Nuorten vähäinen lukuinto huolettaa paljon, mutta lukiolaisten kirjan tekemistä ohjanneella opettajalla on ongelmaan helppo ratkaisu - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Kirjallisuus

Nuorten vähäinen lukuinto huolettaa paljon, mutta lukiolaisten kirjan tekemistä ohjanneella opettajalla on ongelmaan helppo ratkaisu

Kallion lukion opiskelijat kutsutaan usein paneelikeskusteluihin ja muihin tilaisuuksiin tuomaan nuorten näkökulmaa. Aina nuoria ei kuitenkaan kuunnella.

Kallion lukion abiturientti Emmi Kähkönen (vas.) ja kirjallisen ilmaisun lehtori Eva Havo keksivät lukuisia syitä, joiden vuoksi kirjallisuus on tärkeää. Kuva: Toivo Heinimäki / HS

Julkaistu: 12.3. 2:00

”Yksitoistavuotias Marley rakasti lukemista. Hän löysi iloa, kokemuksia ja tietoa kirjojen sivuilta. Koulussa Marleyn piti usein lukea. Se ei ollut hänelle erityisen vaikeaa, mutta koulujen kirjoissa oli jotain yksitoikkoista. Hän ei koskaan löytänyt itseään niistä.”

Näin alkaa kertomus Marley Diasista, tytöstä, joka perusti #1000BlackGirlBooks-kampanjan turhauduttuaan siihen, ettei kirjoista löytynyt muita kuin valkoihoisia lapsia. Hänen tarinansa on yksi kolmestakymmenestä juuri ilmestyneessä Sankaritarinoita nuorilta nuorille -kirjassa.

Kallion kirjaston toisessa kerroksessa on puoliltapäivin rauhallista. Kallion lukion kirjallisen ilmaisun opettaja Eva Havo ja abiturientti Emmi Kähkönen kääntelevät käsissään painotuoretta kirjaa.

Sankaritarinoita nuorilta nuorille (Into) on ensimmäinen kirja, jonka Kallion lukiolaiset ovat kirjoittaneet alusta loppuun itse. Kirja on tehty osana Havon vetämää KirjaKallio-kurssia, joka yhdistää kirjallisen ilmaisun ja puheilmaisun opintoja.

Havo on Suomen ainoa kirjoittamisen lehtori, ja hänellä on nuorten lukuinnon herättämiseen yksinkertainen ratkaisu: kirjoittaminen.

Eva Havon mielestä kirjallista ilmaisua voisi hyvin opettaa myös muissa kouluissa. Kuva: Toivo Heinimäki / HS

”Kirjoittaminen on väylä myös lukemiseen”, hän toteaa. ”Kun kirjoittaa itse, tulee lukemiseenkin toisenlainen asenne. Tunneillakin sanon aina, että lukekaa kollegoidenne tekstejä.”

Sankaritarinoita nuorilta nuorille on koostettu samaan muotoon kuin aiemmatkin Sankaritarinoita-kirjat. Tähän mennessä suosikkikonseptilla on tehtailtu teoksia tytöille, pojille, kaikille ja eläimistä.

Uutukaisessa esitellään sankareita, siis jollain tavalla esikuvallisia hahmoja, tietoturva-asiantuntija Chelsea Manningista Ranskan kansallissankari Jeanne d’Arciin ja juoksija Caster Semenyasta säveltäjä Wolfgang Amadeus Mozartiin. Mukaan on päässyt myös kaikkien tarvitsema pölyttäjä: mehiläinen.

Emmi Kähkönen lukee mielellään myös englanniksi. Kuva: Toivo Heinimäki / HS

Eva Havon mukaan oli tärkeää, että nuoret saivat itse valita sankaritarinoidensa henkilöt.

”Siinä on minulle ihan uusia hahmoja, joista en ollut koskaan kuullutkaan, eikä kustantajakaan. Tämä avarsi meidänkin maailmankuvaamme aika lailla”, hän kertoo.

