Keijo Leppäsen neljännesvuosisata tv-studiossa - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|60-vuotias

Keijo Leppäsen neljännesvuosisata tv-studiossa

Aluksi uutisankkuri jännitti lähetyksiä, mutta nykyisin hän on lähempänä itseään myös studiossa.

”Kameravalon syttyessä tv-studioon laskeutuu rauha, vaikka hetkeä ennen voi vielä olla kovakin hyörinä”, Keijo Leppänen sanoo. Kuva: Timo Aalto

Julkaistu: 9.3. 2:00, Päivitetty 9.3. 10:23

Maikkarin uutisankkuri Keijo Leppänen on perinteitä arvostava mies.

Hän varttui aikuiseksi pir­kanmaalaisella Virroilla, perhetilalla, jota Leppästen suku oli hallinnut ja viljellyt 1500-luvulta alkaen.

Leppänen ehti niin ikään olla toimittamassa traditioista pai­navaa Uusi Suomi -sanomalehteä, eikä hänen nykytyöpaikkansa Maikkarin Uutisetkaan ole mikään perinnearvojen rienaaja.

”Lapsuuskotini oli turvallinen ja hengeltään konservatiivinen. Ulkoilmaelämää ja ruumiillisia töitä. Sanoisiko että raadannan määrä ylitti vähintäänkin keskitason, ja naisten ja miesten työt olivat selkeästi erillään”, Leppänen muistelee.

”Maatilamme oli paikkakunnan korkeimmalla asutulla kohdalla. Muinoin on hallaa osattu varoa asuinpaikkaa valittaessa.”

Heti lukion jälkeen Leppänen heittäytyi toimittajatöihin.

Työpaikkojen ketju kuljetti hänet Aamulehden, Ruotuväen ja Ilkan kautta 1989 Uuteen Suomeen, jolle tuli stoppi vuonna 1991.

”Ymmärsimmehän me talossa Uuden Suomen kaatumisen joitakin kuukausia etukäteen, joten siinä ennätti itse kukin hivenen orientoitua. Mutta ei se hauska tieto ollut.”

”Olin Usarin viimeisen ilmestyneen numeron uutispäällikkönä. Kasasin kannet ja sammutin valot”, hän kertaa huumoria jo äänessään – onhan tapauksesta pian kolme vuosikymmentä.

Idearikkaana miehenä hän ei jäänyt lepäämään laakereilleen, vaan aloitti – ja kohtapuoliin viimeistelikin – historian maisterin opintonsa.

Sitten avautui ovi Maikkariin. Uutisreportterina aloittanut Leppänen asettui vakituiseksi uutisankkuriksi vuonna 1996, jolloin Kympin Uutisten alkuajan legenda Kaj Lindén siirtyi eläkkeelle.

”Ne olivat viimeiset hetket mennä siihen työhön sisään. ­Vähän yli kolmekymppisenä sitä on vielä joustava ottamaan ­vastaan niin merkittävän muutoksen työympäristössä. Uutisporukassa vallitsee hyvinkin myönteinen fiilis, mutta päivän nopeassa rytmissä oli ensin opettelemista”, Leppänen kuvailee.

”Aluksi jännitti studiossa, olin kovin vakava, paljon totisempi kuin mitä luonnostani olen. Siihen aikaan kerran Tapiolan Stockalla eräs rouva tulikin kommentoimaan, että tehän olette iloisempi ihminen kuin televisiossa. Hän oli oikeassa.”

Leppänen arvelee olevansa nykyisin lähempänä itseään myös uutisstudiossa.

Mutta uutistyö ei ole vain kivaa ja luontevaa. Jokaisen ankkurin eteen tulee vaikeita, milteipä mahdottomalta tuntuvia uutisia kerrottavaksi.

Mikä on ollut sinun pahin paikkasi, Keijo Leppänen?

”Kyllä ne ovat olleet näitä Suomessa tapahtuneita kovia tällejä, kuten Konginkankaan bussiturma ja tunnetut kouluampumiset. Sellainen säännönmukaisuus siinä on, että mitä lähempänä, sen riipaisevampaa.”

Vaikkei katastrofiuutisiin koskaan turrukaan, vuosien mittaan karttunut ammattitaito auttaa ankkuria suru-uutisten luennassa.

Pöllölaaksossa on Leppäsellä vierähtänyt yli neljännesvuosisata.

Hän kiittelee, että tukalinakin media-aikoina Maikkarin uutiskone on pysynyt iskussa tasonsa säilyttäen.

”Ohuehkot resurssimme on keskeisiltä osin taitavasti viritetty.”

Yleisradion tv-uutisiin hän näkee sen eron, että ”meidän lähetyksemme mielletään rennommiksi, vaikka sinänsä molempien uutiskriteerit melko samankaltaisia ovatkin”.

Keijo Leppänen sanoo lähtevänsä töihin aina mielellään. Se kertonee koko lailla oikeaan osuneesta ammatinvalinnasta.

”Koulupojasta asti olen nauttinut sanojen asettelusta peräkkäin. Lukiossa äidinkieltä minulle opetti kirjailija Teuvo Saavalainen, loistopedagogi, joka ratkaisevasti rohkaisi minua tälle alalle.”

Oivana vastapainona työlleen Leppänen kirjoittaa kirjoja, uusimpana syksyllä julkaistava keihäänheittäjä Tero Pitkämäen henkilökuva.

Mutta millä ajalla ehdit vielä kirjatkin?

”Ihmisellä on aina aikaa sille, mitä eniten haluaa.”

Keijo Leppänen

Syntyi 1960 Virroilla.

Ylioppilas 1979, Virtain lukio. Valtiotieteen maisteri (poliittinen historia) 1995, Helsingin yliopisto.

Ilkka-lehden toimittaja 1981–89. Uuden Suomen toimitussihteeri ja uutispäällikkö 1989–91.

MTV:n uutistoimittaja vuodesta 1993, uutisankkuriksi 1996.

Julkaissut seitsemän kirjaa.

Asuu Espoossa, naimisissa, kolme aikuista poikaa.

Täyttää torstaina 12. maaliskuuta 60 vuotta. Viettää merkkipäiväänsä perhepiirissä.