

Ehjän tarinan sijaan hän useimmiten askartelee monien eri materiaalien kanssa.

Hän liukuu kuvataiteen, sanataiteen ja tanssin välillä. Bricolage-tekniikassa tärkeintä onkin se, millaisia potentiaaleja erilaisissa yhdistelmissä nähdään.

Mad Housessa Helsingin ensi-iltansa saanut Mound Bound ­-teos pohjaa vahvasti Jokiniemen lapsuudenmuistoihin, lama-ajan nuoruuteen, perheeseen ja siihen, miltä tuntuu kuulua laumaan – ja toisaalta, miltä tällaisten asioiden kadottaminen tuntuu.

Mitä on olla maailmankansalainen? Onko karjalaisilla juurilla enää merkitystä?

Mustissa farkuissa ja hupparissa esiintyvä Jokiniemi lausuu kappaleitaan intensiivisesti ja hakee asentoja, joissa näkyy, miltä muistot vartalossa tuntuvat.

Spoken wordiä, erilaisia karjalaiseen perinteeseen viittaavia käsitöitä, esimerkiksi pitsiä sekä Jokiniemen isän tekemiä puu­koristeita, konebiittiä, kuvataidetta ja rap-henkeä huokuva esitys on peittelemättömän tunteellinen teos.

Näin viimeksi Sonja Jokiniemeltä Blab-tanssiteoksen vuonna 2017, ja kuvailin sitä tuolloin eläväksi kuvanveistoksi.

Näyttämölle rakentui möykkyjä. Ne olivat kömpelyydessään hyvin sympaattisia. Samaa liikuttavuutta on Mound Boundissa.

Viimeinen kappale, jossa jo aikuisiksi kasvaneiden lasten haamut liikkuvat entisessä kodissa, itkettää ihan kunnolla.

Esityksen näkökulma muistoihin liikkuu lapsen tavasta elää nykyhetkessä suuriin filosofisiin kysymyksiin ajasta – ja oikeastaan filosofisuuskin on lapsilla usein paremmin hallussa kuin aikuisilla.

Matti Tuomela analysoi Mustekala-lehdessä esitystaidetta hyvin: teokset ovat kuin sumuja, joiden läpi kuljetaan, niillä ei ole selkeitä alku- ja loppupisteitä.

Sonja Jokiniemen teosten määrittelemiseen tällainen sopii erityisen hyvin.

Mad Housen tunnelmallisesta tilasta poistun kylmään ja harmaaseen iltaan, jossa huomaan, että Jokiniemen teoksen viimeisessä kappaleessa oli yhteyksiä myös karjalaiseen itkuvirsiperinteeseen.

Surullinen maisema kun on hetken ajan helpompi kestää.

Korjaus 9.3. kello 13.35. Korjattu kuvateksteissä teoksen nimi.

Sonja Jokiniemi teoksessa Mound Bound. Kuva: Saara Autere

Seuraa uutisia tästä aiheesta