Kähkönen kirjoitti kirjaan proosakatkelman ja faktapaketin Stephen Hawkingista, teoreettisesta fyysikosta ja kosmologista. 

”Hänellä on juuri sellaisia piirteitä, joita ihailen, ei niinkään teoreettisen fysiikan takia vaan ihan vain ihmisenä”, Kähkönen perustelee valintaansa.

KirjaKallio-kokonaisuuden puitteissa tehdään paljon muitakin projekteja, joiden kautta lukiolaiset pääsevät kosketuksiin elävän yleisön kanssa.

KirjaKallio esimerkiksi tuottaa joka vuosi Helsingin kirjamessujen Kallio-lavan nuorille suunnatun ohjelman. Yhdessä Kansallisteatterin Lavaklubin kanssa KirjaKallio on kolmena vuonna toteuttanut Maamerkkejä-klubia, jossa lukiolaiset esittävät omia tositarinoitaan yleisölle.

Lisäksi lukiolaiset ovat jo pitkään tehneet eri tapahtumissa ja paikoissa, kuten vaikkapa palvelutaloissa, niin sanottuja kirjallisia muotokuvia. Niissä muotokuvattavaa kuvataan piirtämisen sijaan sanojen avuilla.

Paneelikeskusteluihin ja muihin tilaisuuksiin opiskelijoita puolestaan kutsutaan tuomaan nuorten näkökulmaa esimerkiksi lukemiseen ja kirjoittamiseen.

”Yhden paneeli­keskustelun jälkeen tuli palautetta, että palautitte uskon nuorisoon”, Emmi Kähkönen kertoo. “En tiedä mitä se kertoo siitä, minkälainen kuva ihmisillä on nuorista yleensä.”

”Vähän turhan kolkko kyllä”, Eva Havo toteaa.

Häntä jatkuva puhe nuorten hölmöydestä ”risoo ihan suunnattomasti”.

Kirjan kirjoittaminen, kirjamessuohjelman järjestäminen ja Lavaklubilla esiintyminen saattavat ulospäin näyttää suuritöisiltä ja vaativilta, niin opiskelijoille kuin opettajalle. Eva Havon mukaan näin ei kuitenkaan ole. Pikemminkin kyse on tahtotilasta.

Havo ei näe mitään syytä sille, miksei vastaavaa voitaisi toteuttaa myös muualla. Häntä turhauttaa se, että äidinkielen kurssisisällöt ovat nykyään niin täynnä, ettei lukemiselle jää juurikaan aikaa – luovasta kirjoittamisesta puhumattakaan.

”Olen käynyt äidinkielen opettajien tilaisuuksissa puhumassa tästä, mutta tuntuu, että olen kuin joku maskotti. Että tosi kiva juttu, mutta todellisuus on toinen.”

Havo painottaa sitä, ettei taideaineiden opiskelu merkitse sitä, etteikö muitakin aineita opiskeltaisi. Sen paremmin kuin sitäkään, että ilmaisutaidon opiskelijoista valmistuisi pelkästään näyttelijöitä tai kirjailijoita, vaikka moni tunnettu suomalaisnäyttelijä ja -kirjailija onkin julkisuudessa kiittänyt juuri Havoa uralleen saamastaan kannustuksesta.

Havon mukaan kysymystä nuorista ja lukemisesta lähestytään väärästä suunnasta: ylhäältä alaspäin.

Vaikka nuorten mielipidettä kysyttäisiinkin, ei heitä välttämättä kuunnella. Tämän Emmi Kähkönenkin huomasi kirjakalliolaisten vieraillessa eduskunnan lukupiirissä viime marraskuussa. Heidät oli kutsuttu puhumaan Greta Thunbergistä ja hänen perheestään kertovasta Sydämen asioita -teoksesta, jonka pääteema on ilmastonmuutos.

Opiskelijoille jäi vierailusta ristiriitaisia tunteita, Kähkönen kertoo.

”Vähän jäi sellainen olo, että otetaan nyt tämä nuorten näkökulma, mutta emme päässeet puhumaan niistä aiheista joista olisimme oikeasti halunneet puhua, sellaista niin sanottua kovaa asiaa”, Kähkönen miettii.

Kähkönen vakuuttaa, että Havon pedagogiikka toimii.

Kallion lukion kirjallisen ilmaisun tunneilla opiskelijat lukevat omia tekstejään ääneen, jonka jälkeen he saavat palautetta sekä toisilta opiskelijoilta että Havolta.

”Se ääneen lukeminen on ehkä hienointa ikinä”, Kähkönen sanoo. ”Vaikka ensimmäisellä kerralla tuntuukin, että se on pelottavin asia mikä voi ihmiselle tapahtua. Siinä oppii olemaan toiselle avoin, ja se on erinomainen yhteishengen luoja, mitä varmasti monissa kouluissa kaivattaisiin.”

Kähkönen tuli Kallion lukioon nimenomaan kirjallisen ilmaisun ja puheilmaisun opintojen perässä. Lukeminen ja kirjoittaminen ovat olleet hänelle aina tärkeitä, ja tulevaisuuden haaveissa ovat sekä kirjallisuuden opinnot että oman kirjan kirjoittaminen.

”Kirjoittaminen on niin hieno tapa ilmaista itseään. Kaikki, jotka pystyvät lukemaan, pystyvät tekstin kautta pääsemään sisälle toisen ihmisen kokemusmaailmaan ja ajatuksiin”, Kähkönen kertoo.

Lisäksi kirjoittaminen auttaa jäsentämään ajatuksia, purkamaan tunnetiloja ja ilmaisemaan toisille omia näkemyksiä, hän luettelee.

Kähköselläkin on ehdotus opetussuunnitelmien muuttamiseksi: koulujen kirjalistoille voitaisiin hyväksyä myös englanninkielisiä teoksia, sillä moni nuori lukee englantia yhtä sujuvasti kuin suomea. Näin ehkä nykyistä useampi nuori löytäisi mieleistään luettavaa.

Lukemisen kautta tapahtuvalle empatiakyvyn lisääntymiselle on Kähkösen mukaan nykypäivänä erityisen paljon tarvetta.

”Kirjallisuudessa on kyse erilaisista henkilöistä, ja sen kautta ymmärtää, etteivät ihmiset ole 2d-hahmoja, joilla on vain yksi puoli”, Kähkönen sanoo. ”Sen kautta näkee syitä sille, miksi toinen toimii niin kuin se toimii.”

Havo nyökkäilee ja lisää, että lukemisen kautta saa ymmärrystä myös ihmiselämän ikuisuuskysymyksistä: kuolemasta, elämästä, rakkaudesta.

Mutta kuinka huolissaan pitäisi loppujen lopuksi olla siitä, etteivät nuoret lue kirjoja?

”Siinä on ehkä joku harha”, Eva Havo pohtii keskustelua siitä, että nimenomaan tämän hetken nuoret eivät lue. Vastaavaa huolta on ollut aiempienkin sukupolvien kohdalla. Havo muistelee esimerkiksi keskustelua jota julkisuudessa käytiin, kun VHS-kasetit tulivat markkinoille 1970-luvun lopulla.

”Oli hirveä kalabaliikki, että nyt ne rullaa niitä kasetteja kotona eikä kukaan enää lue!”

Se, ettei lue kirjoja ei vielä tarkoita, etteikö kielellisyys voisi olla tärkeä osa nuoren elämää, Havo lisäksi huomauttaa. Hän ottaa esimerkeiksi lavarunouden ja räpin, jotka ovat paitsi ”maailman kielellisimpiä juttuja”, myös yhteisöllisiä.

”Ja elämä on pitkä. Ihminen ehtii lukea paljon.”